
MoonTV:n homomakasiinin pilotti julkaistu
Verkossa toimiva televisiokanava MoonTV:n tuottamasta homoille suunnatusta makasiiniohjelmasta on julkaistu pilottijakso ja kanava kerää siitä katsojapalautetta.
Verkossa toimiva televisiokanava MoonTV:n tuottamasta homoille suunnatusta makasiiniohjelmasta on julkaistu pilottijakso ja kanava kerää siitä katsojapalautetta.
Tällä viikolla on tarjolla "tanssin anarkiaa", kun Helsingissä Kaapelitehtaalla kymmenettä kertaa järjestetään Sivuaskel-festivaali. Helsinkiin saapuu kolme koreografi-esiintyjää, ja luentosarjassa ja workshopissa käsitellään queer- ja naisteemaa.
Viime tiistaina Helsingin Yrjönkadun uimahallin kuuluisan puulämmitteisen saunan kiukaan hormissa sattui epävirallisten tietojen mukaan nokipalo.
Koko Venäjää koskeva homopropagandalaki on tulossa Venäjän duuman käsittelyyn. Ensimmäisen käsittelyn piti olla tänään, mutta se on siirretty tuonnemmaksi. Siirrosta huolimatta Venäjän suurlähetystön edessä pidetään mielenosoitus klo 12-13.
Jeesus nykyaikaisessa homoyhteisössä on keväällä esitettävä näytelmän aihe.
Perjantaina 18. tammikuuta Helsingissä järjestettävä ILOXI-lauluklubin estraadille nousevat Helsingin Poliisilaulajat ja Helsingin Gaykuoro Out´n loud. Kuukausittaisella klubilla lavan ottavat haltuunsa erilaiset kuorot ja lauluryhmät.
Perjantaina 11.1. juhlittiin ranneliike.netin kasaribileissä dtm:ssä. Puumabaarissa soivat koko illan mitä värikkäämmät 80-luvun hitit ja illan aikana nähtiin kaikenlaisia vuosikymmenen tyylejä yleisön joukossa. Katso kuvat!
Ranneliike.netin teemabileissä juhlittiin 7.12. Gay-pikkujoulujen merkeissä. Osanottajien joukossa nähtiin paljon innokkaita tonttuja, kun Jutta Pinkkinen veti ratkiriemukkaan Joulubingon dtm:n puumabaarissa. Katso kuvat!
Helsingin seudun Seta ry:n syyskokouksessa keskiviikkona valitaan hallitukseen uusia jäseniä ja käsitellään yhdistyksen sääntöjen muutosesitys.
Kuvia Helsingin Senaatintorilla pidetystä jättisuuresta kuorokonsertista.
Helsingin nuorisotoimen johtajan valinnassa on aineksia kestouutiseksi yhteiskunnan ja nuorisotyön arvoista. Kokoomus pyysi asian pöydälle. Virkamiesvalmistelussa ehdokkaaksi noussut oli ansioitunut mm Kaikki muuttuu -kampanjassa.
Helsingissä nähdään viikonloppuna jälleen esimerkiksi kumiin, nahkaan ja univormuihin pukeutuneita miehiä, kun jokakesäistä MSC Finlandin järjestämää 26. Finlandization-tapahtumaa vietetään.
Yhden illan karhuristeily m/s Emmalla lähti saaristokierrokselle Helsingin edustalle. Olimme vastassa, kun laiva palasi laituriin klo 23. Paljon iloisia ihmisiä jatkoi Helsingin yöhön.
Lehden mielipideosastolla ihmeteltiin, miksi Karhupuiston kioskilla on liian vähän tuoleja. Kirjoittaja epäili byrokraattien olleen asialla. Tänään rakennusvirasto vastaa: jokaisesta tuolipaikasta on maksettava.
Perjantaina 6. heinäkuuta 2012 biletettiin taas ranneliike.netin kuukausittaisissa teemabileissä dtm:ssä. Cowboyteemaiset bileet keräsivät paljon teeman mukaan pukeutuneita iloisia lehmipoikia ja lehmityttöjä tansimaan. Katso kuvagalleria!
Kalasatamassa biletettiin pride-viikon keskiviikkoiltana 27.6. teknon tahdissa piknik-hengessä, paljaan taivaan alla. Homotekno Open Air II kokosi kymmeniä bilettäjiä. Luontokin muisti mukanaolijoita parilla sadekuurolla.
Tänä aamuna saapui Hleisnkiin risteilijä mukanaan 650 lesbomatkailijaa. Risteily jatkuu Pietariin klo 17.
Seta menettää tilansa Pikku-Huopalahdessa ja muuttaa syyskuun alussa Länsi-Pasilaan. Julkisen liikenteen puolista paikka on hyvä.
Ranneliike.net järjestää dtm:n kanssa kerran kuussa ranneliike.net -bileet. Ensimmäiset ranneliike.net -bileet dtm:ssä perjantaina 25. toukokuuta 2012 olivat euroviisu-teemaiset - sillä bileet järjestettiin euroviisuviikolla.
Kymmenen koomikkoa irvailee homoyleisölle ja tuo esiin varmasti kaikki homouden nurjat puolet. Menon luvataan olevan paikoin räävitöntä. Kyse on Ravintola Herculeksen uudesta Gay Roast -illasta.
Helsingin 200-vuotisjuhlallisuudet alkoivat iltapäivällä Finlandiatalolla. Paikalle tuli mm. Pietarin kuvernööri Georgi Poltavtshenko. Amnestyn ja Setan mielenosoitus oli kuvernööriä vastassa.
Amnestyn Suomen osasto ja Seta järjestävät mielenosoituksen Pietarin "homopropagandalakia" vastaan. Mielenosoitus kokoontuu torstaina 12.4.2012 kello 13.00 Finlandiatalon edessä.
Huomenna torstaina Finlandiatalossa juhlitaan pääkaupungiksitulon 200-vuotisjuhlaa. Juhlaseminaarissa puhuu tasavallan presidentti ja vieraana on mm. Pietarin kuvernööri Georgy S. Poltavchenko.
HeSeta muutti maaliskuun puolivälissä Helsingin Ruoholahteen Kaapelitehtaalle. Järjestön ryhmätoiminta jatkuu uusissa tiloissa entiseen tapaan. HeSetassa aloitti myös uusi sosiaalityöntekijä. Huhtikuun puolivälissä on luvassa yhdistyksen kevätkokous.
Seminaarisarjassa Näkymättömästä näkyväksi professori Martti Nissinen ja pastori Jaakko Hyttinen tarkastelivat homoleimojen rakentelua.
Homovihamielisistä sanoituksista tunnettu Sizzla aikoo esiintyä 27.3. Helsingissä. Tukholmaan aiottu esiintyminen sen sijaan peruttiin homojärjestöjen painostuksesta. Myös Helsingin Tavastialle aiottu keikka on kiinnittänyt ihmisoikeustoimijoiden huomion
Ranneliike.net tapasi Helsingin Gayteatteri HGT:n näyttelijäkaartin tasan viikkoa ennen Kun jonkun löytää -näytelmän ensi-iltaa. Ensiesitys ja samalla Suomen kantaesitys on maanantaina 19.3. Kokoteatterissa Helsingissä.
Jo kuutena vuonna pulkkailijat ovat kokoontuneet yhden iltapäivän ja illan mittaiseen ralliiin. 20-30 miestä kierteli illan hämärtyessä Helsingin keskustan liukumäkiä ja välillä oli erikoiskokeita baareissa.
Helsingissä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattua ravintolatoimintaa 1980-luvun puolivälistä lähtien harjoittanut Ravintola Oy Afrodite on asetettu konkurssiin 10. helmikuuta 2012.
Politiikka ja yöelämä kohtaavat useammassakin sateenkaarikansan anniskelupaikassa presidentinvaaliviikonloppuna. Ainakin Hercules ja dtm Helsingissä järjestävät vaalivalvojaiset sunnuntaina 5. helmikuuta.