sata kilometriä Ouluun

Näytetään bloggaukset kesäkuulta 2009.

3 tupakkaa

kesä on tullut ja kuumat ja kosteat päivät. Ilmastointilaite huutaa. Mulle riittää kun laitan ikkunat auki, sen verran tuulta että pysyy viileänä.

Asiat vaihtuu toisiin, arkkitehti meni konkurssiin ja sille annettiin volvo jolla se voi ajella ollessaan konkurssissa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse työllistyin sovelluskehittämään, mielenkiintoista puuhaa mutta silmät väsyvät.

Eilen käytiin asiakkaan luona asentamassa päivityksiä ja sitten doyaman lähellä olevaan saksalaiseen ravintolaan. Paikan omistaja oli sympaattisessa mielentilassa, näytti kuvaa itsestään 70-luvulla japanissa, vaalea, pitkä mies ja seitkytluvun pitkät pulisongit ja viikset. Toi ilmaiseksi snapsia pöytään ja olimme lähtiessä aika kännissä ja makkaraa ja paistinpottuja nauttineena.

Asemalle tullessa suomesta käymään tullut ystäväni soitti ja päädyin siihen porukkaan, tyhjennettiin viime vuodelta jäänyt 60 prossainen kosanderi kahteen mieheen. Aamulla töihin lähtiessä oli aika kamala darra, ajattelin että jos junassa viereen istuu kimeä-äänisiä ämmiä, voi pääni säröillä. Mutta kohtalo oli valmistanut miellyttävän junamatkan suoraan duunipaikalle. Pomollakin oli kankkunen, tänään ei paljoa keskusteltu.

Vietin juhannuksen itsekseni, menin rannalle ja nukahdin. Iho paloi karrelle vaikka oli pilvistä, vieläkin sattuu paitaa pukiessa. Vatsan alue on punainen kuin keitetty rapu. Otinkin paidan pois kun tulin kotiin. Onpa nyt palettu tälle kesälle, seuraava uv-paukku kestetään miehekkäästi.

Talvi tulee aina yllättäen ja niin myös kesä. Talvella aina paleltuu kun ei älyä laittaa toppatakkia päälle ja kesällä palaa kun ei muista laittaa aurinkorasvaa. Bo-ya kommentoi ettei ole kovinkaan iloinen siitä kun käyn rannalla sumassa, se on kuulemma kruisailualuetta. Itse en ole huomannut mitään kruisailun suuntaista siellä, bikinipäällisiä tyttöjä ja laihoja ja ruskeita heteropoikia lähinnä. Viime lauantaina oli vain pappoja lapsia ja koiria uittamassa.

Röökit loppuivat mutta rantakassin pohjalta löytyi kolme käyrää savuketta jotka nostin heti pöydälle ja harmikseni teelammikkoon. Tuli pikantti sivumaku niihin paperosseihin.

tänään lasken levolle hyvissä ajoin ja herään aamulla aikaisin ja teen jotain järkevää. Yritän uskaltaa käydä suihkussa, jos iho jo kestäis lämmintä vettä. mutta se huomenna.

tööt.