Istun yksin kotona, Laika on ainejärjestönsä tutustumisbileissä, viime torstaina oli kastajaiset. Toista torstaita vietän siis yksin. Katson Housen ja Dexterin, luultavasti sen jälkeen CSI Miamin. Neulon, irkkaan ja olen.
Ahistaa. Pelottaa. Huolettaa. Että vaimon rientokalenteri täyttyy eikä sinne jää tilaa miulle. Että muut menee miun ohi, että kotiäitiydyn liiaksi. Mietin uraa ja opiskeluja, mitä tulisi tehdä ja mitä ei. Tuntuu että terapeutti painostaa miuta tekemään sosiaalityön tutkinnon loppuun ja unohtamaan historian haihatteluna ja todellisuuden kieltämisenä. Ja sitten mietin että teenkö itse niin. Vai hävisikö sosiaalityöstä työn ilo? Johtuiko se työpisteestä vai työstä vai vaan siitä että se on sosiaalityötä?
En tiedä. Tuntuu että elämä on liian vaikeita päätöksiä. Miun pää ei kestä tämmöistä myllerrystä, että montaa oleellista asiaa pitäisi kyetä miettimään yhtä aikaa ja pohtimaan plussia sekä miinuksia.
3 kommenttia
audinkopoika
22.9.2007 15:18
Itse ehkä sinuna hoitasin ens sen hoitoalan loppuun ja sit jos riittää mielenkiinto niin historiaa perään. Tutkinto on aina tutkinto.
mrs_pooh
16.10.2007 17:44
Isoja asioita pohdittavana....voimia sinne!
T.rea
Lellu
1.11.2007 02:00
tuun paremmalla aikaa tutkimaan enemmän kirjoituksiasi, profiilisi vapaassa tekstissä on paljon tuttua ja minäkin paljon katson telkkaa ja neulon tai virkkaan :)
itte oon oppimassa sitä, että liika ajattelu ei tee minulle hyvää. ei ne asiat miettimällä muutu, korkeintaan huonompaan suuntaan kun pääni niitä käsittelee ja ahdistun entistä enemmän. onko sun pakko tehdä päätökset just nyt? voitko antaa niiden kypsyä hieman, päätät sitten yksi kerrallaan kun tuntuu aiheelliselta.