Kuinka voikaan olla että toisinaan huomaa nauttivansa niin täydellisesti siitä että osaa olla hetkessä ja saada ihmiset kuuntelemaan, että osaa kuunnella ja antaa aikaa. Koen pieniä onnen hetkiä tehdessäni näitä asioita ja tunnen silti sen raskauden jonka se vaatii. Kuin jotakin vähitellen avautuisi minussa ja se tunne on valtava vaikka piilossa. Enkä tiedä mitä kaikkea pitäisi nähdä, mitä vielä on piilossa tietoisuudeltani, miten jännittävää silti.

Olen nykyään aina janoinen. Levottomuus on hieman väistynyt mutta polte jatkuu yhä.