
Stephen Fry ja Elliott Spencer solmivat avioliiton
Brittiläinen koomikko, näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Stephen Fry solmi lauantaina avioliiton miesystävänsä Elliott Spencerin kanssa Norfolkin kreivikunnassa sijaitsevassa Derehamissa.

Brittiläinen koomikko, näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Stephen Fry solmi lauantaina avioliiton miesystävänsä Elliott Spencerin kanssa Norfolkin kreivikunnassa sijaitsevassa Derehamissa.
Pari tuhatta ihmistä osoitti perjantaina suutelemalla mieltään wieniläisen kahvilan edessä. Mielenilmaisuun syynä oli se, että kahvila kehotti tammikuun alussa kahvilassa suudellutta naisparia poistumaan. Kahvila oli perjantaina kiinni.

Yhdysvaltain korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen samaa sukupuolta olevien avioliitot. Oikeus päätti asiasta perjantaina. Ratkaisua asiassa odotetaan kesäkuussa.

Kaksospojat päättivät kertoa homoseksuaalisuudestaan isälleen vuodenvaihteessa. Isälle pojat soittivat ja tallensivat tilanteen videolle - jota on katsottu YouTubessa lähes viisi miljoonaa kertaa.

Thaimaa parantaa transsukupuolisten asemaa tunnustamalla ja lisäämällä perustuslakiinsa kolmas sukupuoli -käsitteen.
Kristillisdemokaattien puoluejohto ottaa etäisyyttä jyväskyläläisen kaupunginvaltuutetun Juhani Starczewskin (kd.) kommentteihin, joissa homomyönteisyys yhdistetään puhemies Eero Heinäluoman vaimon kuolemaan.

Itävallan perustuslakituomioistuin on kumonnut samasukupuolisten parien adoptiokiellon. Ratkaisun mukaan säännölle ei ole asiallisia perusteita. Lainmuutokselle annettiin aikaa vuoden 2015 loppuun.
Viranomaiset Venäjällä ovat vakuuttaneet, ettei sukupuolivähemmistöön kuuluminen ole ajo-oikeuden saamisen esteenä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Uimari Ari-Pekka Liukkonen palkittiin tiistai-iltana Helsingin Hartwall Areenalla järjestetyssä Urheilugaalassa Vuoden 2014 esikuva -palkinnolla.

Channel 4 -televisiokanava aikoo ottaa moninaisuuden lisäämisen nimissä käyttöön tavoitteet vähemmistöjen määrälle henkilöstössään. Vuoteen 2020 mennessä hlbti-vähemmistöihin kuuluvien osuuden tulisi olla kuusi prosenttia henkilökunnasta.
Joulukuun alussa kairolaisessa kylpylässä "irstailu"-syytösten vuoksi pidätetyt 26 miestä on vapautettu tuomarin todettua miehet syyttömiksi.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ei katso Tom of Finland -postimerkkien julkaisemisessa olevan huomautettavaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia tiedotti Sakslinin päätöksestä maanantaina.

Ohjelmassa nähdään Utahin Salt Lake Cityssä elävät mormonistista uskonvakaumusta tunnustavat pariskunnat ja yksi vanhapoika. Sunnuntain 11.1. myöhäisillassa esitettävää ohjelmaa on vaadittu peruttavaksi.
Yhdysvaltalainen kultasepänliike Tiffany & Co. on käyttänyt mainonnassaan ensimmäistä kertaa miesparia.
Venäjällä esimerkiksi transsukupuolisilta ja transvestiiteilta voidaan evätä ajokortti. Kieltoa perustellaan tarpeella tiukentaa autoilijoiden kontrollia liikenneonnettomuuksien kasvun kuriin saamiseksi.

Brittiläinen koomikko, näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja Stephen Fry, 57, on avioitumassa miesystävänsä Elliott Spencerin, 27, kanssa. Hääsuunnitelmat tulivat julki, kun pari ennen joulua haki lupaa avioliitolle.
Kanadalaisnäyttelijä Ellen Page otti kovin sanoin kantaa kuningatar Elisabet II:n myönnettyä kunnianosoituksen Pohjois-Irlantilaiselle poliitikolle Maurice Millsille. Mills on esittänyt useaan otteesen homovihamielisiä näkemyksiään.

Vietnam on kumonnut samaa sukupuolta olevien avioliittojen rangaistavuuden. Tammikuun alussa voimaan astunut avioliittolain muutos ei kuitenkaan tunnusta homoparien liittoa mitenkään.

Miami-Daden piirikunnassa samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet solmia avioliiton maanantaista lähtien ja tiistaista lukien koko Floridan osavaltiossa. Floridasta tuli 36. samaa sukupuolta olevien avioliitot salliva USA:n osavaltio.

Esittelyssä Pajtim Statovcin esikoisteos Kissani Jugoslavia

Feminiinisyyttä miehissä vierastivat Suomessa pitkään sekä homot että heterot. Mia Hemming kertaa KU-Viikkolehdessä asennekehitystä, esimerkkinä Touko Laaksonen. Mutta lesbojen seksuaalisuuden kuvallisuus lienee vielä vallan kahleissa, hän arvioi.
Saksalainen uimari Theresa Michalak kertoi uudenvuodepäivänä Facebookissa elävänsä yhdessä toisen naisen kanssa. Michalak julkaisi Facebookissa kuvan, jossa hän on yhdessä kumppaninsa kanssa Barbadoksella.

Madventures-seikkailuohjelmasta tunnettu toimittaja ja tietokirjailija Riku Rantala arvostelee Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan Suomen nykyistä hallitusta ja sen pääministeriä Alexander Stubbia translainsäädännön uudistamisen jumiutumisesta.

Vuoden 2015 alussa euroon siirtyneen Liettuan rahayksikkö liti jää historiaan. Kympin seteli ja sen lentäjäkaksikko jää kuitenkin monelle muistoksi. Seteliä on kaupiteltu jopa nimellisarvoonsa verrattuna nelinkertaisella hinnalla. Asiasta kertoo HS.

Pariisissa vuoden 2014 aikana solmituista avioliitoista yli 13 prosenttia on samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisiä.

Yhdenvertaisuutta ja syrjintää koskeva sääntely uudistui, kun uusi yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan 1. tammikuuta 2015. Laki parantaa syrjityksi tulleiden oikeussuojaa ja laajentaa velvollisuutta edistää yhdenvertaisuutta.
QX Gay Gaala järjestetään Suomessa toista kertaa keskiviikkona 4. helmikuuta 2015, paikkana on Savoy-teatteri Helsingin keskustassa. Ehdokkaat palkittaviksi julkaistiin joulun välipäivinä.

Luxemburgissa samaa sukupuolta olevien avioliitot tulivat mahdollisiksi, kun asiaa koskeva laki astui voimaan vuoden vaihduttua. Maan parlamentti hyväksyi lain kesäkuussa 2014. Laki sallii myös adoption samaa sukupuolta oleville pareille.

Vuosi 2014 väistyy ja esiin astuu vuosi 2015. Mitkä olivat uutisia kuluneena vuotena?

Skotlannissa homoparit ovat voineet solmia avioliiton paikallista aikaa keskiyöstä lukien. Joulukuun 16. päivän jälkeen kaikkiaan 250 pariskuntaa on muuttanut rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi.