Tuhannet askeleet joita emme kykene astumaan.

".....Love is a powerfull force...." Niin totta. Ilman rakkautta ei neiti jaksaisi tätäkään vähää. Ainut mikä esti eilen vetämästä ranteita auki oli ajatus kuinka pahasti se koskisi Ällään. Saada puhelu että neiti, rakastettunsa, on tehnyt jotain mitä ei voi perua. Yksin, ilman Ällää ja muuta tukiverkostoani, en olisi jaksanut näinkään kauaa tai tämänkään vertaa. En lainkaan. Nyt minulla on jotain minkä vuoksi pyristellä, lillua, rämpiä, lojua, kaahata elämässäni eteenpäin. Teen mitä vain jotta eteenpäin pääsen.

Piipahdin helsingissä. Dez päästi minut kirjakauppaan josta tuli sitten mukaan neljä kirjaa. Fantasiaa, japanilaista jännitystä, 1920-luvun New Yorkia ja kertomus sisarruksista joilla on vain kirjasto ja isänsä. Miitissä käytiin myös, oli mukava nähdä ihmisiä. Vaikka meillä olikin Dezin kanssa omat hullut juttumme niin silti. Pinkkiläiset on ihania. <3

Ällä tulee huomenna tänne, syödään ja sitten tulee Ässä kahville. Ässä lupautui tekemään Ällälle kaasonpuvun ja tulevat sitten puhumaan tarkemmin suunnitelmistaan. Ihana nähdä Ällää, on jo ikävä vaikkei tässä nyt niin kovin montaa päivää erossa vielä ole oltukaan. En olisi uskonut että tunnen näin vahvasti näin huonossa kunnossa ollessani.