Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää, joka on tietysti myös suomalaisen homokulttuurin päivä.
Hulivilipoika on tällä ja ensi viikolla omassa blogissaan pikemminkin Huilivilipoika, koska heitän gaykkaa blogisiskoni Annan Kuuntelija-musiikkiblogissa. Olemme seuranneet pitkin kuuta Ruotsin euroviisukarsintoja, jotka huipentuivat tämän lauantain Andra chansen -keräilyerään ja ensi viikon finaaliin.
Yhteistyömme on poikinut markkinoiden todennäköisesti narttumaisimmat kommentit Melodifestivalenin kappaleista. Pistä siis Mello-soittolistamme pyörimään ja varaudu kasvojen verenkiertoa elvyttävään bitch slap -kokemukseen. Turvasana taisi olla Manboy.
Miksi jättäisit pakkoruotsin kertaamisen vain Melodifestivalen varaan ja pähkäilisit loppuvuoden, onko se ”pappas ny pojkvän” vai ”pappas nya pojkvän”? QX-lehti tarjoaa markkinoiden pervoimman ruotsinkurssin – eikä maksa äyriäkään.
Vuodesta 1995 ilmestynyt ruotsalainen ilmaisjakelulehti QX on Pohjoismaiden suurin homolehti. Nimensä se on saanut vuonna 1992 perustetulta brittilehdeltä, mutta ne eroavat toisistaan kuin iskemätön ja käytetty kortsu. Brittiläinen QX Magazine keskittyy Lontoon menovinkkeihin ja klubielämään ja sen ”pikkuveli” QX Men pornoon. Ruotsalainen QX taas on juuri sellainen kuin ruotsalaisen homolehden voi olettaakin olevan: freesi, pirtsakka ja tasa-arvoinen lehti homppeleille, lepakoille, bisseille, transuille ja rättisouvareille (bögar, flator, bin, transor, drugor) sekä kaikille hen-pronominin käyttäjille. QX:ää kustantava QX Förlag pyörittää myös uutisportaalia ja Qruiser-yhteisöä sekä järjestää Ruotsissa isoja gay-gaaloja. Tänä talvena homogaala tuotiin pienimuotoisena myös Suomeen.
QX:n painopiste on viihteessä ja kulttuurissa: julkkishaastatteluissa, levy-, kirja-, leffa- ja tv-arvosteluissa sekä muoti-, kauneus- ja sisustusjutuissa. Lehdessä käsitellään myös kansainvälisiä asioita, mutta ennen kaikkea se on erinomainen kanava ruotsalaisen kulttuurin seuraamiseen. Kulttuurin saralla QX syyllistyy tosin välillä samaan helmasyntiin kuin useimmat muutkin homolehdet: liioitteluun ja pakonomaiseen trendien perässä juoksenteluun. Homoleffat ja homoikonien tuotokset saavat lehden kriitikoilta usein paljon anteeksi, ja kahden tähden tuotokset kerrotaan varmuuden vuoksi pärstäkertoimella. Tyylipalstalla taas listataan milloin mitäkin asioita, jotka ovat tässä kuussa aivan out. Esim. take away -kahvin kanssa ei sitten saa kulkea kadulla kiireisenä, koska sinä et ole Carrie Bradshaw! Enimmäkseen QX antaa kuitenkin onneksi vähemmän takakireän vaikutelman.
Parhaan kuvan QX:n kepeästä julkkisvetoisesta linjasta saa selailemalla viimeisimpiä numeroita, joihin on haastateltu mm. Ruotsin naisten maajoukkueessa pelaavaa lesbojalkapalloilijaa, Ruotsin Idolsissa menestynyttä homopoikaa, lesbo- ja homoikoni Marie Fredrikssonia, kotinsa joulukoristeilla kuorruttanutta homopariskuntaa, Koko Ruotsi leipoo -sarjan homo-osallistujia ja Mr Gay Swedeniä. Kaiken kivan ja kepeän keskeltä erottuu kaksi juttua, joista toiseen on haastateltu kahta Ruotsiin muuttanutta venäläistä homopakolaista ja toiseen irakilaistaustaista ruotsalaisjuristia ja -poliitikkoa, joka on saanut sukulaisiltaan tappouhkauksia tultuaan kaapista ja uhmattumaan ns. kunniakulttuureja.
Euroviisufanille QX on pakollista lukemista varsinkin helmikuussa, jolloin lehti julkaisee jokavuotisen Melodifestivalen-numeronsa. Siinä kunkin vuoden viisutyrkyt on haastateltu ja tällätty esimerkiksi elokuvahahmojen näköisiksi. Tämän vuoden Mello-numeron teemana ovat homoikonit ja HBT-kansan suosikit: Sanna Nielsen on Kylie Minogue, Martin Stenmarck Freddie Mercury ja Shirley Clamp Britneyn kanssa suuteleva Madonna – hauskaa ja harmitonta, kuten aina.
QX:n kieli on rentoa ja puhekielimäistä, mikä saattaa avautua hieman nihkeästi kouluruotsin pohjalta, mutta pieni vaivannäkö kannattaa. Tuskin mistään muualta saa näin paljon meikäläisten elämään kuuluvaa sanastoa, jolla voi sitten briljeerata seuraavalla Tukholman-reissulla. Hyvänä esimerkkinä on helmikuun numeron Kanarian-matkajuttu, jonka voisi tiivistää näin:
Yumbo-ostoskeskuksessa on tunnetusti jokaiselle jotakin. Jos tykkäät karvaisesta, björnpub on sinun paikkasi. Kovempaa menoa kaipaavien taas kannattaa valita cruisig sexbar, joka saattaa olla suorastaan snuskig (ruokoton). Lesboille Yumbossa ei ole kauheasti valinnanvaraa, joten he päätyvät usein homovaltaisiin (bögtät) paikkoihin. Osa rannoista on gaypoppis (homojen suosiossa), ja pieni nakenflirtande piristää päivää. Rannan jälkeen gayhänget (homohengailu) jatkuu kahvilassa, kunnes on taas aika aloittaa barhänget Yumbossa. Hotelleissa on kosolti valinnanvaraa niille, jotka haluavat asua mitt i bögsmeten (homohulinan keskellä), ja monet hotelleista ovat på krypavståd (ryömimisetäisyydellä) Yumbosta. Jos pyllistelee hotellin uima-altaalla piskuisissa speedoissa, saa helposti muilta auringonottajilta lystna blickar (himokkaita katseita). QX:n mukaan Kanarialla on siis tarjota paljon muutakin kuin vain sika(ilu)juhlia (galna grisfester), pilipaliturismia (tingeltangelturism) ja Uuno Epsanjassa -tavismia (Sällskapsresan-svennigheter).
Kenelle?
QX on täydellinen valinta kaikille, jotka haluavat ilmaisen ruotsin preppauskurssin rutinoituneen homo-opettajan johdolla. Oman alan kielitaidon kartuttamisen lisäksi QX lisää tietämystä naapurimaan menosta ja mielenkiinnon kohteista, ja se on siten myös erinomainen homomatkaajan Tukholma-opas. QX on esittelemistäni homolehdistä ainoa, joka sisältää paljon myös lesboille suunnattua luettavaa: kolumneja, haastatteluja ja kulttuurivinkkejä. Paljasta pintaa lehdessä ei pahemmin ole, mutta se ei myöskään ole erityisen siloteltu tai poliittisesti korrekti. Sanalla sanoen se on sopivasti lagom. Suomalaisen näkökulmasta QX on Viikkari-mainoksineen kotoinen ja piristää päivää kuin mini-Munaristeily Vaasasta Uumajaan.
Toisen Madonna on tunnetusti toisen Lady Gaga, Mariah Carey, Kylie Minogue tai Liza with a Z. Tämä tosiasia kuitenkin ärsyttää vähintään yhtä paljon kuin se, miksi toinen kives laskeutuu ennen toista. Lukemattomat ovat ne kerran, kun olen itsekin laahustanut kotiin peruukki väärinpäin, korko katkenneena ja rakennekynnet paskana vain siksi, että rakkaiden siskojen välinen diva bashing on ryöstäytynyt käsilaukusta. Syitä tähän intohimoiseen diivakulttiin on tähän saakka etsitty lähinnä psykoanalyysin opeista. Homoikonit ovat meille pervoparoille kuulemma äidin korvikkeita ja takaavat ikuisen oidipaalisen äidinrakkauden maailmassa, jossa isä tulee muuten niin ikävästi meidän ja mamman väliin. Kuulehan Freud, de va kukku de! Hulivilipoika on löytänyt paljon paremman selityksen tähän jo antiikin öljyttyjä atleetteja vaivanneeseen ongelmaan. Da Bitchy -koodin salaisuus piilee tietenkin homojen eri alalajeissa ja parinvalinnassa!
George Chauncey selostaa tyhjentävässä opuksessaan Gay New York: gender, urban culture, and the making of the Gay Male Word 1890–1940 muun muassa homojen keskinäistä tyypittelyä. Suuren yleisön silmissä homot ovat aina olleet naismaisia huikentelijoita, mutta kaikki asiaan vihkiytyneet tietävät, että meikäläisten keskuudessa on yhtä paljon alalajeja kuin Vilkkilässä kissatappeluita.
Chaunceyn mukaan homot luokittelivat 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla itseään, toisiaan ja heteromiehiä etupäässä sanoilla fairy, queer, trade ja normal men. Fairy oli perinteinen huikentelevainen ja naismainen homon arkkityyppi, josta käytettiin myös nimityksiä nancy, sissy ja queen, suomeksi esimerkiksi neiti tai sisko. Queerit puolestaan olivat niitä nykyisistäkin seuranhakuilmoituksista tuttuja heteronoloisia homomiehiä, jotka karttoivat neitejä ja korostivat maskuliinisuuttaan. Trade-termi taas oli varattu maskuliinisille heteromiehille, jotka harrastivat seksiä sekä fairy- että queer-homojen kanssa. Tähän kategoriaan kuuluivat esimerkiksi sotilasprostituoidut, joilla olen jo herkutellut taannoisissa Tukholma-jutuissa. Normal men -käsite kattoi sitten kaikki tavikset – heteromiehet, jotka eivät harrastaneet seksiä miesten kanssa.
Vaikka tämä moninapainen luokittelu korvaantui 1960-luvulla kaksinapaisella hetero–homo-jaottelulla, oman kokemukseni mukaan negatiivissävyinen tyypittely elää yhä ja voi pahoin. Fairy- ja queer-miehet hylkivät usein toisiaan, mistä kielivät seuranhakuilmoitusten ystävälliset ohjeet: ”Ei kanoille!” Toisaalta taas fairyt eivät yleensä sekstaa keskenään paitsi kännissä, kovassa puutteessa tai kaverimielessä ”tyttöjen kesken”. Niinpä he yleensä päätyvät ennen pitkää topittamaan naiskammostaan toipuneita queer-miehiä – tai mikäli kyse on kreikkalaisesta tragediasta – heteromiehiä Porvoon moottoritien levähdysalueella.
Kyllä professori, mutta miten ihmeessä tämä liittyy homoikoneihin? No tietenkin siten, että homot selvästi luokittelevat myös diivojaan tämän ikivanhan moninapaisen järjestelmän mukaisesti ja valitsevat heidät samoilla epämääräisillä perusteilla kuin ystävän tai kumppanin.
Etkö muka usko? Napataanpa nyt se hervoton irtoripsi pois toisesta silmästä ja pannaan diivat luupin alle! Tutkimuskohteemme ovat aakkosjärjestyksessä Mariah Angela Carey, Madonna Louise Veronica Ciccone, Stefani Joanne Angelina Germanotta, Grace Mendoza Jones, Cherilyn Sarkisian LaPier, Liza May Minnelli, Kylie Ann Minogue, Kirsi Hannele Sirén o.s. Viilonen sekä Barbra Joan Streisand.
Mariah the Pariah, en ole koskaan ymmärtänyt viehätystäsi. Periaatteessa meissä on jonkin verran samaa, koska sinussa on ehkä 30 prosenttia fairy-verta. Tällä viittaan haluusi unelmoida sateenkaarista, yksisarvisista ja kaikesta, mikä on vaaleanpunaista ja täynnä tyhjiä kaloreja. En voi hypätä samaan sänkyyn kanssasi, koska se olisi käytännössä lesbosuhde. Sen sijaan voimme ehkä vaihtaa kiiltokuvia ja leikkiä hetken mun pienillä poneilla, mutta teen sen vain kohteliaisuudesta. Sinussa ei ole mitään särmää, vaan olet 70-prosenttisesti älyttömän tylsä normal men -tavistyyppi, jolla on kyllä iso ääni mutta ei komeaa ulkonäköä eikä varsinkaan yhtään munaa.
Kylie, olet 100-prosenttinen fairy. Meillähän on aina tosi hauskaa yhdessä. Ei tulisi mieleenkään mennä kanssasi sänkyyn, mutta eiväthän bailukaverit sitä varten olekaan. Sinä olet kaunis, iloinen ja vähän pinnallinen, mutta juuri sillä oikealla tavalla, joka tekee arjesta hieman siedettävämpää. Olet joskus turhankin kiltti, mutta koska minussa on pirullisuutta vaikka muille jakaa, me täydennämme toisiamme somasti kuin kaksipäinen dildo kahta bottomia.
Babs, meikäläiset kuolaavat perääsi, mutta minulle viehätyksesi on täysi mysteeri. En edes tiedä, miten sinut luokittelisin. Olet kuin alati lipsuva saippuapala, enkä millään viitsisi pyllistää poimiakseni sinut. Viileä etäisyytesi ärsyttää ja oudoksuttaa. Perstuntumani on, että olet koppava 100-prosenttinen yläluokan fairy, oikea kynttelikköhomo, jota ei kiinnosta seurustella kaltaiseni kyökkipiian kanssa. Tätä teoriaa tukee se, että sinulla on kuulemma kaunis ääni ja tunnelmallista musiikkia kelomökissä karhuntaljalla kuunneltavaksi. Itse en ole mökki-ihminen, ja takkatultakin katselen mieluummin videolta.
Liza, sinuakaan en ole oikein koskaan ymmärtänyt äidistäsi nyt puhumattakaan. Olet straight mate, ehta normal men -kategorian tavis, joka on todella äänekäs ja aina kännissä tai muuten vaan sekaisin. Ehkä niin monet meistä rakastavat sinua siksi, ettet itsekään oikein tiedä, kuka tai mikä olet. Kun laulat sen Pet Shop Boys -coverin Tonight is forever, siinä on kyllä jotain tosi hienoa. Olet sellainen yön kulkija, mutta minä olen sittenkin aamuihminen.
Cher, olet melkoinen äijä, ainakin 80-prosenttisesti trade-tyypin hottis heteromies, joka tykkää hengata meikäläisten kanssa laivaston ilmalomilla. Tosin sotilasasun alla sinulla on naisten alusvaatteet, joten olet noin 20-prosenttisesti fairy. Olet kovaääninen, isoasenteinen, ihana ja yksi parhaista kavereistamme.
Grace, olet 50-prosenttinen tavistyypin mies ja 50-prosenttinen trade-mies. Sinä kyllä makaat meikäläisten kanssa vankilasta päästyäsi mutta olet ihan yhtä helläkätinen kuin Vlad Seivästäjä fisting-klubilla. Arvostan sinua, koska pelkään sinua niin paljon, mutta en tunne sinuun vetoa.
Kikka, rakas Kikka, sinä olit 50-prosenttinen fairy ja 50-prosenttinen trade. Juuri tässä tasapainossa oli ja on sinun vetovoimasi. Meillä oli niin hauskaa yhdessä, koska olit toisaalta niin sinut seksuaalisen puolesi kanssa ja toisaalta aina vähän eksyksissä – ihan niin kuin minäkin. Sinä osasit viihdyttää, kiihdyttää ja koskettaa, ja minulla on sinua ikävä tässä seksittömässä henkisen ikiroudan maassa.
Lady Gaga, olit niin ihanan raikas tuulahdus elämääni silloin, kun meistä tuli bestiksiä. Olit kaikkea sitä, mitä olin niin pitkään kaivannut: täydellinen diskosauvaa heiluttava ja myskistä maskuliinisuutta huokuva trade-mies, jonka vyötärönauhan alle halusin syytää kaikki setelini. Me vain tanssimme läpi yön, eikä kanssasi ollut mahdollista pitää pokerinaamaa. Luulin, että me olimme syntyneet sellaisiksi, sydänystäviksi, joten mitä ihmettä meille tapahtui? Minä tietysti näen sen niin, että tiemme erosivat, koska sinä lähdit hakoteille. Nyt sinussa on enintään 10 prosenttia haluttavaa trade-miestä. Loput 90 prosenttia ovat fairya ja vieläpä sitä pahinta luokkaa, joka luulee, että iso peruukki tekee sinustakin ison. Jauhat vain loputtomasti itsestäsi ja tunget nenääsi joka paikkaan kuin koirat toistensa takalistoon. Sinusta minä olen tietysti Juudas, mutta en voi sille mitään, että en yksinkertaisesti halua enää aplodeereta sinulle enkä etenkään halua tehdä vartalollesi yhtään mitään.
Madonna, sinusta se kaikki alkoi. Olit ensimmäinen, olet viimeinen, olet kaikkeni. Olet 100-prosenttinen trade-mies, tuo merimiespuseroon kietoutunut maskuliinisuuden ylin ilmentymä, joka saa housuni pullistumaan. Tiedän, että olet ollut kanssani monta kertaa vain rahasta ja että et halua vaihtaa kanssani tarroja tai leikkiä prinsessaleikkejä. Meillä on kuitenkin aina niin hyvää seksiä ja ennen kaikkea hauskaa yhdessä. Olet rakastaja, joka on isällinen ja äidillinen, sisarellinen ja veljellinen. Aina, kun menen elämässä rähmälleni, käsket minun nousta ja miehistyä. Ja sitten taas lohdutat silloin, kun en osaa sitä odottaa. Olet niin piittaamaton, jään aina kaipaamaan sinulta enemmän kuin ehkä koskaan saan, mutta silti minulla on kanssasi turvallinen olo. Olet mikä olet, hyväksyn sinut ja samalla itseni enkä pidä muita jumalattaria.
Ai että Mariah/Cher/Grace/Kylie/Kikka/Liza/Babs/Gaga on paras ja Madonna on vain epätoivoinen vanha lehmä? Hyvä on. Proverbiaalinen pitsihansikas on heitetty. Nähdään narttu Mäntymäellä aamunkoitteessa!
Elokuva-alan moniosaaja James Franco on jo vuosia tehnyt parhaansa välttääkseen heteroleimaa. Franco on murskannut homosydämiä esittämällä Harvey Milkin poikaystävää Milk-elokuvassa ja runoilija Allen Ginsbergiä leffassa Howl – Huuto, hän on pussaillut toista miestä juorulehdille pilailevissa Instagram-kuvissaan ja julistanut haastattelussa: ”Kunpa olisinkin homo!” Kyllä, James Franco on meikäläisten paras heteroystävä Hollywoodissa! Viimeisimpänä niittinä nahkavyöhön on vuonna 2013 julkaistu homopornahtava taide-elokuva Interior. Leather bar, jossa Franco ja elokuvan toinen ohjaaja Travis Mathews palaavat Alan Friedkinin Cruising-homotrillerin (1980) tunnelmiin.
Interior. Leather bar on saanut nimensä käsikirjoitusmerkinnöistä, ja se on suomeksi kirjaimellisesti ”Sisäkohtaus. Nahkabaari”. Leffan lähtökohtana ovat ne 40 minuuttia, jotka Cruisingin ohjaaja Willian Friedkin joutui leikkaamaan valmiista elokuvastaan sensorien vaatimuksesta. Leikatut kohtaukset sisälsivät aitoa kovan luokan SM-seksiä, jota Friedkin tallensi New Yorkin homobaareissa, lähinnä pahamaineisella Hellfire-yksityisklubilla. Kun Cruising julkaistiin vuonna 2007 uudelleenmasteroituna dvd:llä, osa leikatuista kohtauksista oli tarkoitus sisällyttää mukaan, mutta kuvamateriaalia ei onnistuttu löytämään mistään. Tämä anekdootti alkoi kiehtoa James Francoa siinä määrin, että hän päätti rekonstruoida Cruisingin 40 kadonnutta minuuttia omaan elokuvaansa. Budjettipaineiden vuoksi Francon leffasta ei kuitenkaan tullut kadonneen homopornon toisintoa vaan jotain ihan muuta.
Tunnin pituinen Interior. Leather bar poimii Friedkinin Cruising-elokuvasta ennen kaikkea sen perusajatuksen: kuka minä olen, jos joudun olemaan joku muu? Cruisingin päähenkilönä on Al Pacinon esittämä heteropoliisi Steve Burns, joka soluttautuu sarjamurhaajaa jahdatessaan New Yorkin nahkahomo- ja SM-skeneen. Interior. Leather barissa Pacino/Burnsia esittää näyttelijä Val Lauren. Hänkin on heteromies, joka on lupautunut hankkeeseen tukeakseen ystävänsä James Francon jaloja tavoitteita: Elokuvan on määrä vastustaa populaarikulttuurin heteronormatiivisuutta ja tuoda valtavirtaan queer-kulttuurin rujompia erityispiirteitä aikana, jolloin pikemminkin korostetaan homojen tavallisuutta ja aviokelpoisuutta.
Interior. Leather bar on ”mokumentti”, joka seuraa elokuvan roolitusta, Francon ja muiden tekijöiden välisiä keskusteluja sekä Val Laurenin ja muiden näyttelijöiden valmistautumista Cruisingin kadonneiden seksikohtausten kuvaamiseen. Vaikka Lauren on sitoutunut hankkeeseen, se herättää hänessä myös epämääräistä pelkoa: miten hän oikein suhtautuisi aidon homoseksin seuraamiseen, miten pitkälle hän itse voisi mennä, ja vahingoittaisiko hanke ehkä hänen uraansa? Laurenin epävarmuus on käsin kosketeltavaa ja melkoisessa ristiriidassa kuvauksia odottavien homojen innokkuuden kanssa. Lauren on astunut Pacino/Burnsin lailla maailmaan, joka on hänelle täysin vieras mutta jossa hänen tulisi näyttelijänä sivuuttaa oma identiteettinsä ja omat pelkonsa.
Puhuvien päiden lomassa nähdään noin vartin verran rekonstruktioita Cruisingiin sisältyneistä ja siitä leikatuista kohtauksista. Nyt näytetään myös se, mitä Friedkin ei voinut omassa elokuvassaan näyttää: vehkeitä vilahtelee, ja maiske käy. Lauren vaikuttaa jopa rekonstruoiduissa kohtauksissa niin vaivaantuneelta, että hän on joko todella huono näyttelijä tai sitten hän näyttelee onnistuneesti huonoa näyttelijää, joka antaa omien estojensa paistaa läpi. Katsoja ei oikeastaan voi tietää, milloin Laurenin reaktiot ovat aitoja ja milloin käsikirjoitettuja. Tästä on hyvänä esimerkkinä kohtaus, jossa Lauren istuu parkkipaikalla lukemassa käsikirjoituksesta siitä, miten päähenkilö istuu parkkipaikalla lukemassa käsikirjoitusta.
Yllättäen samastuin itse homokatsojana välillä enemmän Laurenin epävarmuuteen kuin nahkahomojen innokkuuteen. Juuri tässä piilee Interior. Leather barin ja osittain myös Cruisingin juju: ellei katsoja itse kuulu SM- tai nahkaskeneen, hän joutuu väistämättä soluttautumaan vieraaseen maailmaan ja todistamaan asioita, jotka ylittävät oman halun ja sovinnaisuuden rajat. Hyvä esimerkki tästä on kahden miehen sinänsä kaunis ja kiihottava seksikohtaus, jossa hellää suudelma seuraa sylkäisy toisen suuhun. Oikeastaan en haluaisi nähdä sitä, mutta miksi? Jos tämä tuntuu minusta rajulta, miltä se mahtaa tuntua heterosta? Jos siis haluan uskotella itselleni olevani avarakatseinen kulttuurin kuluttaja, joudun unohtamaan itseni näyttelijän ja peitepoliisin tavoin.
Interior. Leather bar ei välttämättä toimi kovin hyvin sellaisenaan, vaan se avautuu parhaiten suhteessa Cruisingiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole kadonneiden seksikohtausten rekonstruktio vaan pikemminkin rekonstruktio siitä, mitä itselle vieraaseen ja pelottavaan maailman sukeltaminen tekee ihmisen identiteetille ja omille rajoille. Enää ei tarvitse miettiä, kuka SM-klubin miehistä on pelätty sarjamurhaaja, vaan sitä, millainen pikku sarjamurhaaja asuu katsojan omassa mielessä. Itse en aina katsojana tiennyt, olisiko pitänyt vetää puukko tupesta vai ottaa nenästä kiinni ja nielaista. Poppers, anyone?
