Kaapistatulostaan isälleen videon Youtubeen ladanneet nyt 19-vuotiaat kaksospojat Aaron ja Austin Rhodes olivat isänsä kanssa mukana Ellen DeGeneresin keskusteluohjelmassa.
Äidilleen kaksoset olivat tulleet kaapista 17-vuotiaina, mutta poikien äidistä aikanaan eronneelle isälle kaapistatulo tapahtui vuodenvaihteessa puhelimitse.
Isä totesi reaktiosta huolissaan olleille pojillensa rakastavansa näitä ehdoitta. Isä myös kertoi välien poikiin tulleen läheisemmäksi, kun tätä salaisuutta ei enää ole. Haastattelussa pojat kertoivat päättäneensä jakaa ulostulovideon siksi, koska muiden tekemät ulostulovideot ovat auttaneet heitä.
Pojat paljastivat myös, kumpi veljeksistä kertoi omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan toiselle poikien ollessa 16-vuotiaita: Austin kertoi Aaronille asiasta - ja Aaron vastasi olevansa myös.
Kaksosten alkuperäistä ulostulovideota on katsottu Youtubessa yli 15 miljoonaa kertaa.