Viisi biisitärppiä 3

http://hulivilipoika.blogspot.fi/2016/01/viisi-biisitarppia-3.html

*

Hulivilipojan Hi(n)ttimittari (kiitos vaan lukijalle tästä väännöksestä!) palaa ruutuun uusin homorummutuksin. Tarjolla on jälleen viisi kovaa vetoa sateenkaarevilta sirkuttajilta, joten toivottavasti homo-Suomen maakuntaraadit ovat valmiina antamaan pisteensä.

Sia: California dreamin’

Sia Furler on valtavirtapopin nimekkäin sateenkaarinainen ja eräänlainen vähäsuolainen versio Tori Amosista: sopivan taiteellinen, muttei silti turhan. Ei siis ihme, että Sia on joka toisen huipputuottajan vakiovierailija, joka onnistuu ylevöittämään heikommankin humpan. Giorgio Moroder, kuulit kyllä!

Sian viimeisimmät levyt eivät mielestäni ole nousseet upean Some people have real problems -albumin (2008) tasolle, mutta hänen modernin itkijänaisen äänensä saa kaltaiseni melankoliaan taipuvaisen miehenpuolen aina sopivan surumieliseksi. Hyvä esimerkki tästä on San Andreas -katastrofileffan (2015) soundtrackilla kuultava The Mamas & the Papas -coveri California dreamin’.

Kun mielen mannerlaatat hankautuvat yhteen, tuloksena on kesän kaipuuta kipeimmillään.

Andy Bell: Weston-super-Mare

Kesä on suruharson takana myös Erasuresta tutun Andy Bellin kappaleessa Weston-super-Mare (Dancing with Ruby remix), joka on saanut nimensä Bristolin kupeessa sijaitsevasta rantalomakohteesta. Remix-versio on peräisin Bellin viimevuotiselta Variance-levyltä, kun taas alkuperäisversio kuullaan Bellin kutkuttavassa musiikkiteatteriproduktiossa Torsten the Bareback Saint (2014).

Weston-super-Maren kertoja, tuo polyseksuaalinen ”paljaalla panemisen pyhimys” Torsti, on palannut lomakohteeseen, jossa hän koki kerran hullaannuttavan rakkauden. Kertoja käy läpi kalliita muistojaan – ajelua vuoristoradassa laskuveden aikaan, koskettelua kummitusjunassa ja hiekkalinnojen rakentelua – tiedostaen samalla olleensa itse vain yksittäinen lause toisen elämäntarinassa. Rantakohde on muuttunut, elämät kulkivat eri suuntiin, ja kädestä puuttuu käsi, jota on ikävä yhä.

https://open.spotify.com/track/0AdD6UaPQzSa0ugewInown

Ms Mr: Tripolar

Newyorkilainen indiepopduo Ms Mr ammentaa voimansa homomiehen ja heteronaisen, eli tuottaja Max Hershenow’n ja laulaja Lizzie Plapingerin, symbioosista. Kumppanuus on poikinut jo kaksi levyä, joista jälkimmäinen How does it feel ilmestyi viime vuonna.

Singlelohkaisujen sijaan olen tykästynyt erityisesti Tripolar-nimiseen kappaleeseen. Siinä kertoja tuskailee, olisiko pettämistä sittenkään kannattanut tunnustaa, kun lopputuloksena oli neljän hengen ”joukkomurha”. Karmea totuus satuttaa aina eniten, mutta musiikin muodossa se voi joskus olla hunajaa korville.

John Grant: Going down

Halu hallita kaikkea on kova, vaikka elämä on yhtä pohjatonta kaipausta ja arvausleikkiä vailla mitään takeita. Siis viis muiden mielipiteistä – kuolemistahan tässä vain opetellaan, laulaa hipsterikelpoisen homopopin ylipappi John Grant uudella singlellään Going down. Sanoituksesta välittyvää hallitsemisen ja heittäytymisen teemaa korostaa biisin nokkela video, jossa seurataan transsukupuolisuuteensa tutustuvaa nuorta.

Pakonomaisen hallinnan symbolina on videossa uimahalli, jonka tiukka sukupuolijärjestys ei jätä paikkaa niille, jotka eivät tiedä, kumpaan pukuhuoneeseen menisivät. Niinpä videon päähenkilö päätyy miesten pukuhuoneen kautta naisten taitouintijoukkueen harjoituksiin yllään joukkueen harjoitusasu – kuin pallokentän laidalla eräs rampa poikanen Uuno Kailaan runossa. Kummeksuvista katseista huolimatta on vain uskaltauduttava veteen, ja johan alkaa joukkueesta löytyä moninaisuutta huippuunsa koordinoitujen liikesarjojen takaa.

Letkeä kappale on Grantin viimesyksyisen Grey tickles, black pressure -levyn helpoimmin sulavaa ainesta ja sellaisena oikein tervetullut.

Will Young: Brave man

Transteema ja uskallus ovat keskiössä myös brittipoppari Will Youngin Brave man -kappaleessa ja sen videossa.

Pop Idol -kisasta pystyyn ponnahtaneen Youngin ensimmäiset levyt menivät minulta ohi kuin homokulttuuriviittaus Hommaforumilla, mutta kelkan käänsi tasaisen laadukas Echoes-levy (2011). Se teki Youngista ainakin omissa silmissäni oikein varteen(!)otettavan vastineen George Michaelille, jonka luomisvoima lörpähti vuoden 1998 vessaseksiskandaaliin siinä määrin, että herra on sittemmin loistanut vain homovitseissä*.

Myös Will Youngin viimevuotiselta 85% proof -levyltä löytyy laatulauluja, kuten suggestiivisesti sykkivä Like a river sekä kivusta suurella puurokauhalla ammentava Brave man. Sen kertoja katselee elämänsä juoksuhautoihin ja tunnustelee arpiaan tiedostaen, ettei niitä voinut välttää. Kaikkien kaatumisten jälkeenkin taistelutahto on yhä tallella, ja kipu on kääntynyt voimaksi.

Myös kappaleen videon päähenkilö on täysin paljaana, kirjaimellisesti: naisen ruumiista on lopulta astunut rohkea mies, joka on valmis ottamaan ensiaskeleensa ihmisten edessä.

*) ”Miksi George Michaelilla ei ole äänioikeutta? Hän ei osaa mennä koppiin yksiin.” ”Kuulitko jo, että George Michael löydettiin kuolleena vessasta? Hän oli kuulemma ollut laakista vainaa.” ”Mitä yhteistä on George Michaelilla ja chileläisillä kaivosmiehillä? Molemmat pääsivät vankeudesta 8 viikon armottoman poraamisen jälkeen.”