Itävaltalaistähden euroviisuvoitto on haluttu nähdä Euroopan voittona homo- ja transfobiaa vastaan. Ainakin osa fobiasta saatiin lakaistuksi maton alle. Mutta tärkeämpää on huomata se, miten pienin keinoin voidaan uhata perinteistä sukupuolijärjestelmää.
Tom Neuwirth – alias Conchita Wurst - on moneen otteeseen sanonut olevansa homomies. Viesti ei mene perille. Hänestä on tullut "parrakas nainen". Timo Soini kaipasi mieluummin "selkärankaista miestä kuin parrakasta naista". Hänestä koskaan ei ole ollut hauskaa, että nainen esittää miestä tai että mies esittää naista. Conchita on performanssillaan saanut aikaan sekaannusta ja hämmennystä.
Kiinnostuksen keskipisteessä on koko ajan ollut Conchitan parta. Pisteiden laskun aikaan jotkut pisteiden lukijat esittelivät ruudussa partakonetta. Siis: ajamalla parta pois palataan takaisin perinteiseen, turvalliseen sukupuolijaotteluun. Conchita ilman partaa olisi todellinen nainen. Julkinen salaisuus kuitenkin on, että Conchita on mies ja hänellä ovat varmaan miehen "varusteet".
Tällä esiintymisellään Conchita on todistanut sen, minkä jo Judith Butler kirjassaan "Hankala sukupuoli" (1990, suom. 2006) kertoi ja joka on synnyttänyt paljon keskustelua ns. queer-teoriasta. Sukupuoli syntyy tekemällä ja ponnistelemalla. Se on eräällä tavalla "performanssin" tulosta. Ihmiset näkevät paljon vaivaa ollakseen oikealla tavalla miehiä tai naisia. (Tämänkin tekstin kirjoittaja aikoinaan tarkoituksellisesti käveli hajareisin, vaappuen näyttääkseen enemmän mieheltä, kuin James Dean). Sukupuoli: tyttö tai poika, ei synny itsekseen automaattisesti vaan kovan ponnistelun ja vanhempien ohjailun tuloksena.
Conchita Wurstin performanssissa syntyi mielikuva supernaisesta, mutta parta teki hänestä queerin, siis poikkiteloin perinnettä vastaan. Biologisessa luonnonjärjestyksessä naiselle ei kuulu parta, joten siitä tulee nyt jonkinlainen queer-elementti - ei selkeästi miestä eikä naista. (Tosin monet vanhemmat naiset ovat yleisökommenteissa muistuttaneet, että naiselle keski-iän jälkeen usein alkaa parta kasvaa. Sääli näitä naisia tässä ilmapiirissä!). Hämmennystä, väittelyä, mies-nais-käsitteiden sekasotkua. Poliittinen performanssi onnistui.
Judith Butlerin mukaan: kun puhutaan sukupuolesta, on puhuttava myös vallasta. Kun selaa tämän viikon lehtikirjoittelua, syntyy helposti mielikuva, että närkästyneet ovat enimmäkseen miehiä tai uskonnollisesti sitoutuneita. Onko niin, että monet miehet edelleen vaativat selkeitä sukupuolia, etteivät traditionaaliset asetelmat kaatuisi kumoon?
-------
Partaperformansseja on ollut jo 40 vuotta sitten. Kun homoaktivistit vuonna 1973 kokoontuivat poliittiseen helluntaitapahtumaansa Berliiniin, mielenosoitukseen mukaan liittyi ryhmiä, joissa oli parrakkaita naisiksi pukeutuneita. He tanssivat ja riemuitsivat ja kunnon homot olivat järkyttyneitä. Alkoi pitkä riitaa, ns. "Tuntenstreit". Marxilaisetkin olivat närkästyneitä. Tuon näköisinä ei koskaan saavuteta muun väestön hyväksyntää. Työväenluokka torjuisi heidät totaalisesti tuollaisina.
(Tätä kommenttia varten on luettu lehtien yleisönosastoja, blogeja ja parin filosofin kannanotot sekä palautettu mieleen, mitä Judith Butler sanoi kirjassaan Hankala sukupuoli)
