sata kilometriä Ouluun

Joka paikassa on omia punaniskajuntteja. Olen onnekkaasti viimeiset pari vuotta säästynyt junttihyökkäyksiltä roikkumassa vain paikoissa joissa jengi on smart ja cool.

Todellisuus iskee vasten kasvoja aina välillä ja nyt sitten sitä vuodatusta. Here it comes..

Lauantaina työpaikalle (baariin) ilmestyi miesporukka joka mielijohteesta alkoi harrastamaan porukkapusuja. Semmoista hetsku-härkien töminää, katselin baarin toiselta laidalta että onpas kaverit joviaalilla tuulella. Tietysti pohjia oli haettu jo muutamasta baarista ennen meille tuloa.

Baarin pitäjällä alkoi taas lesbokello kilkattaa päässä ja se marssi suoraan niitten tyyppien luo ja sanoi että hei, te ootte kaikki homoja ja mulla on teille uutisia, meillä on homo baarimikko töissä, tää on niin cool baari. Siitäkös ne tyypit innostui.

Mut tultiin heti hakemaan samaan pöytään (kuuluu asiaan juoda asiakkaiden kanssa täällä) ja juomaa eteen. Joku alkoi puristella mun vatsaa ja sanoi että huh huh, onpas sulla läsää päällä.

Asialinjalla pysytellen kerroin että meidän maailmassa karhujen (itse pitkätukkainen, parrakas ja tanakassa kunnossa nykyään) pieni pehmuste on vaan plussaa.
Tyypit pyörittelevät silmiään epäuskoisena. Siinä oli kaksi mun ikästä kaveria jotka oli ravintolabisneksessä ja rahaa oli. Keskustelun sävy ja mahan räplääminen alkoivat vituttaa mutta pysyin asemissa.

Kansain tyyliin puhua ihmisille kuuluu joskus aivan armoton vittuilu ihmisten ulkonäöstä tai jostain mistä vaan saa kiinni. Sitten katsotaan miten kaveri vastaa, jos ei onnistu panemaan asiaa leikiksi, on hävinnyt. Vedin sitten huumoriosastolla.

v-käyrä kuitenki lähti rakettimaiseen nousuun, nää tyypit ihan selvästi vittuili ihan tosissaan. Tyyppien siipeilijät katsoi tilannetta kiinnostuneena, siipeilijöitten rooli on aina pitää suu kiinni ja katsoa kun isot pojat elvistelee.

Toinen tyypeistä lähti vessaan, laihempi poninhäntäpää joka oli bisse tai jotain tuli ihan tosissaan liimaan kiinni ja pani käden mun perseelle. Sitte alko keittää. Sanoin että nyt sun käsi on niin kalliilla perseellä että on aika lopettaa hiplaaminen. Tyyppi kysyi että kuinka kalliilla.

Seurasi välikohtaus jossa käytin luultavasti kaikkia niitä värikkäitä ilmauksia joita tässä hienossa maassa (ja erityisesti yamaguchi-gumin synnyinseudulla kobessa) oppii kun raitilla pyörii. Tyyppi meni nurkkaan, siipeilijät katsoivat hiljaisina laseihinsa.

Olivat hiljaisia poikia loppuillan. Baarissa ollessa huomasin että ulkona oleminen on ollut oikea valinta. Jopa muutama nakatan kovanaama on muuttanut asennettaan ja sanonut että hienoa ku joku uskaltaa olla mitä on, mullaki on homo setä mutta me ei koskaan puhuta siitä.

Toisaalta on näitä juntteja sitten välillä. Itseä sapetti suunnattomasti ja vieläkin tulee savua korvista koska tätä kirjoitan. Neitihomon hienoon peppuun on kajottu, kuunnelkaa, oi, kun täällä sitä itken.

Harvemminhan näitä..

Muutama viikko osakassa jäljellä ja aika suunnistaa kohti pohjolaa joksikin aikaa fundeeraamaan seuraavaa vaihetta elämässä.

Jotenkin on ollut mielettömästi säpinää ilmassa viime viikkoina, toisaalta olisi hienoa lähteä boyan asunnosta jotenkin kunniallisissa merkeissä. Jossain ihmeellisessä älynväläistyneessä tilassa sitten keskustelimme vakavasti suhteemme tilasta. Kerroin boyalle että vanhat avioparit saattavat rakastua toisiinsa uudelleen, pystyisimmeköhän me samaan?

Boya sanoi että ei ollut koskaan kuullut moisesta. Sen mielestä me ollaan jo perhe ja perheet on arkea ja rutiinia ja warmoja wannottuja waloja. En ollut täysin eri mieltä mutta mielessä kummitteli edellisellä viikolla tapaamani kiinalaispoika joka luultavasti pystyy katseellaan sulattamaan kokonaisia voipaketteja kävellessään supermarketissa. Pystyykö kotipoika samaan enää?

Jostain syystä sitten lähdettiin eilen vuotuisille treffeille (edellisen kerran käytiin treffeillä viime vuoden huhtikuussa koska olemme jo perhe ja meillä on yhteistä arkea ja rutiineja). Ja olipas mukavaa.

Kädestä ei tietenkään saanut pitää koska ollaan viereisessä kaupungissa (käytännöllisesti katsoen eri planeetalla) ja joku tuttu tai sukulainen olisi saattanut sattua paikalle. Puolustuksena sanottakkoon että edes heteroparit eivät pahemmin kädestä pitämistä harrasta tässä maassa, sellainen avoin hellyyden osoitus olisi julkeaa.

Hienon ravintolan sijasta konsensus syntyi mennä all-you-can-eat pizzabuffettiin. Niinhän tämä isojen poikien kanssa deittailu menee, mennään jonnekin jossa voi syödä niin että napa rutisee. Älkääpä sitten ihmetelkö miksi parisuhteessa ihmiset alkavat muistuttaa toisiaan myös ulkoisilta mitoiltaan.

Lisäväriä deittiin antoi boyan asiakas joka tuli pitkän matkan päästä kulmille norkoilemaan ja halusi viedä pojan syömään mutta ilman minua. Normitilanteessa olisin ehkä näyttänyt vihreää valoa ja liuennut paikalta (se setämies käyttää helvetisti rahaa, massia eli fyrkvistiä siinä baarissa missä boya on töissä) mutta tällä kertaa sanoin että käske sen äijän painua vittuun, me ollaan nyt yhdessä. Tänään ei sitä kaveria auta edes paksu lompakko.

Hienovaraista odottelua kahvilassa, boya tuli takaisin ja asiakas oli lähteny häntä koipien välissä. Boya vaikutti aika tyytyväiseltä. Jatkettiin treffailua.

Kyotossa oli hienoa niinkuin aina, ruoka oli ihan jees ja iltamyöhällä oltiin tagas turgu eli kotona. Sitten kissa lukittiin toiseen huoneeseen ja ovi kiinni. Yöllä näin sitten karmeaa painajaista jostain paksusta jätkästä joka yritti tappaa meitä isolla veitsellä.

tänään on taas uusi päivä.