Vielä vähän lisää mun yliminästä. Huomaan että sosiaaliset tilanteet on mulle usein vaikeita koska olen ankara itseäni kohtaan, on vaikea hyväksyä ehkä negatiivisia tunteita ja tai en pysy perässä niin itken. Salaa siis. Voi minua. Kun sellaiset ajattelijat kuten minä, jotka ajattelevat pitkään ja perusteellisesti tiettyjä, ehkä muiden mielestä epäolennaisia asioita, putoavat usein tahdista jos se nopeampi.

Mutta mikä ihaninta: mä olen huomannut sen ja yritän olla lempeämpi itselleni, eri tavoin. On oltava lempeä itseään kohtaan kun on sinkku ja vähän pois radaltaan. :/ Lisäksi mun yllättävät ajatuskäänteet huvittaa mua aika usein, eli pystyn jo vähän nauramaan itselleni.

Kävin tänään Luukissa katsomassa luontoa. Matka oli pidempi yhteensä kuin siellä viettämäni aika, mutta sen väärtti. Vähän kuin olisi ottanut henkistä rakoa tähän kaupunkimaisemaan. Ja vaikutus on huomattava. Parin kuukauden betonilähiössä asumisen jälkeen arvostan ihan eri tavalla sitä että kodin lähellä on luonto ja meri. Musta tuntuu että jokin mussa surkastuu jos en pääse merelle tai metsään vähintään pari kertaa viikossa. Ehkä se aisti joka on herkkänä kaikelle mitä tapahtuu eri elementeissä, sillä ne kaikki elementit on minussa mutta vaativat kaltaisiaan. Hmm. Mielenkiintoinen ajatus.