Joskus 15 - 18 vuotta sitten pohdin et mitä olis, jos eläis loppuikänsä naisena. Mut puhui ympäri yks, joka oli työssä sellaisessa sairaalassa, mis niit leikkauksia tehtiin. " Mieti miltä näyttäisit, kun korkkareissa pää hipoisi kattoa ". En ollu miettiny. Se ei johtanu sitte sen enempään. Päähänpisto.

Tosielämässä niist leikkauksista ei tule loppua: on and on: päänahka, hiusraja, leuka, silmät, huulet rullataan, ylähuuli nostetaan, tissit uusiks, keinovagina, silmäkulmat, nenä, kurkunpää jne ja joillakin pari kertaa. Paljon kuluu rahaa. Hormonihoito tuo masennusta, lihakset vähenee ja tulee heikommaksi. Parrankasvun poistaminen on kivulloista. Sitte muualtakin tulee testosteronia kuin vaan kiveksistä. Jos on valmis kaikkeen tuohon, miks se kyseenalaistetaan. Ehkä en ite ees tiennyt. Sen lisäks ulostulo, mahdollisesti potkut duunista ja sitte välirikot. Avainsana on " passable ".

Melkoista. Mut siit on tehty liian vaikeeta, niille joille se on tehtävä.

Mut silti, oon tunne-elämältäni enemmän nainen kuin mies tai tarkemmin tarvitsisin elämässäni samalla lailla tukea mieheltä. Köyhää? On mut tavallista.