Nettikirjoittelussa jatkuvasti paheksutaan sitä, että seksuaalisilla vähemmistöillä on sananvapautta ja oikeuksia enemmän kuin perinteisillä heteroilla. Presidenttikin on vedetty esiin homojen hyysääjänä. Perussuomalaisten vaaliohjelmassa oli myös mukana vaatimuksia enemmistön suojelemisesta. Konkreettisimmin se oli kohdassa Viharikokset. Tekstin mukaan on erityisesti huolehdittava siitä, ettei enemmistön oikeuksia poliittiseen keskusteluun rajoiteta.
Lainaus perussuomalaisten ohjelmasta:
"Eräät viimeaikaiset ilmiöt osoittavat, että lainsäädäntöämme on kehitettävä ns. viharikoksissa ja uskonrauharikoksissa, mukaan lukien nettikirjoittelussa esiintyvät pahimmat harhaisuudet. Tällöin on tarkoin pidettävä huolta syyte- ja tuomiokäytännön tasapuolisuudesta niin, että sama vaatimustaso koskee kaikkia ryhmiä, esimerkiksi mitä tulee uskontoihin tai uskonnottomuuteen ja etnisiin enemmistö- ja vähemmistöryhmiin. Viharikoslainsäädäntöä kehitettäessä tulee tarkasti katsoa, ettei aleta rajoittaa normaalia poliittista keskustelua."
Pusztaranger-blogissa analyysi Budapestin Pridestä
Eilen ilmestyi Pusztaranger-blogissa kirjoitus Budapestin Pridesta ja poliisin yrityksestä estää pride-kulkue. Poliisi kielsi Budapestin pride-kulkueen reitin Parlamenttitalolle. Perusteena oli mm. se, että vähemmistökulkue kohtuuttomasti häiritsee muiden kaupunkilaisten vapaata liikkumista. Oikeus käsitteli asian pikavauhdilla ja poliisin kielto todettiin perustuslain vastaiseksi.
Unkarin nykyhallitus on valmistelemassa uutta perustuslakia. Siihen tulee homojen avioliittokielto, ja se merkitsee, että sellaisia liittoja ei maassa voida solmia vuosikymmeniin. Perustuslain muuttaminen tehdään hyvin vaikeaksi. Homojen vastustaminen oli vahvasti mukana jo nykyisen hallituspuolueen vaalikampanjassa viime vuonna. Budapestin nykyinen konservatiivipormestari yritti jo edellisinä vuosina estää homoaiheiset tapahtumat suositulla Sziget-festivaalilla Budapestissa.
Nyt kiinnostaa se, miten uudella medialailla käydään seksuaalivähemmistöjä vastaan. Mediaa valvova viranomainen on saanut tehfäväksi perhearvojen suojelemisen.
Kansallinen naisjärjestö vaati sensuuria
Konservatiivisen Fidesz-puolueen kansanedustaja Ilona Ékes on mukana parlamentin ihmisoikeus- ja vähemmistövaliokunnassa. Viime vuonna hän vaati Budapestin Priden kieltämistä, koska se synnyttää ihmisissä ahdistusta ja vaarantaa nuorten ihmisten tervettä kehitystä. Hän pitää homoparisuhteita mielenterveyshäiriöinä.
Ilona Ékes on myös kansallisen naisjärjestön puheenjohtaja. Järjestö on Unkarin naisten etujärjestö. Keskeisenä ovat unkarilaiset arvot. Järjestöön kuuluu 18 kristillis-kansallista ala-järjestöä.Naisjärjestöt kävivät äskettäin esittämässä sensuuurivaatimuksiaan mediavalvonnasta vastaavalle viranomaiselle Annamaria Szalaille. Järjestöt iloitsevat tiukasta medialaista ja vaativat medialta siveellisyyttä. Tv-ohjelmista on karsittava lasten valveillaoloaikaan pois kaikki avioerot, uskottomuus ja pornografia. Erityisen maininnan saavat tv-sarjoen toisiaan hyväilevät naishahmot. Ne pois!
Kuriositeettina mainittakoon, että mediaa valvova viranomainen Ammamaria Szalai oli itse 90-luvulla pornolehden päätoimittajana, ja lehdessä oli lukemattomia hyväileviä alastomia naispareja.
Kansanryhmien suojeleminen
Mediavalvoja Szalai on korostanut, että pitää suojella kansanryhmiä. Kaikki kansanryhmät ovat yhtä tärkeitä. Aikaisemmin laeissa suojeltiin erityisesti etnisiä vähemmistöryhmiä (romaneja). Homot, lesbot ja transihmiset on myös laskettu näihin suojelua tarvitseviin ryhmiin.
Rasisistista rikoksista langetetaan kovia tuomioita. Rasistinen motiivi on rangaistuksen koventamisperusteena. Nyt on kuitenkin alettu puhua myös enemmistöstä suojelua tarvitsevana kansanryhmänä. Kaikki unkarilaiset ovat uhanalainen "vähemmistöryhmä". Romaneille on jo annettu ensimmäiset tuomiot rasistisesta väkivallasta. Väkivalta siis kohdistui unkarilaissyntyisiin. Ensimmäinen tuomio tuli marraskuussa 2010.
Samaa perustetta käytti myös Budapestin poliisi, kun se kielsi pride-kulkueen. Poliisi perusteli, että se joutui tarkastelemaan kahta perusoikeutta rinnakkain: homojen kokoontumisvapautta ja muiden ihmisten oikeutta vapaaseen liikkumiseen kaupungissa. On siis tarkasteltava myös niiden oikeuksia, jotka eivät osallistu pride-kulkueeseen. He voivat esim. olla matkalla kauppaan tai he asuvat sillä alueella ja heidän kulkemistaan rajoitetaan pride-kulkueen vuoksi.
Oikeus kumosi poliisin pride-kiellon, mutta myönsi,että kulkue voi rajoittaa muiden ihmisten liikkumista kaupunkitilassa. Liberaali Nepszabadsag-lehti kommentoi tätä lausahdusta absurdina. Ne muut, ulkopuoliset valittavat liikkumisrajoituksista, mutta liikkumisrajoituksia joudutaan tekemään sen takia, että ne muut hyökkäävät rajusti pride-kulkuetta vastaan. Viime vuonnakin tarvittiin kyynelkaasua. Mitään skandaalimaista ei tapahtunut itse pride-kulkueessa. Äärioikeiston lehdet kuvittivat juttujaan ulkomaisilla "kauhukuvilla". Priden vastustus johtuukin muista syistä kuin siveelllisyydestä. Pelotellaan kansakunnan tuholla, jos kaikki alkavat homoiksi.
Unkarin kristillisdemokraattinen puolue (mukana hallituksessa) ehti jo kiitellä poliisin suoraselkäistä pride-kieltoa. "Pääkaupungin rauha on turvattu" ja "turvallisuus kaduilla säilyy". Kristillisten mukaan kaupunkilaisperheiden vapaa-ajanvietto ja liikkumisvapaus ovat tärkeämpiä arvoja kuin pienen vähemmistön puhe- ja kokoontumsivapaus.
Syyskuussa 2010 Budapestissa pidettiin Hetero-Pride. Poliisi salli sen ilman mitään epäröintiä. Tosin osanottajia oli vain 100.
Enemmistön ja vähemmistön oikeudet
Mediassa vuosi toisensa jälkeen asetetaan vastakkain suuren enemmistön oikeudet ja perverssin vähemmistön oikeudet. Oikeudet nähdään vastakkaisina, ja lainsäädännössä pitäisi huomioida suhteellisuusperiaate: mitä surempi joukko, sitä tärkeämmät ovat sen joukon oikeudet. Vähemmistön oikeuksia on voitava rajoittaa enemmistön hyväksi. Tällaista kirjoittelua näkee myös Suomessa.
Viime vuosina Budapestin Pridessä on ollut osanottajina enemmän muita kuin homoja ja lesboja. Se on selkeästi ihmisoikeus-pride.
****
Myös perussuomalaisia tuntuu huolestuttavan se, varjellaanko enemmistön oikeuksia riittävällä tarkkuudella.