Islannilla yllättävä sankari

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti

Englannissa ilmestyvä The Guardian kertoo Islannissa lokakuun puolivälissä alkaneista ja joka lauantai jatkuvista mielenosoituksista. Niissä vaaditaan pääministerin ja keskuspankin johtajan eroa. Taustana on Islannin ajatuminen katastrofaaliseen taloudelliseen tilanteeseen holtittoman taloudenpidon vuoksi. Mielenosoitusliikkeen keskushenkilöksi on noussut Hördur Torfason. Häntä voitaisiin kutsua nykyaikaiseksi trubaduuriksi, jonka taiteen tyylinä on "tarinankerronta laulaen".

Torfason ei ole ollut koskaan poliittinen aktivisti. Hänestä on kuultu toki aikaisemminkin. Vuonna 1975 hän tuli kaapista ensimmäisenä julkkiksena Islannissa. Kolme vuotta myöhemmin hän perusti maahan homoliikkeen. Tuolloin häntä ei siellä sidetty lainkaan. Reaktiot olivat niin voimakkaita, että "minun piti lähteä maanpakoon. Asuin Kööpenhaminassa 19 vuotta, jona aikana kävin työni vuoksi vain lyhyillä käynneillä Islannissa". Hänen mielestään taiteilijan tehtävään kuuluu myös kritisoida auktoriteetteja. Hänen mielestään Islannin koko järjestelmä on korruptoitunut ja loppuun kulunut.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!