Isän mailat

Hämyinen tunnelma. Seison minigolfradalla joka on nähnyt monia golffareita, jolla on tallottu ja jonka vihreän pinnan sade on tehnyt harmaaksi ja veteläksi. Pudonneita kuolleita lehtiä lojuu entisen viheriön päällä ja minä ihmettelen mistä se johtuu. Kädessäni on arvokas mutta kulunut ja vanha golfmaila. Sellainen jolla lyödään putteja, jolla tähdätään pitkälle ja kovaa. Minigolfradalla palloa ei koskaan saa lyödä niin kovaa kuin tahtoisi, sillä radat ovat minejä, rajat ovat tarkat. Hillittyä, hallittua ja pientä. Ymmärrettävää, kiinni tässä maailmassa, säännöissä ja painovoimassa.

Vierelläni on kömpelö ja vähän ruma mailakassi täynnä erilaisia mailoja joista valita. Se on isän mailakassi. Isä ei koskaan elämässään ole pelannut muuta kuin minigolfia.

Nyt mailat ovat minulla. Ne ovat tulleet siihen isältä joka ei koskaan kyennyt ottamaan niitä omakseen? Minun mahdollisuuteni valita.

Ja rata on liian pieni.