Mieliala heiluu kovin vahvasti, suuntaan jos toiseen. Stressi alkaa pahenemaan vielä, nyt jo tykyttää takaraivossa kaikki tekemättömät työt, menneisyyden virheet, oma laiskuus ja ajan kulu.
En ole yksin juuri nyt, en tule olemaan muutamaan päivään. Hiljaisuus on kaukana. Sitä tarvitsisin. Tai no, minun hiljaisuuteni on melua, mutta sen pitää olla itse valitsemaani. Lähinnä musiikkia. Usein kaupungin ääniä. Kahvi joen rannalla, lehmusten katveessa. Joen rannalla näkee myös ihmisiä. Ja usein olen kuulokkeet päässä sielläkin. On niin kovin kiinnostavaa katsoa ihmisiä ja löytää maailman rytmi, jonka saa aina sopimaan korvissani kuulemaani rytmiin.
Ja toki olen aina valppaana. Someone has to be there.
