Transmalli Andrej Pejc valittiin sadan eroottisimman naisen joukkoon
Englantilainen miestenlehti FHM otti hampaisiinsa Andrej Pejicin, joka valittiin maailman eroottisimpien naisten listalle. Hän on biologisesti mies.
Englantilainen miestenlehti FHM otti hampaisiinsa Andrej Pejicin, joka valittiin maailman eroottisimpien naisten listalle. Hän on biologisesti mies.

Kesällä 2011 on luvassa pride-henkistä aktiviteettia neljässä suomalaiskaupungissa. Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa liehuvat sateenkaariliput, kun pride-henki valtaa kaupungin.

Duodecim-lehden asiantuntijakirjoituksessa pohditaan kuinka saada oireettomat HIV-positiiviset henkilöt testiin mahdollisimman aikaisin.

DUODECIM-aikakauskirja on ottanut pääkirjoituksen aiheeksi ja monipuoliseen tarkasteluun homofobia-käsitteen.

Välittömästi avioero-oikeutta koskevan lain kansanäänestyksen jälkeen homojärjestö Malta Gay Rights Movement vaati homoille lisää oikeuksia.
Homo erotuomari vaatii Turkin jalkapalloliitolta (TFF) 48 000 euron vahingonkorvauksen.
Amerikkalaisen Gallup-tutkimuslaitoksen tekemässä kyselytutkimuksessa selvisi, että keskimäärin arvioidaan lesboja ja homoja olevan Amerikan väestöstä 25 prosenttia.
Maailmalla on otettu kantaa Moskovan tapahtumiin. Osa Venäjän mediasta kertoi tapahtumista HLBTI-ihmisten näkökulmasta myönteisessä sävyssä.
Moskovassa homoja potkivat ortodoksinuoret eivät ole Suomen kannalta kuriositeetti. Suomessa kasvaa juuri tuo moskovalainen ortodoksia. Uusien suomalaisten piirissä se uhkana tasa-arvolle ohittaa mahdollisen "ääri-islamin".
Useimmat egyptiläiset suhtautuvat positiivisesti kansannousun jälkeiseen aikaan. Egyptin ja Tunisian homojen tilanne on kuitenkin entinen tai jopa huonontunut.
Lehtimies Patrick Strudwick nauhoitti salaa psykoterapeutin pari istuntoa, joissa häntä yritettiin muuttaa homosta heteroksi mm. rukouksilla. Muunnosterapiaa käyttänyttä psykiatria on rangaistu.
Viime vuoden puolella neljä nuorta miestä haastoi megakirkon piispan oikeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kiistassa on nyt päästy sopimukseen ilman oikeudenkäyntiä.
Ihmisoikeusaktivisti Peter Tatchell havainnoi eilisiä tapahtumia Moskovassa paikan päällä. Hän on sitä mieltä, että poliisi ja uusnatsit toimivat hyvässä yhteistyössä Gay Pridea vastaan.
Maltalla äänestettiin eilen siitä, voidaanko maahan säätää laki, joka sallisi avioerot. Sen kannattajat ovat selvästi voitolla 52 prosentin osuudella. Lopullinen osuus saattaa nousta 54 prosenttiin.