• Tui

niin kuin tuska, pelko, sairaus, rakkaus...

Olisin halunnut asentaa jumalanleikkimispelin koneelleni mutta ei se suostunut asentumaan:/ Täytyy kokeilla jossain vaiheessa vielä uusiksi, jotain ajankäyttöviihdettä olisi kiva olla ko tässä koneella istuu eikä jaksa oikein nettiä selata. Tukiasema tuntuu juuri nyt turvalliselta paikalta, samoin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia hääfoorumi. Ovat ottaneet siellä mainiosti vastaan morsiammen jonka sulhanen on nainen. Samoinhan mä hössötän ku kuka tahansa muu morsian:D

Juhannus meni tosi kivasti. Äiti yllätti positiivisesti ja käyttäytyi Ällän kanssa kuin ihmiset yleensä käyttäytyy toistensa kanssa. Tiedän että se on hänelle vaikeaa, sen hän sanoikin mutta sanoi myös yrittävänsä hyväksyä asian koska me olemme onnellisia keskenämme ja son tärkeintä. En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon se miulle merkitsee. Ja tietty myös Ällälle. Hänellä oli ollut tosi kivaa ja miulla oli tosi kivaa. Mölkkyä, ristiseiskaa, energiajuomaa ja vodkaa, ruokaa ja hassuja juttuja. Hulluja sukulaisia, paljon suvun paparazina toimimista kameran kanssa ja hevosten rapsuttelua. Parasta oli serkun miehen aito pettymys ko selvisi että hän on ko päivän lahjonut väärää hevosta eiliseen ratsastusyritykseen :D

Vähän on taas äidin kanssa suunnniteltu hääjuttujakin, pöytäkoristeluja ja ruokatarjoilua lähinnä. Äiti ostaa töistä (mikäli niillä vaan on vielä mynnissä) kultaisia ja kirkkaita lasikiviä, niitä laitetaan murattiköynnöksen kanssa pöytiin. Itse päätin etten halua kimppua vaan rannekukkasen, sellaisen johon tulee murattia ja vaaleanpunaisia ruusuja. Ällän kimppuun tulee murattia ja peikonpähkinää. Hiljalleen asiat edistyy vaikka tuntuukin ettei mitään tapahdu, että to do-lista vaan kasvaa mutta kyllä me saadaan jatkuvasti asioita siltä poiskin. Ollaan esimerkiksi ostettu mulle kengät. En tarvitse rannekorua koska tulee se kukka, miulla on jo tiara ja kaulakoru. Ällän korut on valittu.

Huomenna soitto miinatädille ja osastolle. Ahdistaa.

2 kommenttia

Rainbow

25.6.2006 20:13

Aivan ihanaa kuulla että sulla on ollut mukava juhannus ja varsinkin kun olet kirjoituksen perusteella naureskellut ja hassutellut.
Tosi kiva juttu se että äitisi yrittää. Kuullosti siltä että se oikeasti ja vilpittömästä yrittää ja ihan oikeista syistä!
Hääjutuissa eikös niissä aina tunnu olevan jotain tekemistä vaikka kaikki olisikin tehty..:) Kuullostat kukkavalintasi perusteella metsän keijukaiselta;) sellaiselta maanläheiseltä maan lapselta.. en nyt mithän hihhulia tarkoita.
Äläkä ahdistu kun nyt kuullostit kuitenkin hyvinvoivalta... se on sitten huomenna se, ei tänään.

Mitäs juttuja meinaa hääpari tehdä pride-viikolla?

Tui

26.6.2006 15:05

me tullaan viikonlopuksi helsinkiin ja osallistutaan kulkueeseen, kumpikin ensimmäistä kertaa. On miulle ainakin iso asia että ensimmäinen kerta näinkin julkisessa kaapista ulostulossa on käsi rakkaan kädessä.:)

Ja sellainen keijukaisjuttu on se mitä haetaankin. Minä olen se keijukaisprinsessa ja Ällä linnanneito, häiden teemana on larp-keskiaika. Ja torstain kulutamme keskiaikamarkkinoilla, sinne mennään vaikka viimeisillä voimilla. :)