Haastattelu ja kuvat: Mikko Kivinen, Teksti: Sami Mollgren ja Mikko Kivinen
Ranneliike.net tapasi Helsingin Gayteatteri HGT:n näyttelijäkaartin tasan viikkoa ennen Kun jonkun löytää -näytelmän ensi-iltaa. Ensiesitys ja samalla Suomen kantaesitys on maanantaina 19.3. Kokoteatterissa Helsingissä. Ensi-iltaan ja sitä seuraaviin näytöksiin huipentuu pitkä ja välillä rankkakin projekti.
Teatterin piirissä mietitään koko ajan tulevaa ohjelmistoa ja pohditaan, mistä olisi mahdollisesti tulevaksi näytelmäksi.
Alkuaan Broadwaylla esitetyn Harvey Fiersteinin kirjoittaman Torch Song Trilogy -näytelmän pohjalta tehty elokuva oli jäänyt Ari Leskelän mieleen. Tarina kuvaa drag queen -taiteilija Arnoldin elämää New Yorkin homoyhteisössä 1970-80 -lukujen taitteessa. Leskelä kaivoi leffasta lisää tietoa ja huomasi sen olleen alkuaan näytelmä. Kiinnostus lisääntyi. Sattumalta kirjastosta löytyi käsikirjoitus, kirjamuodossa englanniksi. Lainattua kirjaa tutkailtiin joukolla - ja näytelmä todettiin kiinnostavaksi.
- Todettiin, että se on erittäin haastava ja hirveästi tekstiä. Jostakin syystä sitten päädyttiin kuitenkin tähän. Vaikka on hankala niin tehdään, piru vie, kuvaili Leskelä.
Haastavuutta lisää se, että tekstissä on erilaisia tyylilajeja tragediasta farssiin ja moderniin näytelmään. Jotta katsoja saisi näytelmästä seurattavissa olevan yhtenäisen kokonaisuuden, pitää ohjaajan pitää koossa koko kirjoa.
Näyttelijän näkökulmasta teksti on määrältään valtava ja se sisältää esimerkiksi nopeita vuoropuheluita, henkilöltä toiselle heittoja. Hetkessä mennään tunneskaalan ääripäästä toiseen. Erityisesti Arnoldin tunteet heittelevät, vaikka yksikään roolihahmoista ei ole luonteeltaan tasainen tai varsinkaan vain koriste. Näytelmässä ei voi ajatella olevan sivuhenkilöitä, vaan jokaisella henkilöllä on jonkinlainen kehityskaari ja jokaiselle tapahtuu muutoksia matkan varrella. Kaikki henkilöt ovat päähenkilö Arnoldin kannalta keskeisiä.
Haastavuudesta huolimatta näytelmää lähdettiin sisulla viemään eteenpäin viime keväänä.
Varsinainen käytännön prosessi näytelmän synnyttämiseksi aloitettiin kääntämistyöllä viime keväänä. Ari Murto teki kääntämisessä suuren työn. Käytiin myös pohdintaa siitä, pitäisikö näytelmän suomalaistaa ja siirtää nykyaikaan. Se olisi kuitenkin vaatinut käytännössä koko näytelmän uudelleenkirjoittamisen. Niinpä päädyttiin olemaan uskollisia alkuteokselle. Tarinan miljöö on New Yorkin homoyhteisö 1970-80-luvun vaihteessa. Silti näytelmän tekstissä voi nähdä olevan yhtymäkohtia tähänkin hetkeen.
Näytelmässä käsitellään paljon identiteetti- ja itsetuntokysymyksiä. Jokainen ihminen joutuu joskus miettimään, kuka on, miten ottaa toiset ihmiset huomioon ja miten pystyy löytämään itsensä. Sen lisäksi, että aiheena on miehen rakkaus toiseen mieheen, näytelmässä käsitellään myös yhtä nykyajan merkittävistä sateenkaariaiheista, adoptiota. Tarina voi olla kurkistus itselle vieraaseen maailmaan, vaikka pohjimmiltaan kuitenkin ihmiset ovat samanlaisia. Esimerkiksi rakkaus, pettymys, kiintymys, viha ja muut perustunteet ovat yhteisiä, eivätkä homot ja heterot eroa niiden suhteen toisistaan. Tarina on kirjoitettu runsas 30 vuotta sitten, ja se on yhä ajankohtainen.
- Näistä samoista asioista painitaan edelleen tässä 2010-luvun yhteiskunnassa, sanoo Laurelia esittävä Hanna Heikkilä.
Syksyllä 2011 oltiin niin pitkällä, että voitiin ruveta jakamaan rooleja.
Roolien jakaminen on ohjaajan työ. Gayteatterin syysleirillä Juupajoella oli paikalla ohjaaja Matti Rasilainen ja kynnelle kyennyt HGT:n teatteriväki, likipitäen kaikki. Mukana oli myös kutsuttuja uusia näyttelijöitä. Ohjaaja tutustui leirillä muuhun porukkaan. Jo tuon viikonlopun aikana suurin osa rooleista oli löytänyt näyttelijänsä. Muutaman hahmon kanssa oli hieman pallottelua, mutta lopulta roolijako syntyi nopeasti. Äitiä etsittiin pidemmän aikaa ja lopulta päädyttiin ammattinäyttelijään.
- Äidin rooli on hankala, klassinen virtuoosirooli, missä naisnäyttelijä pääsee loistamaan, kertoo ohjaaja Matti Rasilainen. Arnoldin äitiä, Rouva Beckoffia näyttelee Minna Kivelä.
Rasilainen ei ohjaajana suosi tiukkojen askelkaavioiden tekemistä, vaan enemmänkin mielikuvia siitä, mitä kussakin tilanteessa voisi tapahtua. Näyttelijöillä onkin paljon tilaa ja näyttelijä vaikuttaa paljon roolihahmoon ja sitä kautta koko esitykseen.
- Jos minulla olisi eri näyttelijät tässä jutussa, tämä näytelmä näyttäisi aivan erilaiselta. Jos yksikin näyttelijä vaihtuisi, se muuttaisi kokonaisuuden, sanoo Rasilainen.
Hän kertoo lähinnä seuraavansa "tyhmänä ja uteliaana" lavan tapahtumia ja tarttuvansa johonkin näkemäänsä, josta sitten lähdetään kulkemaan jonnekin suuntaan. Tässä näytelmässä on myös paljon monimuotoisia repliikkejä, joita voi esittää monin eri tavoin. Usein kokeillaan erilaisia vaihtoehtoja, ja lopulta asia löytää paikkansa. Se mikä näyttelijästä tuntuu luonnolliselta on myös hyvä lähtökohta viedä jotain eteenpäin.
Koko teatteriryhmän mielestä harjoitteluprosessi on sujunut mukavasti ja tunnelma on ollut harjoituksissa jopa tavallista leppoisampi. Harjoittelutunteja on kuitenkin kertynyt paljon. Joillakin on ollut jopa 60-80 harjoituspäivää. HGT on tekijöilleen yksi harrastuksista, paitsi Minna Kivelälle yksi töistä.
Parhaimmillaan harjoittelu aloitetaan lämmittelyllä ja sitten porukka yrittää päästä roolihahmonsa nahkoihin - liikkua, hengittää, tuntea, olla - eri tavoin ja päästä sisälle henkilön päähän ja kroppaan, ketä esittää. Aina ihanne ei kuitenkaan ole täysin toteutunut. Lähestyvä ensi-ilta on myös nostanut stressitasoa ja jännitystä.
- Nyt on tietysti paniikki päällä, kertoo ohjaaja Matti Rasilainen.
Tuottajana toimiva Mikko Autio kuitenkin rauhoittelee. Hänen mielestään ohjaaja ja näyttelijät voivat olla rauhallisin mielin. Hänestä näytelmä ja porukka ovat valmiina ensi-iltaan.
- Oli kiva katsoa nuoria kavereita lavalla, jotka elehtivät ja ilmehtivät - nuoruus oikein pursuaa. Ja myös vanhempia rouvia, hehkuttaa Autio. Ja korostaa viittaavansa nimenomaan roolihenkilöihin.
- Oikeisiin rooleihin on löydetty oikeat näyttelijät, summaa Autio.
Teatterin syntytarina alkoi vuonna 2006, jolloin joukko ihmisiä kokoontui baarissa ja innostui virinneiden ja joitain kertoja jo juteltujen ideoiden pohjalta pystyttämään gay-teatterin Helsinkiin. Helsingissä sellaista ei vielä ollut, mutta maailmalla vastaavia oli esikuvana.
Syksyllä 2007 perustettu Helsingin Gayteatteri HGT ry - Helsingfors Gayteatern HGT rf tukee seksuaalivähemmistöjen teatteritoimintaa ja edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa teatteritaiteen keinoin. Yhdistys tekee tunnetuksi homotaiteilijoiden tuotantoa.
Teatterin ensimmäinen työ oli Ralf Königin sarjakuvaan Kermaleivoksia perustuva näytelmä nimeltään Sopimus. Teatteri on kasvanut, kun näyttelemisestä kiinnostuneita ihmisiä on tullut mukaan toimintaan. Kun alkuaikoina yhdestä näytelmästä järjestettiin muutama esitys, on Kun jonkun löytää -näytelmästä kaikkiaan kymmenen esitystä.
Torch Song Trilogy - Kun jonkun löytää -näytelmän Suomen kantaesitys on 19.3.2012, kello 19:00 Kokoteatterissa, Helsingissä.
Rooleissa:
Ari Leskelä, pianisti Max
Matti Rasilainen, ohjaaja
Simo Karhula, nuori mallipoika Alan
Petri Puhakka, Ed Reese
Juha Ukkola, David
Minna Kivelä, Arnoldin äiti Rouva Beckoff
Mika Rossi, drag queen -taiteilija Arnold Beckoff
Hanna Heikkilä, Laurel
Ohjaus: Matti Rasilainen, suomennos: Ari Murto, tuottajat: Mikko Autio ja Veli Toppinen, valosuunnittelu: Ville Virtanen, ääni ja tekniikka: Ari Leskelä, puvustus ja lavastus: Marco Venäläinen ja työryhmä
Näytökset:
19.3. klo 19
24.3. klo 14, 25.3. klo 15 ja 19
14.4. klo 18, 15.4. klo 15 ja 19
20.4. klo 19, 21.4. klo 15 ja 19
www.gayteatteri.info
Helsingin Gayteatterin Kun jonkun löytää Suomen kantaesityksessä