Naisten jalkapallon MM-kisat: ´Lesbovapaa´ joukkue hävisi alkuottelunsa
Naisten jalkapallon MM-kisat ovat alkaneet Saksassa. Nigeria julisti, että heidän joukkueeseensa ei hyväksytä lesboja. Nyt alkuottelu hävittiin.
Naisten jalkapallon MM-kisat ovat alkaneet Saksassa. Nigeria julisti, että heidän joukkueeseensa ei hyväksytä lesboja. Nyt alkuottelu hävittiin.
Homo erotuomari vaatii Turkin jalkapalloliitolta (TFF) 48 000 euron vahingonkorvauksen.
Urheilumaailman avautumisesta kertovien uutisten tulvassa on myös toisensuuntaisia. Viimeksi Saksan jalkapallomaajoukkueen kapteeni varoitti ulostulijoille mahdollisesti tiedossa olevasta suunsoitosta.
Ben Cohen ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja ryhtyvänsä taistelemaan perustamansa säätiön kautta homofobiaa ja syrjintää vastaan.
NBA-seuran puheenjohtaja haluaa murtaa tabun.
Heinäkuun 20.-24. päivinä kokoontuu n. 6 000 osanottajaa EuroGameseihin Hollannin Rotterdamiin, Euroopan suurimpaan satamakaupunkiin.
Pohjois-Amerikkalaisessa joukkueurheilussa GLBT-oikeuksien julkinen kannatus on ollut tiukassa. Sean Avery otti kantaa homoliittojen puolesta ja teki historiaa.
Lehden kantta hallitsevat heterot huippu-urheilijat.
Los Angeles Lakersin Kobe Bryant sai Pohjois-Amerikan koripalloliigalta 100 000 dollarin sakon kutsuttuaan tuomaria halventavalla "faggot"-nimityksellä. Myöhemmin hän vakuutteli, etteivät hänen sanansa kerro asenteesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Offside-lehden tuoreimman numeron kansi kysyy "missä v*tussa on kaikki muut?" (päivitetty)
Maajoukkueveskari Neuerille homofobia ei käy päinsä.
Ben Cohen on jo muutaman vuoden ollut aktiivisena urheilun homofobiaa vastaan. Nyt hän on kehitellyt Englantiin tapahtuman "Beer with Ben". Sillä hän kerää rahaa USA:n kiertuetta Ben Cohen Acceptance Tour varten.
Hallituksen homojen oikeuksista määräävän peruskirjan ovat allekirjoittaneet useat urheilujärjestöt.
Englannin maajoukkuemies ei enää ole hiljaa, mikä sopii myös joukkueelle.
Liikuntapolitiikkaa ja kukkaronnyörejä vahtiva ministeriö aloittaa syrjintäsyynin.
Kansainvälisen tason saksalainen jalkapalloilija ilmaisi toiveenaan, että homot jalkapalloilijat julkistaisivat oman seksuaalisuutensa. Se helpottaisi heidän elämäänsä.
Nuori erotuomari syytti vuosi sitten konkari-erotuomaria seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Eteenpäin uralla pääsi vain sängyn kautta. Tekstiviestit kertoivat toista: nuorta miestä kiinnosti homoseksi. Nyt mennään oikeuteen.
Maailmankuulu skotlantilainen kilpapyöräilijä Graeme Obre (45v.) päätti tulla ulos kaapista taisteltuaan vuosikymmeniä sisäisen demoninsa kanssa, joka on homoidentiteetti. Ristiriidan seurauksena hän oli yrittänyt jopa pari kertaa itsemurhaa.
Värikäs, menestyksekäs, kuuluisa ja myös ristiriitoja aiheuttanut taitoluistelija on astunut virallisesti ulos kaapista tässä kuussa julkaistavassa kirjassaan Tervetuloa minun maailmaani.
Hesarin viikkoliite 2/2011 otsikoi: "Hikoilevat homot - vähemmistöt liikkeellä. Homot Biccaa ja pari muuta hikistä vähemmistöä.
QX-lehti julkaisi Ruotsin käsipallojoukkueesta vähäpukeiset kuvat ja lyhyen haastattelun.
Freetime Machos kuvaa pohjoisen rugby-joukkuetta. Manne Maalismaa kertoo Setan blogissa katsoneensa leffan. Elokuva herätti mietteitä urheilufobiasta, koululiikunnasta ja urheilun maskuliinisesta pullistelusta..
Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Sepp Blatter naureskeli ja antoi ohjeet homoille ja lesboille: ei homoseksiä Katarin MM-kisoissa vuonna 2022. Nyt hän pyytää anteeksi.
Miesjalkapalloilijat edelleen pysyvät kaapissa. Kansallisen naisten maajoukkueen maalivahti Nadine Angerer tunnustautui biksi.
Singaporessa seksuaalisuus on vaikea asia. Miesten homoseksuaaliset teot ovat laissa rangaistavia, mutta naisten keskeinen seksi ei ole rangaistavaa.
Urheilumanagerin nettikolumni ei mairittele Päivi Räsästä.
SLU:n puheenjohtajan Timo Laitinen kertoo HS:n urheiluosiossa, että [suomalainen] urheilumaailma on suhtautunut homokysymyksen hyvin vakavasti.
Kroatian jalkapalloliiton presidentti on kertonut, että hänen tiimissään ei suvaita homopelaajia. UEFA tutkii asiaa.
Saksan jalkapallohistorian kalleimman siirtokorvauksen haltija kehottaa availemaan kaapinovia.
Suomessa kuntosaliyrittäjien asenteet vaikuttavat olevan saman kaltaisia kuin pohjoismaisissa yrityksissä yleensäkin. Homous ei ole mikään erityinen juttu.