Wieniläiskahvila heitti suudelleen naisparin ulos - tuloksena mielenilmaisu

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Wienissä pari tuhatta ihmistä osoitti perjantaina alkuillasta mieltään suutelemalla Ringstraßella sijaitsevan Café Prückel -nimisen kahvilan edessä. Homofobian vastaiseksi tarkoitetun mielenilmaisuun syynä oli se, että kahvila kehotti 6. tammikuuta kahvilassa suudellutta nuorta naisparia poistumaan.

Wiener Zeitung -lehti kertoo, että kahvilaan saapuessaan Eva Prewein, 26 ja Anastasia Lopez, 19 olivat suudelleet, eikä henkilökunta enää suostunut palvelemaan heitä. Naiset halusivat keskustella johtajan kanssa, jolloin tämä oli todennut naisten käyttäytyneen sopimattomasti ja vastenmielisesti. Hän myös sanoi suutelun kuuluvan bordelliin eikä perinteiseen kahvilaan. Lisäksi hän vaati naisia poistumaan.

Naiset toivat tapauksen esiin sosiaalisessa mediassa ja tieto asiasta lähti leviämään. Naisten mielestä kahvilan johtaja toimi homofobisesti.

Kahvilan johtaja sanoi torstaina olevansa pahoillaan suhteettomasta reaktiostaan ja esitti "virallisen anteeksipyynnön" asianosaisille. Hän kuitenkin totesi, että hänen tehtävänsä on pitää huolta siitä, että maineikkaassa Café Prückelissä noudatetaan totuttuja käytöstapoja.

Kahvila oli perjantaina kiinni mielenosoituksen vuoksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Naisten mukaan kyse ei ole yksistään "liipaisimena" toimineesta Cafe Prückelistä vaan laajemmin kaupungin avoimuudesta ja hlbti-ihmisten saamasta tilasta yhteiskunnassa.

Itävallan pääkaupunki Wien tunnetaan usein vanhoillisena ja perinteisiin sitoutuneena pidetystä kahvilakulttuuristaan.

Wiener Zeitung: 2000 Menschen gegen Homophobie
HS: Naispari poistettiin kahvilasta suutelun vuoksi Wienissä - tuhannet osoittivat mieltään

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!