...

On paha olla. Ikävä. Ahdistaa. Sattuu päähän. Huimaa. Itkettää, kyyneleet valuu pitkin poskia. Lapset kiusaa toisiaan tuolla selkäni takana, en jaksa komentaa niitä. Kun ei siitä ole edes mitään hyötyä, ne taas riiviöi oikein urakalla.

Vihaan tätä. Omaa heikkouttani. Sitä etten olekaan tehty teflonista. Että miun voimat ei riitä ja silloin sorrun. Miksi mä en selviä yhdestä viikonlopusta yksin kotona ilman että sorrun? Miksi aina käy näin? Miksi mun tulee aina huono olo kun laika on poissa ja sitten mä koen syyllisyyttä siitä että mä itken täällä yksin kun toinen on viettämässä aikaa ystävien kanssa?