Muodonmuutoksia

Olin aika iloinen, kun huomasin tänään pystyväni puhumaan H:lle normaalisti. Sainpa pisteen vihoittelulleni, ja samalla oma olo helpottui. En jaksa olla kovin pitkävihainen.

Annoin lenkillä posken päitä jo selvästi lämmittävien auringonsäteiden porautua verkkokalvoilleni, ja tunsin kuinka energian määrä aivoissani kasvoi. Hyvä niin, sillä ensimmäinen dead-line lähestyy. Aron perheen pihasuunnitelma pitää saada valmiiksi. Lisään vielä pari pensasryhmää, ja teen kustannuslaskelman. Sitten se on siinä, ja muuta hyödyllistä en tänään aio tehdäkään.

Päätin vaihtaa entisen vähän hankalan ja häthätää valitun nimimerkin tilalle uuden. Hannu Salaman romaani olleineen ja orvokkeineen on kyllä hieno lukukokemus. Rakastamaani kotimaista kirjallisuutta lainailen jälleen. Silmiin sattui Aulikki Oksasen värikäs novellikokoelma, ja siitä sitten sainkin idean uuteen nimimerkkiin.

Eilen ilta jäin pohdiskelemaan romaanihenkilöitä, joihin olen joskus vahvasti samaistunut, ja joiden tarina jaksaa kiinnostaa minua erityisen paljon lukukerrasta toiseen. Sinuhea lukuunottamatta kaikki muut ovat olleet naisia, kuten Kaurasen Sonja O, Saision Sisaruksien Hilja, Sinkkosen Solveig, Hämäläisen Naimi.

Jäinkin puolitosissani huvittelemaan ajatuksella, josko jossain vaiheessa tajuankin olevani nainen. En vaan vielä ole herännyt todellisuuteen. Jospa se, että pikkupoikana halusin olla Paula-niminen tyttö, olikin oire jostain. No, olen kuitenkin nykyään ihan tyytyväinen miehen habitukseeni. Sisälläni taitaa tosiaan vaan asua se pieni runotyttö, kuten Tuksulintu joskus tokaisi.

Isoveljenä olo on ajoittain aika raskasta. Helpommalla tietysti pääsisi, jos osaisi olla välittämättä. Juuri kun olen saanut M:n avio-ongelmat mielestäni vähän taka-alalle, onnistuu P yllättämään omilla ongelmillaan. Voisin tietysti kuitata kaiken tokaisemalla mitä minä sanoin. P:n ja K:n heikko talous on ollut tiedossani jo vuosia, ja olen toivonut, että he saisivat raha-asioihinsa jotain tolkkua ajan mittaan.

Tunsin pientä syyllisyyttä viime vuonna kritisoidessani selkein sanoin P:n ja K:n suunnitelmaa ostaa talo. Silloin olin kuulemma ymmärtämätön, kun yritin selittää, miksi heidän kannattaa vaan kiltisti tyytyä isompaan vuokra-asuntoon, ja harkita talon ostoa vasta joskus myöhemmin. Mutta ei, se talo oli saatava heti, ja ihme kyllä, pankkikin oli myötämielinen ajatukselle.

Nyt on kuulemma konkurssi kolkuttamassa ovelle, uusi koti menossa myyntiin ja kaiken kukkuraksi sain heidän kulutusluoton takaajan ominaisuudessa tonnin laskun pankista. Kova paikka P:lle ja K:lle, joten en vielä tänään jaksanut kauheasti rähistä P:lle puhelimessa. Yritämme (jälleen kerran) sopia asioista pankissa, joka mielestäni on osasyyllinen tähän sotkuun myöntäessään asuntolainaa liian pienituloisille asiakkaille.

Pureva viima ei houkutellut pistämään nokkaa ulos. Ja huomenna sataa vettä. On siis aikaa käydä DVD-kirjastoa läpi, vaikka puuhaa tietenkin piisaisi kotiopinnoissankin. Itsesyytökset omasta saamattomuudesta ovat viime päivinä lisääntyneet. Mutta kyllä tehtävät vielä ehtii, ja sitten dead-linen lähestyessä pakkohan on tunnetusti se paras motivaation lähde.

Kovasti on kevät mielessä. Kääpiönarsissit kukkivat kuitenkin vasta toukokuussa.

Vietin päivän JP:n luona Kouvolassa. JP soitti minulle perjantaina ja kutsui kylään. Pari päivää asiaa pohdittuani päätin aamulla pikavaroituksella hypätä junaan.

Edellisestä tapaamisesta olikin jo yllättävän kauan. Kahvikupposen ääressä äkkäsimme, että olemme nähneet toisemme viimeksi yhdeksän vuotta sitten! Aivan kamalaa, miten vuodet ovat vierähtäneet. Ja tuntuu, että eihän siitä nyt niin kauan voi olla. No, ammoisten opiskeluaikojen ilot ja surut tuli käytyä perusteellisesti läpi.

Yhdeksän vuoden päästä 50-vuotisbileet kolkuttavat jo ovea. Pelottavaa, miten nopeasti ne näköjään ovat lähestymässä. Mutta se on sen ajan murhe, tai liekö tuo mikään murhe?

Kirjoitin illalla sähköpostia pikkuserkulleni, josta en vielä eilen ollut koskaan kuullut yhtään mitään. Itseasiassa en ole aivan varma onko tämä Ossi-niminen nuori mies etäinen pikkuserkkuni tai ylipäätään minulle mitään sukua, vaikka toisaalta voisin melkein pistää pääni pantiksi, että on. Onhan sukunimeni on NIIN outo ja harvinainen, että kaikkien tuota nimeä kantavien on pakko olla sukua keskenään tavalla tai toisella.

Isän suku on jäänyt minulle etäiseksi, ja vuosien mittaan tuo etäisyys on vain kasvanut. Suunnitelmissa onkin ollut tavata isän puolen sukulaisia, joita en ole vuosiin vuosiin nähnyt. Minulla on tällä hetkellä vain aihetodisteita tämän Ossin pikkuserkkuudesta, joten asiasta olisi todella hauska saada varmuus.

Ehkäpä Ossi lukee blogiani. :)

Vaalit lähestyvät, joten oli pakko kokeilla ensimmäistä vaalikonetta. Tulos ei suuremmin yllättänyt, vihreää ja punaista. Tosin se punainen sai tällä kertaa aiempaa syvempiä sävyjä. Suomessa uhkaavasti yltyvä uusliberalismi ja siihen liittyvä kaksinaismoralismi vaatiikin positiivisia vastavoimia. Valtio (=me kaikki) ei saa paeta vastuutaan kansalaisten yhtäläisestä oikeudesta hyvinvointiin.

Käyn siis aikanaan äänestämässä.

Istuin tähän koneen ääreen kirjoittaakseni muutaman rivin. Mitään ihmeempää ei tule mieleen. Ehkä se on ihan hyvä. Tai no, oli aika kiva tehdä pitkästä aikaa lumitöitä.

Näin viime yönä unta, jonka selittäminen ei eilisiltaisen pähkäilyn jälkeen vaadi suuria taitoja. Olin nimittäin juuri menossa omiin häihini, mutta päätin sitten kuitenkin jostain kumman syystä lähteä kesken kaiken kyläilemään J:n luokse Teksasiin. Lentokentällä huomasin, ettei minulla ollutkaan yhtään rahaa, joten päätin sittenkin palata takaisin mieheni luo.

M kävi tänään sopivasti kyläilemässä, ja juttelimmekin pitkään hänen tilanteestaan. Keskustelu lievitti hieman ärtymystäni, vaikka taisin sanoa joitain asioita turhan kärkevästi. M tietää seilaavansa tuntemattomilla vesillä, mutta on päättänyt ottaa kaiken vastaan sellaisena kuin se tulee. Ihan terve asenne.