Kun elää avoimesti homona taantuma-alueella, niin tajuaa miltä mustaihoisista ulkomaalaisista tuntuu, kun he liikkuvat tai joutuvat eri puolille. Taantuma-alueiden väestön vakavuus on must kummallista. Missään ei näy iloisia ja avoimesti käyttäytyviä ihmisiä. Talojen pihat ovat tyhjillään kesät, talvet. Jengi kykkii sisällä, vaan autoja näkee pihoilla. Jonkun yksittäisen saattaa nähdä röökillä oven suussa. Sit kaupoissa tuijotellaan suoraan päin näköä, mikä on epäkohteliasta, mut ei koskaan hymyillä tai tervehditä. Jos lähestytään, se on suoraa, outoa, kulmikasta, rynnitään vierelle ja tuijotetaan eikä puhuta mitään. Just tää puhumattomuus paljastaa vihamielisyyden. Sit kännätään. Jos mitä, mä varon känniporukoita, koska niis kytee impulsiivinen väkivalta. Siel velloo huono itsetunto. Mä en missään nimessä liity heterojen känniseurueeseen. Tätä ne ei tajua. Toinen juttu et ajan pyörällä, koska mua pelottaa suljetut paikat. Täytyy olla ulospääsytie, jos joku vaik saa raivarit. Keskivertoheteromies tai nuori kundi on sellainen jota mä pidän silmällä, koska niil on aivot narikassa tai alkoholi tuhonnu loputkin rippeet siit mitä joskus oli. Vihamielisyyden vaan aistii joka puolella. Sen näkee mikä valtava ero on suuremmissa kaupungeissa, jos oikeesti tuntee olonsa turvalliseksi ja rentoutuneeksi.

Sit kun näkee minkälaista porukkaa valuu kapakoist röökille, niin ei haluta mennä sisälle: suttusta, rumasti pukeutuvia nuoria aikuisia. Naiset on kuin kundeja, tosi androgyynejä. Hesassa lesbot on inhimillisemmän oloisia kun taantuma alueiden kiroilevat, miesmäiset naiset, jotka pätee kovuudella ja hakee miesten hyväksyntää sillä tavalla. Minkälaisia niitten miehet ovat: no ne katselee tarkaan muita miehiä! Tääl joutuu olemaan miesten katseitten alla koko ajan mut siit ei koskaan nää mitä ne haluaa, mut must ne vaikuttaa tosi biseksuaaleilta.