sata kilometriä Ouluun

Monenlaista informaatiota kantautuu gaijin-ystäviltä jotka ovat kaikki englanninopettajia jossain koulussa. Eräs ystävä oli kysellyt oppilailtaan mitä joulu heille merkitsee. Ja joulu merkitsee kakkua ja pizzaa täkäläisille lapsille.

Jouluna syödään kurisumasu-keeki, joulukakku, joita kaupat varaavat isoja määriä ja joita saa halvalla pari päivää saturnaalian jälkeen. Lisäksi vanhemmat tilaavat kotiin pizzaa tai KFC;n paistettua kanaa jouluaiheisessa laatikossa joita mukulat sitten syövät innolla.

Lapsettomalle Heteroaikuiselle joulu on sitä että otetaan tyttöystävän kanssa huone hotellista ja tehdään sitä. Tyttöystävälle ostetaan joululahja.

Homppeleilla on yleensä omassa baarissa joulubileet jolloin mama-san laittaa korkkarit, leningin ja peruukin elikkäs drag henkistä menoa. Parina vuonna joku kaveri doyamassa on ottanut asiakseen laittaa harnessit ja punaisen nutun ja kiertää chub-bear baareja joulupukkina ja jakaa lahjoja. Viime vuonna taisin saada sukat.

Kylläpä tekee mieli pizzaa =)

raflaava otsikko heti-kättelyssä.

Toissapäivänä momo-chan soitti ja pyysi töihin päiväksi. Se on avaamassa baaria Doyamassa ja tarvitsi apua. Momo-chanilla on IT-alan yritys heterokumppanin kanssa ja sillä on paljon sateenkaariväkeä töissä. Jostain syystä työpaikalla ei olla pahemmin out muille työntekijöille vaikka homppeleita on niin monta. Tietysti momon liikekumppani (ja osa heterotyöntekijöistä) osaa jotain päätellä.
Itsekin olen ollut siinä lafkassa työkeikoilla ja multa yritetään aina tentata momo-chanin liikkeistä ja niin pois päin. Mutta protokolla pitää, kerron jotain päällisin puolin. Ei tässä aleta ketään outtaamaan, stna. =)

Joka tapauksessa momo ei halua että kukaan firman hetskuista tietää että sillä on baari gay townissa. Eilen mulla jäi kännykkä kotiin ja piti mennä sinne firmaan että saan momon kiinni. Firman puhelimella soitin kotiin että soitahan bo-ya hiroshille, meidän piti tavata doyaman tsuytayan (videovuokraamo, yleinen tapaamispaikka monessakin mielessä) edessä. Bo-ya hermostui että mitä helvettiä sinä siellä doyamassa olet ja mistä nyt on kyse. Asiaa ei voinut siinä alkaa selvittämään tarkemmin kun oli sitä firman jengiä kuuntelemassa, valtavan kiinnostuneena että mitä momolla ja gaijinilla on menossa. Sanoin että kerron myöhemmin ja bo-ya oli näreissään mutta soitti momolle ja jonkin ajan päästä olin siellä tsutayan edessä sitten.

Baarissa oli vielä paljon hommaa, purkaa ja pestä lasit, viedä roskia, kyltti asentaa, jne jne. Hommissa oli momon kumppani ja minä ja hemmetinmoinen kiire, sanottiin että tänään pitää jo avata vaikka karaokelaitteitakaan ole vielä asennettu. Mun piti hakea kaiuttimet että saatiin vähän ääntä paikkaan. Sähläystä..

Momo ei ole koskaan ollut baarissa töissä ja sen huomaa, sillä ei ollut hajuakaan monesta jutusta jotka tulee esiin niissä hommissa. Vessassa ei ollut siivousvälineitä eikä hajustinta, lasienkuivuria ei ollut.. jne jne. Hommaan liittyy muutakin kuin asiakkaiden kanssa jutustelua. Omista keikoista baaritöissä on jäänyt lähinnä mieleen astioitten tiskaaminen jumalattoman väsyneenä ja kännissä kun asiakkaat ovat lähteneet ja aamuyöstä vessassa lainehtiva kusilammikko ja pöntön ruskeat raidat.

Kylläpä tuo tulee huomaamaan. Helpompi olisi vain vuokrata joku tila ja pitää tuttavilleen isot bileet ja henkilökunta siivoamaan jäljet kun rahaa kerran on. En usko että Momo jaksaa baaria kauan pitää mutta mene ja tiedä.

Pääsimpä vika junalla kotiin kuitenkin mutta jäi vakiopaikan joulubileet väliin tuon keikan takia. Ensi viikolla on sitten joulu ja joulua vietetään asiakaspalaverissa. Joulu kun ei ole edes vapaapäivä täällä. Muut gaijinit yleensä ottavat vapaapäivän ja kokoontuvat jouluaterialle mutta joulunjälkeistä elämää silmälläpitäen.. asiakaspalaveri on oikea valinta.

Muutama viikko sitten lähdin kengännauhabudjetilla päivämatkalle jonnekin. Oli pitkään ollut mielessä ajaa osakan monoraililla mutka edestakaisin. Monorail on aika pitkä, se menee sisämaan liikenteelle varatulta lentokentältä kauas jonnekin. Mulla oli muistikuva vuodelta 1973 ( tai muutaman vuoden takaa, miten vaan) että näkymä monorailin ikkunasta oli komea kun olin kyydissä, vissiin matkalla okinawalta kotiin, talvella 1973.

Kävi ilmi että monorailin kyytiin pääsee paikasta nimeltä Hotarugaike. Sinne lähdin hankyulla. Ensin piti mennä Nishinomiyaan ja vaihtaa sieltä linjaan joka menee Takarazukaan (mennä alas niitä portaita joita en ollut aikaisemmin alas mennyt, jännää). Junamatka Takarazukaan oli jännä, mielenkiintoista seutua vuorten keskellä. Tuli mieleen että olisi melkein sama jäädä junasta pois ja sukkuloida siellä mutta päätin pysyä uskollisena alkuperäiselle suunnitelmalle ja kävelin laiturin ympäri toiselle junalle joka meni kohti Hotarugaikea.

Sekin pätkä oli oikein mielenkiintoinen, pysähtelin asemilla ja otin kuvia laiturilla olevista ikkunoista. Hotarugaikessa oli viimein se monorailin pysäkki, korkeitten tolppien päällä menivät sähköjunan kiskot. Monorail, ihmiskunnan paras tapa matkustaa! Monorail!

Pullollinen hapokasta vettä (täällä ei myydä vissyä kohtuuhintaan, cocktail partner soda on halvin vaihtoehto ja ajaa saman asian), lihapiirakka ja menin portaita ylös junalle. Järkyttävän kovaa hintaa ottivat kyydistä, ostin halvimman lipun koska ajatuksena oli vain ookata eli huviajella radan päästä päähän ja nousta pois samalla asemalla.

Hienoa matkantekoa, nousin kyydistä monella asemalla ja huomasin että pääteasemalle asti kestäisi liian kauan. Hieman poltteli käydä katsomassa mitä toisessa päässä näkyy mutta jäin Bettyn lähistöllä olevalle asemalle ja join kahvia automaatista. Koko asema oli kuin tila Safiiri ja Teräksen jaksossa jossa ollaan juututtu johonkin tiettyyn kellonlyömään eikä sieltä pääse pois. Taisi olla yksi muu ihminen istumassa värikkäillä joskin kulahtaneilla tuoleilla siellä.

Pientä kirjoittamista seurasi, kahvi loppui ja yritin soittaa Bettylle mutta se ei ollut kotona. Väsytti vimmatusti. Hokka-hokkatein bentoota syötiin aseman portailla ja sitten kotiin. Reissun budjetilla olisi ostanut kahdet kengännauhat (muttei olisi kustantanut suomalaista elokuvaa).

pitkästä aikaa lähdettiin bo-yan kanssa ulos, ensin taidenäyttelyyn joka oli multa äkkiä nähty, bo-ya jäi jumimaan kolleegojen kanssa puoleksitoista tunniksi, seurasi tupakointia ja työpuheluita ulkona olevalla parkkipaikalla.

Sitten tiimarikierros, tylsähköä, venttailua ja tupakointia ulkona parkkipaikoilla.

Mentiin kahvilaan ja piirrettiin ja se oli mukavaa.

Kahvilan jälkeen ruokaostoksia kolmessa eri kaupassa, venttailua ja tupakointia eri parkkipaikoilla.

Kotona nukahdin ja herätettiin syömään. Jostain syystä viinivalinta oli epäonnistunut (makeaa kuin olisi mehutiivistettä juonut) ja ruokakin vähän niin ja näin. Seurasi mökötystä joka jatkui siihen asti kunnes bo-ya nukahti.

itseä ei oikein nukuta. huh huh..

Kaveri nauroi ja sanoi että tietää mistä on kysymys, naisten kanssa on ihan samanlaista. Yhtäkkiä kaikki on ihan pilalla jostain käsittämättömästä syystä. Seurustelussa taitaa olla jotain asioita jotka on samoja aidan molemmilla puolilla.

Televisiossa kirveellä veistetyn näköinen naispainija (voitti pronssia pekingissä) kertoo ettei koskaan menetä hermojaan ja väännä simpukkamallista kännykkäänsä hajalleen että Paki! (paki on ääntä kuvaava sana).

Huomenna on bo-yan koulupäivä ja saa työskennellä rauhassa kotona.

vaan onpa tuota mukava katsoa kun se tuossa nukkuu. Taidan mennä viereen.

talvi ja kylmä. Joitain muistikuvia elokuulta kun oli vakiopaikan beach party.

"Kolmas elokuuta markkeeraa kesälömakauden alkua ja kaikenlaista tapahtumaa riittää. Bettyllä oli läksiäiskeikka, Keillä muotishow ja sitten oli vakiobaarin vuotuinen rantareissu. Rannalle siis mentiin.

Lauantai-iltana ei ollut jeniäkään taskussa, anoppi heitti 1000 jeniä junalippuun. Bo-ta oli töissä ja ajattelin että se ei varmaan tuu kotiin vasta kuin sunnuntaina päiväsellä. Piti herätä aamu viideltä ja peseytyä ja sitten kohti doyamaa. Matkalla asemalle bo-ya tulikin sitten vastaan ja kysyi minne sitä ollaan menossa. Siitä tuli toinen tuhat jeniä sen ensimmäisen kaveriksi, hyvältä näyttää.

Umedassa liikennejärjestelyt olivat muuttuneet, JRltä Hankyuun asemalla piti mennä uutta ylikulkusiltaa myöten. Se meni todella kummallista reittiä, monta mutkaa ja rappusta ylös ja alas. Asamakku mäkissä ja sitten doyamaan. Akira ja Gen bongasivat mut kadulta ja ottivat bussin kyytiin. Rundailtiin hieman ja etittiin hyvää paikkaa ottaa jengi kyytiin. Päädyttiin sitten samaan paikkaan kuin viime vuonna, siellä oli jo osa porukkaa odottelemassa.

Viime kesän reissuun verrattuna uusia naamojakin oli, Toshiya ja Genki tulivat ja pari hemppaa jotka ovat vasta tänä vuonna uskaltautuneet doyamaan. Tokkunilla oli poikaystävä mukana, olipas sitä lykästänyt. Asustelevat puoliksi Kyotossa, puoliksi Osakassa. Bussi tuli aivan täyteen, Mamalle ei ollut istumapaikkaa ja se juoksenteli edes ja taas ja jututti asiakkaitaan.

Matkalla pysähdyttiin samalla taukopaikalla kuin viimeksi. Oli järjettömän kuuma ja taukopaikalta näkyvässä laaksossa ilma väreili. Tulipa pitkästä aikaa nähtyä isoja peltoja, oikein virkistävää. Paljon kivempaa kuin olla jossain hikisessä diskossa. Pienen haparoinnin jälkeen oltiin rannalle menevän pitkän autojonon perässä. Onneksi saatiin ajaa bussikaistaa ja päästiin melkein tyhjälle bussiparkille josta oli lyhyt matka rannalle.

Rannalla samaa kuin viimeksi, puhallettavien vesilelujen täyttöä, Bartonin kadonneen piilolinssin metsästystä hiekasta (ei löytynyt), Akira oli tehnyt kaikille evästä ja takarivissä aurinkotuolin vuokranneet toisten baarien mama-sanit. Me sännättiin veteen, se oli paljon puhtaampaa kuin sumassa, Genki haudattiin hiekkaan ja jossain vaiheessa pienissa porukoissa uimalelujen päällä kauempana rannasta, noitakokous aiheesta ketä retkelle osallistuneista inhoatte eniten. Se keskustelu ei ottanut tulta, kaikki olivat tulleet pitämään hauskaa.

Jossain vaiheessa huomasin että kädet olivat palaneet auringossa, menin rannalle pyyhkeen alle makaamaan. Lisää aurinkosuojaa pintaan. Tuntui että oltaisiin oltu jo pitkään rannalla eikä kello ollut kuin 12. Vedessä liikkuminen väsyttää.

Lähtiessä käytiin samassa kylpylässä kuin viimeksi, jätin kylpemisen väliin ettei iho oikein ärtyisi. Kylpylässä oli pienessä saavissa tohtorikaloja, sain joltain ilmaislipun ja työnsin jalat saaviin. Pienet kalat tulivat vauhdilla syömään kuollutta solukkoa, se kutitti melkoisesti. Kun kylpijät tulivat, lähdettiin parkkipaikalle ryhmäkuvaan, oli vaikea saada kaikkia mukaan kun oli niin paljon jengiä.

Nukkumista linja-autossa ja sitten kuolemanväsyneenä takaisin osakaan. Olipas raskas reissu. "

jäi mieleen viime kesästä-osastoltamme.

Jälleen yksi viikonloppu vilahti ohi. Lauantaina oli eräässä debu-hoso (chubby chaser) baarissa baaripoika Keitan läksiäiset. Me ollaan tunnettu jo pitkän aikaa ja keitan lähetti mulle postia että tule käymään kun on vika ilta. Se on muuttamassa Tokioon poikaystävänsä luo.

Muistin että K tykkää kamelieläimistä ja etsiskelin pari tuntia sopivaa lahjaa, täytettyä laamaa. Pehmolelua siis. Muistin sellaisen jossain nähneeni mutta en millään löytänyt. Parin tunnin jälkeen luovutin ja menin village vanguard-kirjakauppaan katsomaan löytyisikö laama-aiheista kuvakirjaa tai jotain. Lehmä-aiheista tavaraa oli paljon, ensi vuonna on lehmän vuosi joten lehmä-aihetta riitti. Mutta päätin ettei lehmä kelpaa, kameli tai laama tai alpakka sen olla pitää.

Matkalla alakertaan kävin vielä kerran loftin pehmoleluosastolla ja laama löytyi. Japanissa on maskotti nimeltään Kapipara jolla on kaveri joka on laama. Laamasta oli tehty pieni pehmolelu ja nappasin sen mukaan, siinä olisi keitan lahja.

Baarissa oli muutama ihminen ja heitettiin läppää, K kertoili suunnitelmistaan karistaa Osakan pölyt jaloistaan ja lähteä Tokioon jossa leikkikavereita riittää. Mua alkoi tosissaan väsyttään ja lähdin yhden gaijinbaarin kautta kotiin.

Kylmät ilmat täälläkin, taitaa olla talvitakin hankinta edessä.

Joku kuukausi sitten telkkarissa hypetettiin uutta 'bändiä' joka oli nevadasta asti tulossa japaniin kiertueelle. Lähetyksessä seurattiin bändin limusiinia (vai olikohan se hummeri, en muista) joka lopulta ajoi studion stagelle ja sisältä tuli kolme kuningatarta. Drag sellaista =)

Koko juttu oli jonkinlaista camp-komediaa mutta sinkun julkaisivat ihan oikeesti ja lähtivät kiertueellekin. Kuningattaret esiintyvät maaseudun ala-asteilla. Telkkarissa näytettiin kuinka lapset olivat aivan pähkinöinä tyyppien esitykseen. Kuningattarien kanssa otettiin kuvia ja niin päin pois, monet lauloivat mukanakin.

Minusta oli aika hurjaa että tässä maassa drag queenit kelpaavat jo alakoulujen jumppasaleissa esiintymään. Heteroita ovat esiintyjät, kaikki kolme joten en usko että niiden keikoilla lgbt-asiaa saarnataan, vaikuttaa olevan enemmän semmoista camp-henkistä rumat miehet leninki päällä-tyylistä hulluttelua. Jossain jenkeissä kaverit varmasti saisivat terva & höyhenet vastaanoton =)

http://jp.youtube.com/watch?v=ZSzJaEYIzlE

jälleen unessa lunta ja tuttuja kymmenen vuoden takaa. Bo-ya näki painajaista ja herätti mut. Se nukahti uudestaan mutta mulle ei tuu enää uni silmään.

Eilen oli isompi miitinki asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan kanssa. Olivat kovasti tyytyväisiä projun edistymiseen, sanottiin että lisää keikkaa olisi luvassa ja sain rahaakin joka tuli tarpeeseen, loppukuu ja bo-yan kurssimaksut ja vuokrat sun muut hoitaa.

Asiakkaiden kanssa syötiin ja juotiin, yritin lähettää boya-lle viestin mutta humalassa se meni eräälle oikein söpölle ystävälle. Sisällöstä päätteli varmaan että on hutiviesti, vastasi että tule lauantaina sen työpaikalla käväisemään, sillä on vika duunipäivä. On muuttamassa poikaystävänsä luo tokioon.

Vika junalla kiltisti kotiin ja harhautuminen aseman vieressä olevaan kuppilaan. Otettiin kuppia englantilaisen muijan kanssa ja tulin kotiin vasta kolmelta aikamoisessa laitamyötäisessä.

Aamulla bo-yallakin oli hyviä uutisia, se oli saanut yhden työn myytyä (taiteilija on hän, epäsäännöllistäkin epäsäännöllisemmat tulot) ja oltiin hyvissä fiiliksissä, taas päästään eteenpäin.

Päiväsellä soitti tyyppi jonka olin tavannut yksissä bileissä, sekin tarjosi työkeikkaa. Lähdin myöhäiselle lounaalle ja krabbis alkoi painaa.

Tänään ei paljon duunia tehty. Mutta pantiinpa illalla tuikkuja palamaan ja telkkari kiinni.

olispa kiva mennä uudeksi vuodeksi suomeen. Nähdä lunta..

Tulipas kalsea ilma. Vettä tulee ja on kylmä.

Eilen aamulla tuli yllättävä puhelu, maanmies soitti että moro, me ollaan sen ja sen kavereita, ollaan tulossa sinnepäin eikä meillä oo majoitusta. Olin ihan pihalla, aivan liikaa yhtäkkiä olettaa että pitäisi alkaa finskiä vääntämään kesken unien.

Soittelin sitten muutamaan matkustajakotiin mutta ne olivat täynnä. Kiersin keskustan hotelleja mutta nekin olivat täynnä. Syykin selvisi, seuraava päivä olisi kansallinen vapaapäivä ja jostain syystä kaikki yöpyvät hotelleissa. Ehkä kyseessä on se että on san-ren-kyuu, kolme perättäistä päivää kun ei tartte käydä duunissa. Muistan kun itse oli kaleeriorjuudessa, kyllä pitkiä viikonloppuja odotettiin kuin kuuta nousevaa. Syksylle näitä osuu aika monta, tosin kun kotopuolessa jossa syksyllä ei ollut yhtään ylimääräistä lomaa.

Travellerit päättivät yöpyä nettikahvilassa (edullista muttei kovin mukavaa). Mentiin heterobaariin oluelle ja pojat kertoivat nauttineensa reissusta. Itse ihmettelin mitä hauskaa mahtaa japanissa olla tähän vuodenaikaan kun on aika kurjaa ja sateista. Mutta todellisuushan on ihmisen pään sisällä ja minä olen vaan jumahtanut katselemaan ulos ikkunasta sateeseen ja miettimään jatkuvasti että mistä seuraavat pennoset mahtaisivat tipahtaa. Osaisipa astua ulos ajatuksistaan ja mennä ja kokea jotain.

Jollain tavalla kun on paikallisen kanssa alkanut elämään, tämän perän ajattelu alkaa epäterveesti vaikuttamaan mun omaan. Viesti vaikuttaa olevan se, että jos ei ole lompsa täynnä rahaa, ihminen kelpaa vain istumaan kotona, heitellen tuhkaa päälleen. En tiedä mistä se tulee mutta tämä on vielä enemmän kärsimyskulttuuri kuin mun oma jossa kärsimys on luterilainen hyve. Olisikohan sellaista paikkaa jossa ei niin fokusoida kärsimykseen? Kulttuuri jossa yritetään nauttia siitä mitä on eikä tarvitse tuntea häpeää ettei pääse siihen pieneen ryhmään joka omistaa kaiken ja voi tehdä mitä haluaa?

Kuten sanottu: jälleen yksi sateinen päivä.

Juuri kun luulee että asiat eivät voi olla huonommin, tulee facebookilta huomaavainen sähköposti että mun sijoitukset ovat muuttuneet huonommiksi.

#3 best dinner companion (lost 2 places)
#4 most creative (lost 1 place)
#6 nicest (lost 3 places)
#7 most popular (lost 1 place)
#10 best companion on a desert island (lost 2 places)

Olen internetin mielestä vain kuudenneksi kivoin ihminen. Hyvin harva ottaisi mut mukaan autiolle saarelle. Enkä ole enää yhtä luova kuin ennen.

Silti, itsetuntoa hivelee kun kerrotaan että olen kivointen ihmisten kärkikymmenikössä Chris Martinin, Michael Palinin ja Dave Grohlin kanssa.

Hail Facebook.