
Cheriltä uusi single 12 vuoden tauon jälkeen
Homoikoni, näyttelijä ja popin superdiva Cherin uusin single on nimeltään 'Woman's World'. Kappale lupaa kovaa menoa homobaarien tanssilattioille, sillä uusi Cherin albumi julkaistaan ensi vuonna.

Homoikoni, näyttelijä ja popin superdiva Cherin uusin single on nimeltään 'Woman's World'. Kappale lupaa kovaa menoa homobaarien tanssilattioille, sillä uusi Cherin albumi julkaistaan ensi vuonna.
Yhdysvaltain liittovaltion ylin oikeusaste aloittaa kuulemiset siitä, tulisiko homoille sallia avioliito kaikkine taloudellisine ja yhteiskunnallisine oikeuksineen liittovaltiotasoisesti vaiko ei.
Venäjän valtioduuma tuo 19. joulukuuta 2012 ensimmäiseen käsittelyyn koko valtakuntaa koskevan "homopropagandalain".

Brittiläisen Hot Chip yhtyeen uudessa musiikkivideossa jalkapallotietokonepelin miespelaajat ryhtyvät kesken pelin suutelemaan kiihkeästi kentällä.

Uutistoimisto Associated Press (AP) on kieltänyt toimittajiaan käyttämästä sanoja "homofobia", "transfobia" ja muita vastaavia. Ratkaisua perustellaan sillä, että poliittisissa ja sosiaalisissa yhteyksissä "fobia"-käsite on epätarkka.

Uudessa eurobarometrissa on tutkittu eurooppalaisia asenteita vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Valtion päämieheksi osa suomalaisista hyväksyisi homon tai lesbon, mutta transihmistä ei.

"Minusta minun ei tarvitse selittää toimiani. Rakastan kaikkia," sanoo homojen ja lesbojen yhdenvertaisten oikeuksien puolesta puhunut Parton. Parton kertoo myös osallistuneensa aikanaan drad queen -kaksoisolentokisoihin itsenään.

Kallioon Porthaninkadun ja Neljännen linjan kulmaan avatusta Terassibar -nimisestä paikasta kerrottiin muutama viikko sitten ja tänään saatujen tietojen mukaan Kampin Eerikinkadulla sijaitseva Bar Fenix on auki viimeistä päivää sunnuntaina 2. joulukuuta.
Italialaisen lesboparlamentaarikon mukaan poliitikot ovat alistuneet katolisen kirkon tahtoon.
Yhdistyneet kansakunnat vaatii Kamerunia kunnioittamaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
Ranskan UMP-puolue yritti tuloksetta hidastaa homoavioliittolakiesityksen käsittelyä.

Ekstremistinen libyalainen sotilaallinen ryhmä on ottanut kiinni 12 homomiestä yksityistilaisuudesta Tripolin esikaupunigista ja uhkaa heitä kuolemalla. Miesten kohtalosta ei ole tietoa.
Saksalainen elokuvalan tasa-arvotoimija Rosa von Praunheim täytti sunnuntaina 70 vuotta. Berliinin hallitseva pormestari Klaus Wowereit (SPD) esitti julkiset kiitokset ja RBB-telivisio koko yön filmikoosteen.

Kiinan tiukka mediaohjaus ei estä sitä, että maassa valmistuu HLBT-tasa-arvoaiheisia lyhytelokuvia. Niiden esittäminen virallisessa elokuvajakelussa on likimain mahdotonta, mutta elokuvia voidaan näyttää ainakin suljetuille yleisöille

Salatut elämät -televisiosarja herättää jälleen keskustelua. Perjantain jaksossa näytettiin kohtaus, jossa homona tunnettu hahmo Kalle joutuu miesystävänsä Valtterin väkisinmakaamaksi. Sarjan tuottajan mukaan vaikeita aiheita halutaan nostaa esiin.

YK:n ihmisoikeusneuvosto on tuominnut Venäjän: ns. homopropagandakielto rikkoo ihmisoikeuksia. Päätös julkaistiin marraskuun 19. päivänä 2012.

Toronto Marlies -jääkiekkojoukkue on ensimmäisenä kokonaisena joukkueena liittynyt syrjinnän vastaiseen You Can Play -kampanjaan.
Lakialoite jossa olisi kielletty "epä-traditionaalisen seksuaalisen suuntautumisen propagointi alaikäisille" hylättiin Moskovan kaupunki-duumassa.
Oikeus hylkäsi kaikki kanteet ja totesi ettei Madonna rikkonut Pietarissa pidetyssä konsertissaan homopropagandan kieltävää lakia.

Kaikki eduskunnan puolueet olivat lähettäneet tiistaina edustajansa kansalaisinfon seminaariin, jossa puhuttiin translaista. Useimmat keskustelijat halusivat lain uudistamista.

Glaukooma on näköhermoa vaurioittava sairaus. Ennen puhuttiiin viherkaihista. Tv-dokumentissa miestoimittaja ja hänen elämänkumppaninsa etsivät tietoa glaukoomasta ja näön heikkenemisen vaikutuksista elämään.
Helsingin seudun Setan eli Hesetan syyskokous valitsi tänä iltana uuden puheenjohtajan seuraavalle toimintakaudelle. Valituksi tuli Arja Voipio, jolla on paljon kokemusta ihmisoikeustyöstä ja järjestötoiminnasta.
Pariisissa avataan marraskuun 30 päivänä homoille myötämielinen moskeija.
Maltan entisen ulkoministerin Tonio Borgin valinta EU:n terveyskomissaariksi on varmistunut. Borg on kommentoinut kielteisesti homoliittoja, ja hänet tunnetaan abortin vastustajana. Hänen soveltuvuutensa tehtävään on herättänyt keskustelua.

Helsingin seudun Seta ry:n syyskokouksessa keskiviikkona valitaan hallitukseen uusia jäseniä ja käsitellään yhdistyksen sääntöjen muutosesitys.
Eduskunnan kansalaisinfossa järjestetään tänään seminaari translaista. Seminaarin yhteydessä on puoluepaneeli, jossa toivottavasti selviävät eri puolueiden näkemykset translain uudistamisesta.

Alkuillasta ns. Pikkuparlamentin edessä pidettin muistohetki transfobisen väkivallan uhreille. Tilaisuudessa tasa-arvoasioista vastaava ministeri Paavo Arhinmäki kertoi, että EU:ssa valmistellaan direktiiviä, jossa ensi kertaa sukupuolen ilmaisu kirjataan

Sandy-myrskyn tuhoaman newyorkilaisten kodittomien hlbti-nuorten turvapaikan toiminta näyttää olevan pelastumassa lahjoitusten ansiosta. Sosiaalisessa mediassa levinnet avunpyynnöt ovat herättäneet ihmisiä auttamaan.

Transihmisten muistopäivänä pysähdytään muistelemaan transihmisiin kohdistetun vihan ja ennakkoluulojen vuoksi kuolleita. Ministeri Paavo Arhinmäki puhuu Helsingin tilaisuudessa Pikkuparlamentin viereisessä puistossa.

Kansainvälisiä yrityksiä huolettaa homoaivovuoto Hong Kongista. Lahjakkaat HLBT-osaajat hakeutuvat muualle. Kaupungin lainsäädäntöelin on kuitenkin juuri hylännyt selvitystyön aloittamisen syrjinnän kriminalisoinnista.