Ruotsalainen kansanedustaja Fredrick Federley pahoinpideltiin kotinsa edustalla
Fredrick Federley (c) joutui eilen illalla klo 18 jälkeen ryöstön ja pahoinpitelyn kohteeksi. Poliisi etsii neljää nuorta miestä.
Fredrick Federley (c) joutui eilen illalla klo 18 jälkeen ryöstön ja pahoinpitelyn kohteeksi. Poliisi etsii neljää nuorta miestä.
Panaman katolinen kirkko ei näe syytä säätää lakia homofobiaa vastaa, ja erään psykologin mukaan kyseessä on ”pieni joukko homoja”, jotka ”vähättelevät perhearvoja”.
Keski-Amerikan homojärjestöjen edustajat keskustelevat argentiinalaisten kumppaniensa kanssa eri keinoista homoavioliittojen laillistamiseksi heidän kotimaissaan.
Kaksi puertoricolaista äitiä, jotka tutustuivat toisiinsa sen jälkeen, kun heidän transsukupuoliset lapsensa oli murhattu, puolustivat tyttäriensä korkeaa moraalia. Murhat tapahtuivat Poncen alueella.
Matin Yar pakeni Iranista hieman ennen sodomia-prosessin alkua. Nyt hän odottaa Turkissa pakolaiseksi pääsyä.
QX:n nettisivuilla on käyty vilkasta keskustelua vaalien aattona. Lähes kaikki ovat homojen ystäviä.
Syyskuun alussa Budapestissa 100 henkilöä kokoontui heteroprideen. Siinä vastustettiin homojen julkista seksuaalisuutensa esittelyä pride-paraateilla.
George Michael oli käräjäoikeudessa Pohjois-Lontoossa. Hän myönsi ajaneensa autoa kannabis-höyryisenä ja hänellä oli huumeita yksityiskäyttöön. Tuomio tuli tänään.
Manchesterissa gaybaarin portsari esti tunnetun ex-koripalloilijan John Amaechin sisäänpääsyn. Mies on liian iso, musta ja vaarallinen.
Münchenin Theresienwieselle on jälleen pystytettty juhla-alue. Sunnuntaina alkaa Oktoberfest. Bräurosl-teltassa on suuret homobileet.
MTV Video Music Awardseissa Lady Gaga oli menestyksekkäin taiteilija. Showssa hän kehotti poistamaan Don't ask, don't tell -määräykset
Helsingin seudun Setaan on ollut kesän aikana uusien jäsenten ryntäys. Tänään alkuillasta ovet olivat auki kaikille kiinnostuneille.
Helsingin seudun Setaan eli HeSetaan on tullut kesän aikana 800 uutta jäsentä. Näin kertoo uunituore jäsenlehti Honk.
Suomessa on on puhuttu iranilaisesta diplomaatista, joka ei voi palata Iraniin. NBC kertoi saudiarabialaisesta diplomaatista, joka homoseksuaalisuutensa takia pyytää turvapaikkaa USAsta.
Homofobinen "pastori" perui koraanien polttamisen. Aikaisemmin "pastori" on toiminut mm. homoksi tiedettyä pormestariehdokasta vastaan. Hän toimi pitkään Kölnissä.
Independent-lehti asettaa Englannin katoliset seinää vasten juuri paavin vierailun aattona.
Seitsemättä kertaa vietettiin syyskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa nahka- ja fetissipiirien Folsom Europe-tapahtumaa. Pääpaikkana oli Berliinin Fuggerstrasse Schönebergin kaupunginosassa.
Vuodesta 1993 voimassa ollut laki DADT, joka on kieltänyt homojen avoimen palvelemisen USA:n armeijassa, on liittovaltion tuomioistuimessa todettu perustuslain vastaiseksi.
Fort Gay on paikkakunta Länsi-Virginiassa. Microsoft ei hyväksy henkilötietoihin sanaa "gay" - ei edes osoitteeksi.
Kuukausi sitten Etelä-Afrikassa herätti huomiota homopari. joka suutelee lehden etusivulla. Nyt toinen miehistä on kuollut liikenneonnettomuudessa, toinen loukkaantui vakavasti.
Jatkoaika.com -jääkiekkosivustolla on aiheena homoseksuaalisuus jääkiekkoympyröissä. Kaksi lajia harrastavaa kertoi tarinansa. Lisäksi haastateltavana on Seta ry:n nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén.
Amerikkalainen näyttelijä Glenn Shadix on kuollut 58-vuotiaana. Shadix on kertonut aversioterapioista, joihin hän joutui 1970-luvulla.
Ryhmä nimeltä Pacific Justice Institute yritti pakottaa Schwarzeneggerin ja Brownin hakemaan muutosta Walker-tuomioon. Kalifornian Korkein oikeus: Heidän ei tarvitse puolustaa perustuslainvastaista lakia
Seitsemän vuotta sitten amerikkalainen Silvano Orsi sai selkäsaunan Sheikki Falah bin Zayed bin Sultan al-Nahyanilta, kun ei suostunut lähentelyihin.
Helsingin Ison Roban olennaiset väriläikät, DTM:n sateenkaariliput ovat poissa. Alkuviikosta kahvilan henkilökunta ei tiennyt lippujen kohtalosta. Huono kunto oli syynä poistamiseen.
FC Chooz jätti Yoann Lemairen pelaajarekisteröinnin väliin "ongelmien" pelossa - urheiluministeri vaatii lajiliittoa toimenpiteisiin.
Tiistai-iltana Europarlamentin suullinen kysymys komissaarille koski avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävien samaa sukupuolta olevien parien ongelmista.
Qruiserin pride-kuvakilpailun voitti kuva suomalaista karhuista. Bravo! Hurra!
Jotkut tilannetta seuraavat uskovat, että tänä vuonna pride-paraati pidetään, koska nyt on poliittista tahtoa. Viime vuonna poliittinen tuki puuttui. Amnesty tukee Belgradin Prideä.
Verkkosivustolla otsikoidaan polyamoria : vastuullista monisuhteisuutta.