http://hulivilipoika.blogspot.fi/2016/02/poikakullat-tvn-ja-valkokankaan.html (trailerit täällä)
*
Väestö ikääntyy, eivätkä edes homot ole vampyyrimaisesta nuoruuskultistaan huolimatta vielä onnistuneet kääntämään kelloja. Siksi onkin ilahduttavaa, että harmaantuvat ja harmaantuneet homoherrat ovat viime aikoina saaneet kosolti näkyvyyttä tv:ssä ja elokuvissa. Hyvinä ja huonoina esimerkkeinä tästä mainittakoon brittisarjat Cucumber ja Vicious, Netflix-sarja Grace and Frankie sekä ranskalais-amerikkalainen elokuva Love is strange.
Cucumber
Cucumberin (2015) takana on tuottaja-käsikirjoittaja Russell T. Davies, joka muistetaan ennen kaikkea modernien homosarjojen airuesta, brittiläisestä Queer as folkista (1999–2000). QAF:n tavoin Cucumber sijoittuu Manchesterin homoskeneen, mutta nyt seurataan 46-vuotiaan Henry Bestin toilailuja pitkän suhteen kariuduttua.
Cucumberin parasta antia on mielestäni (homo)sukupolvien välisen kuilun kuvaaminen: Henry kavereineen seuraa silmät teevateina nuorison vapaata kuhertelua, jossa ei määritelmiä eikä banderolleja kaivata. Myös sarjan loppupuolen viharikosteema on kuvattu vakuuttavasti ja koskettavasti. Kokonaisuutena sarja on kuitenkin tuskastuttava, iloton ja ennen kaikkea inhorealistinen kuvaus ydinräjähdystä muistuttavasta keski-iän kriisistä.
Hauskana anekdoottina mainittakoon, että Cucumber on saanut nimensä virallisesta erektion voimakkuusluokituksesta, joka ulottuu kurkusta banaanin (kuorellinen ja kuoreton) kautta tofuun. Tämän inspiroimana Russell T. Davies kirjoitti Cucumberille myös sisarsarjat Banana ja Tofu. Niistä ensin mainittu syventää Cucumberin sivuhenkilöiden elämäntarinoita ja jälkimmäinen pureutuu dokumentin keinoin seksiin liittyviin asenteisiin.
Tofua en ole nähnyt, mutta Banana tarjoaa paradoksaalista kyllä huomattavasti kurkkua kovemman stondiksen kuvaamalla upeasti ja uskottavasti Cucumberin nuorempien sivuhenkilöiden elämää. Ehkä onkin niin, että 52-vuotias Davies on parhaimmillaan nuoren polven kuvaajana – keski-iän kuvaukseen kun tulee helposti rykäisseeksi kaiken karstan omasta elämästään vailla näkökulmaa tuovaa etäisyyttä. Lupaa siis hyvää, että Daviesin seuraava sarja, työnimeltään The Boys, kuvaa 1980-luvun aids-kriisiä.
Grace and Frankie
Amerikkalaisen Grace and Frankie -komediasarjan (2015) roolittajalla on ollut kissanpäivät: mukaan on saatu konkarinäyttelijät Jane Fonda, Lily Tomlin, Martin Sheen ja Sam Waterston.
Sarjan nimihenkilöistä Gracesta (Fonda) ja Frankiestä (Tomlin) tulee elämän iltaruskon häämöttäessä sinkkuja, kun heidän aviomiehensä Robert ja Sol (Sheen ja Waterston) ilmoittavat yhtäkkiä olevansa homoja ja menevänsä keskenään naimisiin.
Tuloksena on tietysti melkoinen soppa, kun kaksi kotia hajoaa ja kaksi uutta syntyy. Grace ja Frankie muuttavat yhteen kavereina ja heidän miehensä poikakavereina ja tulevana avioparina. Pesänjaossa osapuolet joutuvat riitelemään muun muassa siitä, kuka saa Ryan Goslingin naamalla varustetun tuolin. Jane Fondalle kyseinen riita tarjoaa yhden hänen urasta ikimuistoisimmista repliikeistä: ”If anybody's gonna sit on Ryan Gosling's face, it's gonna be me!”
Grace and Frankie on hyvän tuulen televisiota, joka tarjoaa parhaimmillaan oivaltavaa huumoria ikääntymisestä ja ihmissuhteista. Sarjasta olisi kuitenkin ehdottomasti pitänyt trimmata löysät – etten sanoisi allit – pois, koska jännite ei millään tahtonut säilyä koko kautta. Nimitähtien vetovoima lienee paras selitys sille, miksi sarjasta on tilattu toinenkin kausi.
Love is strange
Kodin hajoamista alkaa myös Ira Sachsin kiitetty elokuva Love is strange (2014), mutta tällä kertaa syypäänä eivät ole intohimot vaan ennakkoluulot.
Sateenkaariseniorit Ben (John Lithgow) ja George (Alfred Molina) ovat olleet yhdessä 39 vuotta. Lainsäätäjien armosta he pääsevät lopulta avioon, mutta onni jää lyhytaikaiseksi: George saa häälahjaksi potkut työstään katolisen koulun musiikinopettajana. Manhattanilla ei tunnetusti eletä pelkällä pyhällä hengellä, joten miehet joutuvat luopumaan kodistaan ja muuttamaan erilleen ystävien ja sukulaisten nurkkiin siksi aikaa, että huokeampi asunto löytyy.
George päätyy naapurin kahden bilettävän homopoliisin sohvalle ja Ben sisarenpoikansa Elliotin ja tämän perheen luo. Elämä kolmantena ja neljäntenä pyöränä on rankkaa kaikille osapuolille, etenkin miehille itselleen. Ben ja George kaipaavat kipeästi toisiaan ja yhteistä arkeaan, jonka avioon astuminen heiltä vei. Näin Love is strange korostaa, että vaikka laki on muuttunut, asenteissa riittää yhä muutettavaa.
Kiinnostavan sivujuonteen tarinaan tuo Benin suhde Elliotin teinipoikaan Joeyyn. Ben tuntuu olevan perheessä ainoa, joka ymmärtää Joeyn identiteettihämmennystä, jota lietsoo läheinen ystävyys pari vuotta vanhemman Vladin kanssa. Kun Ben kysyy Joeyltä, onko tämä koskaan ollut rakastunut, poika vastaa: ”En ole homo.” Poika etsii itseään, vanhukset etsivät kotia, kaikki etsivät jotain – niin eriskummallista on rakkaus.
Love is strange on kuin sarja Chopinin siivittämiä kauniita tunnelmakuvia suurkaupungista ja sen eri-ikäisten asukkaiden arjesta. Samalla elokuva pistää miettimään ikäihmisten köyhyyttä sekä perheen ja ystävistä koostuvan perheen tarjoamia turvaverkkoja. Benille ja Georgelle niitä on tarjolla, mutta monen muun (sateenkaari)vanhuksen tilanne on paljon lohduttomampi.
Ohjaaja Ira Sachs onnistuu nyt luomaan huomattavasti tasapainoisemman kokonaisuuden kuin edellisessä homoelokuvassaan, poukkoilevassa päihderiippuvuuskuvauksessa Keep the lights on (2012). Kyseinen leffa on jäänyt mieleen lähinnä siitä, että siinä voi nähdä Saga Norénin uutta työparia esittävän Thure Lindhardtin muhinoimassa toisen miehen kanssa.
Vicious
Brittisarja Vicious on täydellinen valinta kaikille niille, jotka nauttivat verenpaine-, kolesteroli- ja sydänlääkkeensä mieluiten Bloody Maryn kera. Unohtakaa siis turha tunnelmointi – tässä kaksi todella veemäistä vanhaaherraa: Freddie (sir Ian McKellen) ja Stuart (sir Derek Jacobi).
Freddie on Granthamin jaarlin elkein pylvästelevä kakkoskastin sivuosanäyttelijä, jonka uran merkittävimpiin roolitöihin kuului prostituoidun päästäminen päiviltä Coronation Streetissä. Stuartista taas olisi voinut tulla menestyvä malli, jos hän olisi joskus kokeillut mallintöitä tuoppien tarjoilemisen ohessa.
Stu ja Freddie osoittavat rakkauttaan piruilulla ja riitelemällä aina samaa riitaa. Sen armottomuuteen yltävät vain heidän kaltaisensa 48 vuotta yhdessä olleet pariskunnat, jotka ovat varastaneet toistensa parhaat vuodet. Jännitystä elämään tuo se, että Stuart ei toistaiseksi ole uskaltanut kertoa tahdittoman vanhaksi eläneelle äidilleen, miksi kämppäkaveri Freddie ei vieläkään ole löytänyt vaimoa ja muuttanut pois.
Pariskunnan arkeen kuuluvat myös 20-vuotias, mahdollisesti yhä elossa oleva koira sekä viinaan ja väkivaltaisiin miehiin menevä naisystävä Violet (Frances de la Tour). Uutta verta tarjoaa yläkertaan muuttava komea nuorimies Ash, joka joutuu luonnollisesti melkoisen seksuaalisen ahdistelun ja homoksi käännytyksen kohteeksi. Naiivin Ashin hahmoon tuo ulkotarinallista komiikkaa se, että roolissa nähdään Game of thronesin sadistista Kauhialan valtiasta esittävä Iwan Rheon.
Vicious on alusta loppuun silkkaa farssia, joka herkuttelee iänikuisilla homostereotypioilla niin antaumuksellisesti, että se tuntuu muodissa olevan arkirealismin keskellä suorastaan tuoreelta. Kiitos tästä kuuluu paitsi käsikirjoitukselle myös McKellenin ja Jacobin poskettomille roolisuorituksille, jotka osoittavat todeksi vanhan viisauden: ”Tunteella ja taidolla syntyy myös aito ja alkuperäinen vitutus.”
Vicious tarjoaa samanlaista herkeämätöntä huumoritulitusta kuin kaikkien aikojen suurin sarjasuosikkini Tyttökullat – tästä vain puuttuu kaikki sydämellinen bondaus juustokakun ääressä. Toki Viciousin poikakullatkin rakastavat toisiaan, mutta sen voi ilmaista niin monella tavalla, kuten oheisista esimerkeistä ilmenee:
Freddie:
– Sano nyt ihan rehellisesti, kun huomenna on se koe-esiintyminen: näytänkö vielä viisikymppiseltä?
Stuart:
– En ole varma, näytätkö enää edes elävältä.
Freddie:
– Äitisi tietää aina ensimmäisenä, kun joku on kuollut. Kuuleeko hän uutiset suoraan Saatanalta?
Stuart Freddielle, joka oli liehitellyt Ashia:
– Toivottavasti pojan liha ei mädäntynyt, kun koskit häntä.
Freddie:
– Jos tylsyys voisi tappaa, olisit jo teurastanut koko kadun.
Stuart:
– No, ainakaan minä en pieraise joka askeleella.
