Naiset kannattavat homoparien vihkimistä
Homoparien vihkiminen kirkossa jakaa suomalaisten mielipiteet. Naiset ja nuoret kannattavat, miehet ja vanhat vastustavat. Taloustutkimus on selvittänyt mielipiteitä.
Homoparien vihkiminen kirkossa jakaa suomalaisten mielipiteet. Naiset ja nuoret kannattavat, miehet ja vanhat vastustavat. Taloustutkimus on selvittänyt mielipiteitä.
Karl Lagerfeld (75v) on Chanelin pääsuunnittelija. Nyt hän lupaa testamentata kaiken omaisuutensa 19-vuotiaalle, maailman parhaiten ansaitsevalle miesmallille Baptiste Giabiconille. Entisiä malleja esiteltiin FST5:n dokumentissa.
SuomiTV:n pääomistaja kertoi uuden tv-kanavan linjauksista. Perhearvot ovat keskeisiä. Homoperheitä on niin vähän, etteivät ne kuulu kanavan ensisijaiseen kohderyhmään, mutta he ovat hyviä ihmisiä.
Nationalrat eli Itävallan parlamentti äänesti 10.12.2009 rekisteröidystä parisuhteesta. ja muista lakimuutoksista, joita samalla joudutaan tekemään. Laki hyväksyttiin.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on lupautunut avaamaan tulevan kesän Helsinki Pride -viikon. Helsinki myös panostaa homoystävällisyyteen - ja homomatkailijoiden houkutteluun. Asiasta kertoo YLE:n verkkosivut.
Sofian parlamentissa syntyi kiihkeä sanasota eilen ulkomaisten suurlähettiläiden läsnäollessa, kun äärikansallinen edustaja syytti toisen puolueen edustajaa piilohomoksi.
Kolme nuorta miestä joutuu oikeuteen, koska he ovat pitäneet yllä uusnatsistista internet-sivua Redwatch. Sivusto on amerikkalaisella palvelimella.
Myötätunnonosoitukset olivat ystävällisiä, vaikka juuri kuollut Etelä-Afrikan entinen terveysministeri teki paljon tuhoa AIDSin vastaisessa työssä. Hän kuoli maksansiirron jälkiseurauksiin 69-vuotiaana.
Raha-automaattiyhdistys RAY aikoo leikata Miesten kesken turvallisesti -projektin avustusta kolmasosaan. Lopullinen päätös tulee valtioneuvostosta ensi vuoden alussa.
Ruotsin STV1 lähettää tänään uusintana eilisen dokumentin, joka kertoo Nobel-palkinnonsaajasta Carleton Gajdusekista. Kunnioitettu amerikkalainen tutkija, mutta pedofiili.
Britanian pääministeri haluaa edistää homojen oikeuksia EU-alueella ja koko Euroopassa. Englanti on jo käynyt neuvotteluja Ranskan ja Espanjan kanssa.

Petroskoi on viime aikoina silloin tällöin ollut HLBTI-uutisissa. Heinäkuussa HLBTI-aktivistit ylistivät juuri valittua pormestaria positiivisesta suhtautumisesta HLBTI-vähemmistöön. Tänään on uutinen homojen ja lesbojen sosiaalitoiminnasta Petroskoissa
Ugandalainen oikeusvaliokunta on poistanut lakiehdotuksesta kuolemanrangaistuksen. Lakiesityksen tehnyt kansanedustaja on eri mieltä. Eilen BBC kyseli: pitäisikö homot teloittaa.
Piilossa olevaa homoseksuaalisuutta löytyy Stalinin taideharrastuksista, sanovat asiaa penkovat taiteentuntijat.

Cowboy-museo Los Angelesissa on käynnistänyt tapahtumasarjan HLBTI-ihmisistä "Villissä lännessä".
Poliisiammattikorkeakoulu on jo vuosien ajan selvittänyt viharikosten määrää. Nyt on tietoa myös HLBTI-ihmisiin kohdistuvista viharikoksista. Poliisilla on viime vuodelta merkinnät 859 viharikoksesta. Ne ovat lisääntymässä.
Äänin 11-2 on Washingtonin kaupunginvaltuusto päättänyt avioliiton avaamisesta. Nyt homoaktivistit toivovat, että kongressi ei esitä vetoa.

Hondurasissa ihmisoikeustilanne on vaikeutunut. Sotilasjuntta syrjäytti puoli vuotta sitten demokraattisen hallinnon. Nyt homoaktivisti ammuttiin.
Friedrich Schiller syntyi 250 vuotta sitten. Nyt on julkaistu essee, jonka mukaan hänellä oli myös mieskumppaneita. Kölnin yliopiston Schiller-luennolla oli pareja, jotka alkoivat kesken luennon suudella. Selkkaus myös toisessa yliopistossa.
Konchalovskin maalaus alastomista ratsumiehistä on esillä ensi kertaa. Teos on vuodelta 1928.
YouTubessa esitellään edellisten vuosien Mistereitä. Mutta miten kävi tänä vuonna Roomassa? Siitä ei ole kuulunut hiiskahdustakaan. Mutta nyt vihdoin on saatu tietoa kuvien kera.
Bobbi Davis, bordellin omistajatar, Nevadan maaseudulla, 2 tunnin automatkan päässä Nevasasta, haluaa tulevaisuudessa myös miehiä töihin. Bisnes saisi lama-aikana uuden sysäyksen. Floridassa homo-pornotähti tukehtui.
Berliinin homomuseossa esitellään IHWO:n toimintaa. Lonkerot ulottuvat myös Suomeen.
Homoista vihalauluja lauleskeleva reggae-tähti Buju Banton on pidätetty ison huumausaine-erän takia Miamissa.
Spiegelin haastattelussa Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomaanasioiden päällikkö sanoo, että yhteistyö protestanttien kanssa on mahdotonta. Yksi syy: vapaamielinen suhtautuminen homoihin.

George Michael on jälleen julkisuudessa. Ei ole kysymys seksistä eikä huumeista , vaan perinteisestä joululaulusta.
On-line -äänestys parhaista homo- ja lesboikoneista sai 5000 äänestäjää ottamaan kantaa. Eniten ääniä tuli Elton Johnille ja Judy Garlandille.
Torstaista sunnuntaihin on Edinburghissa Englannissa pidetty IGLYOn vuosikokousta. IGLYO on International Lesbian and Gay Youth Organisation.