Muodonmuutoksia

Olen viime aikoina miettinyt uutta työtäni ja erityisesti tulevia aika pitkiä päivittäisiä työmatkoja. Pienen pähkäilyn jälkeen päätin alkaa etsiä näppärää, edullista vuokra-asuntoa arkiasumista varten jostain pääradan varrelta. Ja sellainenhan löytyi tosi helposti sukulaisrouvan suhteilla. Olenkin muuttamassa toukokuun alussa "ihmisiä kuhisevaan" taajamaan. Sopeudunkohan enää? No, onhan minulla tämä pieni viikonloppu- ja lomakausikotini, jonne paeta ihmisvilinää. Heti iski pieni innostunut ahdistus uuden kodin sisustamisesta ja sen sellaisesta. Totta puhuen värisen jännityksestä. :)

Hartaan harjoittelun tuloksena sain peräkärryn tottelemaan tahtoani. Seuraavalla ajotunnilla pitää kyllä vielä petrata koordinaatiota.

Käväisin alkuillasta M:n luona kylässä ja jouduin varoittamatta verkostomarkkinoijien värväystilaisuuteen. Sliipattu nuorimies esitteli kuinka takuuvarma tapa bisnes on tulla niin rikkaaksi kuin vaan haluaa. Huh! Kaikkeen se veljeni on rakkaudesta rahaan päänsä pistänyt. Tilaisuus oli vielä piinallisempi kuin eräät Tuppervaara-kutsut, joihin pistin pääni kutsumatta, sillä alkuperäinen tehtäväni oli vain toimia lapsenlikkana kutsujen ajan. Joka tapauksessa, voitin kutsuilla järjestetyn arvauskilpailun, jossa palkintona oli näppärä valkosipulin säilytyskippo. Sainkin voittoni julkistamisen jälkeen kuulla eräältä naispuoliselta osallistujalta, kuinka Tuppervaara-kutsut ovat oikeastaan ihan vaan naisten juttu, joihin miehillä ei ole asiaa. Eikä asiaa auttanut, vaikka ostinkin kutsuilla tosi käynnöllisen raastimen, joka raastaa porkkanan, lantun ja juuston suoraan helposti ja tiivisti suljettavaan säilytysastiaan, joka pitää hajut ja maut sisällään.

Tänään alkoi hiihtoloma. Johan tässä on jo kaksi viikkoa taas opiskeltu, joten loma on ihan paikallaan.

Viikko on mennyt hurauksessa. Omenapuut saivat uuden muodon, mutta tarkennusleikkaus tehdään sitten elokuussa.

Huominen traktorinajotunti jännittää vähän, sillä tarkoitus on taas harjoitella peräkärryn kanssa peruuttelua. Yksi kurssikaverini peruutti eilen onnistuneesti silppurin kylkeen ja siinä rytäkässä meinasi opettajakin jäädä renkaiden alle. En ole itsekään vielä päässyt ihan sinuiksi traktorin kanssa, se kun on kovin suuri ajopeli. Yritän kuitenkin olla ajamatta kovin lutuisen opettajamme varpaille. ;)

Viikonloppu meni ihan hujauksessa ja aamulla taas aikaisin Mäntsälään. Huomenna on tiedossa tomaatin taimien koulimista ja omenapuiden leikkausta. Onneksi kovimmat pakkaset menivät ohi, joten ei tarvitse pistää viittä kerrosta vaatteita päällekkäin.

Tänään olisi pitänyt saada valmiiksi yksi kirjallisuustehtävä, mutta enpä vaan saanut sitä tehtyä. Ehkä sitten huomenna illalla.

Tulisipa jo kevät.

Elämä tuntuu asettuvan raiteilleen viime kesäisen oravanpyörästä hyppäämiseni jälkeen. Minulla on uusi, vakituinen työ, joka talvisin antaa mahdollisuuden opiskeluun. Mikä parasta, opiskelen koulussa, jossa työssäkäyminen ymmärretään tärkeänä osana aikuisen ihmisen elämää. En ole yksin, ja olen terve.

Olen koko viikon hyrissyt hiljaista tyytyväisyyttä kaikkeen, olen onnellinen elämäni pienistä asioista, ja yllättäen huomasin jopa kiittäväni Jumalaa, vaikken normaalisti uskonnosta juuri perustakaan. Teki vaan mieli kiittää jotakuta.

Miksi en tehnyt ratkaisevia päätöksiä jo monta vuotta sitten? Parempi tietenkin myöhään kuin ei koskaan.

Onpa outoa viettää iltaa ilman telkkaria, onhan laiskan miehen sohvajumppa yksi rakkaimpia harrastuksiani.

Eilen aamu-TV:n katsottuani en saanut telkkaria suljettua, mikä oli hieman huolestuttavaa. Otinkin vain johdon pois seinästä, enkä sitten jäänyt asiaa sen enempää murehtimaan. Illalla pistin johdon takaisin seinään, ja kuva tuli töllöön ihan normaalisti. Kinkkupastaa tehdessäni jäin ihmettelemään kastikkeesta uhoavaa kummallista hajua. Hetken päästä tajusin, että se olikin telkkari mistä se käry oli leijaillut. Ei auttanut kuin ottaa johto pois seinästä ja tuulettaa kämppä.

Uusi telkkari pitäisi siis käydä ostamassa. Eipä olisi voinut epäsopivampaan saumaan sattua tämä yllätys. Eilinen ilta meni vielä hyvin romaanin parissa Rahmaninovia kuunnellen, mutta tänään en olisi halunnut enää missata Simpsoneita ja muita Subtv:n tajuntaa laajentavia perjantai-illan hömppäkomedioita.

Grrrrr!

Elimistön ilohormonin pitoisuus alkaa jo vähän tasaantua aamupäiväisestä ilotulituksesta. En muistanutkaan, kuinka hykerryttävän onnelliseksi uuden työpaikan saaminen voi ihmisen tehdä. Ja vieläpä elämäni ensimmäinen työpaikka, jonka vakituisuus on taattu (jos firma pysyy pystyssä). Leppävaaraan on vähän pitkä matka kulkea päivittäin, mutta tämän työn takia kannattaa vähän joustaa.

Tänään ovat tietokoneeni näppäimet saaneet kyytiä ja tekstiä on tallentunut kovalevylle sivutolkulla. Ehkäpä saan kuin saankin akuuteimmat erääntyvät kotitehtävät valmiiksi ennen ensi maanantaita.

Sivusilmällä olen seuraillut Kallen puuhia. Vanhanpuoleinen lemmikkini ei tosin näytä reagoivan muuhun kuin jääkaapin oven avaamiseen, minkä voi helposti päätellä kaikkiruokaisen kollin koostakin. Vilma kävi aamulla naapurissa vietetyn yön jälkeen tsekkaamassa tilanteen. Nähtyään Kallen sen nokka kääntyi määrätietoisesti takaisin naapurin ovea kohti. Saapa nähdä, miten kauan mököttämistä vielä kestää.

En voinut sanoa ei, kun M kysyi, voisinko tarjota Kallelle uuden kodin. Kalle kun on sellainen kiltinhöppänä, jo vähän ikääntynyt kaveri, ajattelin sen tulevan hyvin toimeen Vilman kanssa. Sisarusten jälleentapaaminen ei ollutkaan erityisen lämmin, Vilma vain sähähti, murahti ja "muutti" naapuriin, kuten se aina tekee suuttuessaan. Katsotaan nyt, miten tilanne kehittyy lähipäivinä. Kalle sentään näyttää kotiutuneen.

Jo on taas sää. Lumenluonnista on tullut melkein jokapäiväistä rutiinia. Sitten pitää vielä pilkkoa takkaan puita. Takan lämmöstä on tosi kiva nauttia, mutta puiden pilkkominen on välillä aika tylsää puuhaa. Kaupungissa asumisessa on kyllä puolensa.

Tänään olisi taas otollinen päivä lapsentekoprojektissamme. Josko tällä kertaa tärppäisi? Alan vähitellen ymmärtää pariskuntia, joilla lapsen saamisen yrittämisessä alkaa olla puurtamisen makua. Mutta en tietenkään ole luopumassa toivosta. Onhan kyseessä niinkin upea asia. :)