Mietin lähtisinkö huomenna livekeikalle. Superchrist olsi Dynamolla. Olisi kiva tanssia itsensä tainnoksiin. En tiedä jaksaako. Huomenna sen näkee sitten. Huomenna on myös miina-tädin vastaanotto ja pilates. Pitää käydä kelassa ja hakea takki korjaamosta. Pitää siis yhdeksän jälkeen kuulostella jaksamista. Joka tapauksessa kun olen lähdössä lauantaina tansseihin. Tytön kanssa.
Tunnen huonoa omaatuntoa siitä että jaksan. Eihän minun pitäisi repiä itseäni jaksamaan koska olen masentunut. Eihän mun kuulu jaksaa. Kuitenkin on hetkiä jolloin työnnän rajusti kaiken syrjään ja jaksan vaikka väkisin. Normaaleja, pieniä arjen asioita. Kelassa käyntiä, ostan cd-levyjä, sukkahousut, vien takin korjaamoon, lähden ulos livekeikalle. Eihän mun kuuluisi tehdä näitä asioita koska olen masentunut. Hullu taidan olla, ainakin mulla on kummallinen mieli. Se ei salli mulle mitään.
Olen arka. En uskalla. Haluaisin uskaltaa.
Saako masentunut jaksaa käydä livekeikalla? Pitääkö silloin vaan maata sängynpohjalla kuolleena? Tosin tekee mieli tehdä sitäkin ja teenkin sitäkin. Olen karsinut elämästäni pois monta asiaa näinä viime viikkoina ja kuukausina. Kaiken oikeastaan. Ystävätkin melkein. On vain muutama jonka kanssa olen yhteydessä, vain muutama jota en ole onnistunut työntämään elämästäni pois. Yhdestä haluan pitää kiinni.
En nauti asioita kuten ennen. Hyvä viini ei maistu niin hyvälle kun se maistuu "terveenä". En meinaa jaksaa keskittyä kirjaan. Virkkaus pitää ajatukset pois kuolemisesta ja siten on sijaistoimintaa.
