Viime aikoina on keskusteltu moninaisin äänenpainoin siitä, kenelle pride kuuluu ja millä ehdoilla. Yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan pride on avoin kaikille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ja näiden yhdenvertaista asemaa tukeville. Satunnaisesti pride-tapahtumissa tähän avoimuuteen on esitetty pieniä varauksia.
Joka tapauksessa pridella edistetään parhaiten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa, kun sen nimissä toimivat sitoutuvat pelisääntöihin ja kantavat vastuunsa.
Pelisäännöt? Ja kuka ne määrittelee?
Pridessa on kyse maailmanlaajuisesta liikkeestä ja filosofiasta, jonka mukaan homot, lesbot, biseksuaalit ja trans-ihmiset voivat olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Pride puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä ja tehtävää työtä. Liikkeellä on kolme pääperustetta: ihmisten pitäisi olla ylpeitä seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ja sukupuoli-identiteetistään, seksuaalinen monimuotoisuus on lahja ja seksuaalinen suuntautuminen sekä sukupuoli-identiteetti ovat synnynnäisiä eikä niitä voi tarkoituksellisesti muuttaa.
Nykyaikaisen pride-liikkeen katsotaan saaneen alkunsa New Yorkin Greenwich Villagen kaupunginosasta, kun vuonna 1969 Stonewall Inn -baarin asiakkaat kyllästyivät poliisin tekemiin ratsioihin ja muuhun poliisin harjoittamaan jatkuvaan häirintään. Seurauksena olivat asiakkaiden aloittamat usean päivän mittaisiksi venyneet mellakat, jotka toimivat sytykkeenä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille parempaa asemaa vaatineelle ruohonjuuritason liikkeelle. Vastarintaan ryhtyneet olivat erityisesti olemukseltaan stereotyyppisen feminiinisiä homomiehiä. Tapahtumien lähtiessä liikkeelle ja seuraavina päivinä kaupunginosan kaduilla nähtiin henkilöitä, joiden voi kuvata olleen niin transvestiitteja, transsukupuolisia, biseksuaaleja, homoja, lesboja kuin kenties heteroitakin. Moni kuului värilliseen vähemmistöön. Vielä 1960-luvun lopulla ei hlbtiq+ -vähemmistöjä lokeroitu saman mallin mukaan kuin nykypäivänä, eikä olennaista olekaan kunnia siitä, mikä vähemmistön ryhmä oli aloitteellisin liikkeen aikaansaamisessa. Kyse oli laajan rintaman yhteispelistä. Aikalaiskokemuksista on kertonut David Carter kirjassaan Stonewall - The riots that sparked the gay revolution. Aktiivisimpia kenties olivat tukalimassa asemassa olevat, sillä heillä oli vähiten menetettävää.
Jo ennen Stonewall Inn -baarin tapahtumia ns. sivistyneistön piirissä lähinnä Euroopassa kupli ajatuksia samaa sukupuolta olevien välisten intiimien suhteiden rangaistavuuden poistamisesta. Oli jopa ajatuksia homoseksuaalisuuden tasa-arvoisesta asemasta heteroseksuaalisuuden rinnalla. Ensimmäisiä kertoja tällaisia ajatuksia oli väläytelty 1800-luvun puolella. Yhdessä muun yhteiskunnallisen vapautumiskehityksen kanssa seksuaalivähemmistöjen asema alkoi laaja-alaisemmin parantua Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Monissa maissa samaa sukupuolta olevien suhteet lakkasivat olemasta rikos tämän kehityksen myötä. Kuitenkin vasta ns. ruohonjuuritason ihmisten ryhtyminen 1960-luvun lopulla toimimaan sai aikaan muutoksen. Herääminen johti varsinaiseen yhteiskunnan laajassa mitassa läpäisseeseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaan myönteiseen asennemuutokseen. Pride-liikkeen synty oli osa kehitystä - osittain sen seuraus ja osittain sitä eteenpäin työntävä voima.
Yksi pride-liikkeen pyrkimyksistä on ollut saada seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuudelle tukea mahdollisimman laajalla rintamalla, riippumatta poliittisesta tai aatteellisista taustasta.
Esimerkiksi avioliittolain uudistusta Suomessa edistänyt Tahdon2013-kampanja ja muutenkin avioliittolain uudistus kokonaisuudessaan sai aatteellisten nautinta-alueiden rajat ylittävän tuen. Toki aika oli asialle kypsä, mutta avuksi oli eittämättä se, että asian edistäminen ei joutunut pahemmin kytketyksi poliittisiin tai aatteellisiin ryhmäkuntaisuuksiin.
Nykyään esimerkiksi Suomessa ja laajemmin länsimaissa vastustetaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman edistämistä merkittävissä määrin poliittisella kartalla enää yksittäisissä arvokonservatiivisissa saarekkeissa. Esimerkiksi puoluepolitiikassa näillä saarekkeilla on kuitenkin vielä mahdollisuus pelata päätöksentekoprosesseissa poliitiikan välineillä aikaa.
Pride tarvitsee kunnioitusta ja vastuullisuutta
Pride ja sateenkaarilippu eivät tietenkään ole kenenkään omaisuutta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride ei ole rekisteröity tavaramerkki, eikä sateenkaarilippu ole kenenkään hallitsema brändi. Siksi kukaan ei voi sanella, miten noita asioita kuuluu kohdella ja millainen on ainoa mallikelpoinen tapa edistää vähemmistöjen yhdenvertaista asemaa priden ja sateenkaarilipun voimin.
Kyse onkin lähinnä niiden taustalla olevan asian kunnioittamisesta ja vastuusta.
On suorastaan toivottavaa, että pride-tapahtumissa erilaiset aatteelliset ja poliittiset ryhmät järjestävät tilaisuuksiaan ja pride-kulkueessa liehutellaan puolueiden, aatteellisten toimijoiden, yritysten ja muidenkin yhteisöjen tunnuksia. Enemmän ja laajemmin on parempi. Tällainen mukanaolo on priden ja siihen liittyvien ihanteiden tukemista.
Kun yhteiskunnassa asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä (hlbtiq+) kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi osaltaan pride-tapahtumien esilläolon siivittämänä, on pride ruvennut kiinnostamaan myös mahdollisuutena edistää ja markkinoida omia mainittujen vähemmistöjen yhdenvertaisuuteen liittymättömiä aatteellisia ja poliittisia ihanteita. Ongelmiin ajaudutaan, jos koko pride-tapahtuma näyttää kumartavan johonkin yksilöitävään poliittisen ideologian suuntaan tai jos tapahtumaan lisätään näistä vähemmistöistä sivussa olevia polttopisteitä. Sellainen on väistämättä pyllistys muihin suuntiin.
Kaikenlaiset hlbtiq+ -vähemmistöihin liittymättömät ryhmäkuntaiset ihanteet rakentavat vahingollisia kynnyksiä osallistumiselle yhdenvertaisuuden edistämiseen, sillä kaikki yhdenvertaisuutta tukevat eivät halua sitoutua pride-ympyröissä kaupanpäällisenä "tarjottuihin" ihanteisiin tai aatteisiin. Mikäli ryhmäkuntaisia ihanteita pakkosyötetään priden yhteydessä, kääntävät omiin elämänmahdollisuuksiinsa tyytyväiset selkänsä prideille ja muulle yhdenvertaisuutta edistävälle toiminnalle ensimmäisenä. Sen jälkeen seuraavat tyytymättömätkin, jos vallan saavat aiheet, joihin he eivät usko. Kärsijöinä ovat vähemmistöjen heikoimmassa asemassa olevat ryhmät, esimerkiksi transsukupuoliset.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat priden pienin yhteinen nimittäjä - ja samalla myös suurin.
Nimeltä mainiten erityisesti feminismin kannattajiksi tunnustautuvien ja ns. punavihreyden piirissä on ollut selvästi havaittavaa kiusausta läänittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistämistä prideineen ja sateenkaarilippuineen itselle ja samalla oman agendan markkinapaikaksi.
Priden kaappaamisesta on muutamia aivan konkreettisia esimerkkejä lähimenneisyydestä. Kesän 2008 Helsinki Pride otti teemakseen "vihreän". Kesällä 2016 Helsinki Priden infopiste toimi Feministisen puolueen värväystoimistona. Kesällä 2016 Turku Pride ilmoitti, ettei salli puistotapahtumassa myytävän kuin kasvisruokaa, joskin tästä poikettiin hiljaisesti kesällä 2017. Ruotsissa taas pride pyrittiin vuosina 2015 ja 2016 Järva Pride -tapahtumassa kaappaamaan maahanmuuttoa vastustavien agendan työkaluksi.
Voidaan toki arvottaa sitä, onko jokin aate oikeutetumpi kuin jokin toinen. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa kuitenkin kyse oli yhtäläisesti omien ryhmäkuntaisten ihanteiden tuputtamisesta priden varjolla - ihanteiden, joilla ei ole yhteyttä hlbtiq+ -vähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisen aseman kanssa. Kyse on priden ja sateenkaarilipun kaappaamisesta.
Ei luonnollisestikaan ole väärin edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa tai tehdä pridestä vaikka suoranaista johtotähteään. Sen sijaan on väärin ottaa pride oman aatteen ja sen agendan työkaluksi, ja siten pyrkiä tekemään kaikista yhdenvertaisuutta edistävään tapahtumaan osallistuvista samalla omalle aatteelle ja sen ihanteille vetojuhtia.
Toisinaan kritiikki toimijoiden ryhmäkuntaisia painotuksia kohtaan kuitataan ja pyritään vaientamaan kehoituksella lähteä itse toimintaan mukaan ja siten muuttamaan asioita. Vaikka kaikenlaiset mielipiteet ja näkemykset toivotetaan korulauseissa tervetulleiksi, on todellisuus toinen: yksityisajattelulle ja varsinkaan kyseenalaistamiselle ei tahdo olla tilaa. Käytännössä kurssin muuttaminen vaatisi kaappausta, kun vuoropuheluun ei antauduta eikä kritiikille olla avoimia.
Yksi peruste olla kaappaamatta tai omimatta pridea on se, että vain siten voi uskottavasti kritisoida kaikkia yrityksiä kaapata pride. Edellytyksenä uskottavalle priden ja sateenkaarilipun puolustamiselle loisilta on se, pride-ilmiöön vakavasti suhtautuvat tuntevat vastuunsa, eivätkä itse liimaile järjestämiinsä tapahtumiin muita ideologioita, aatteita tai filosofioita kilpailemaan, rajaamaan tai viemään huomiota. Sen sijaan olisi oltava avoimia keskustelulle.
Sosiaalinen media on kärjistävä keskusteluympäristö
Pride-tapahtumiin ja laajemminkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää keskustelua käydään nykyajalle tyypillisesti paljon sosiaalisessa mediassa. Ominaista "some"-ympäristölle on se, että vastakkainasettelut helposti kärjistyvät. Tämä koskee yhtäläisesti niin vähemmistöryhmien "sisäistä" keskustelua kuin sitäkin keskustelua, jossa vähemmistön yhdenvertaista asemaa vastustavat pyrkivät kyseenalaistamaan vähemmistön oikeuden yhdenvertaisuuteen.
Vähemmistöihin kuuluvien ryhmäkuntaisia asioitakin ruodittaessa käy keskustelun kiihtyessä helposti niin, että puolin ja toisin samanmielisten klikkien sisällä lietsotaan raivoa vastapuoleksi koettua kohtaan. Lopputuloksena keskustelu muuttuu nimittelyksi ja argumentit vaihtuvat asiapitoisista leimakirveeksi. Keskustelu voi käydä myös mielettömäksi, kun kuumentuneeseen poteroista huuteluun liittyy ihmisiä, joille ei ole oikeastaan selvää, mistä koko väittely alkoi.
Toisinaan keskustelun ylikuumentumisen taustalla on se, etteivät sosiaalisen median työkalut välttämättä ole kovin käyttökelpoisia perusteelliseen argumentointiin. Kun keskusteluihin lisäksi osallistuu paljon ihmisiä, on kunkin keskutelijan yksittäisiä kommentteja käytännössä mahdotonta liittää tämän jo aiemmin ilmaisemaan, jolloin tulee helposti tulkittua sanottua virheellisesti. Vilkkaassa keskustelussa syntyy helposti väärinymmärryksiä, ja elämään jäävät väärinymmärrykset synnyttävät ns. someraivoa entisestään lisääviä sivupolkuja.
Toisinaan poteroissa suoranaisesti kieltäydytään hyväksymästä oikeutta ilmaista omasta näkökannasta poikkeavia näkökulmia. Tällaisesta yksi esimerkki on muutaman viime vuoden aikana niin priden ympärillä kuin laajemmissakin yhteyksissä käyty keskustelu maahanmuuton sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden ympärillä. Asiassa on tunnetusti käytetty täysin luokattomankin sävyisiä puheenvuoroja, mutta myös esitetty koettua aitoa huolta, asiallisin äänenpainoin. Jälkimmäisiäkin puheenvuoroja on pyritty mitätöimään esimerkiksi "homonationalismi"-leimaa lyömällä.
Myös transsukupuolisuuteen liittyvissä some-keskusteluissa ajaudutaan usein repivään tappeluun. Valitettavan usein trans-aihepiiriin liittyviä asioita käsitellään silkalla ilkeydellä ja pahantahtoisuudella, jolloin raivostuminen on luonnollista - mutta toisaalta hyödytöntä. Usein tilanne on kuitenkin sellainen, että trans-aihepiiristä heikosti perillä oleva yrittää jotenkin ymmärtää sitä, mistä aihepiirissä yleensä on kyse, eikä osaa olla tahdikas. Joskus kaikella tapaa transsukupuolisten henkilöiden oikeuksia tukeva ja translain uudistamista kannattava henkilö erehtyy tietämättömyyttään esimerkiksi käyttämään tavalla tai toisella sopimattomaksi koettua sanaa. Sen sijaan, että virhe pyrittäisiin perustellen oikaisemaan, saa virheen tehnyt tietää olevansa kaikella tapaa kelvoton, jos edes ihminen.
On tietysti aivan luonnollista, että tarkoituksellisten asiattomuuksien kohteeksi joutunut ei lopulta enää jaksa miettiä sitä, onko jokin ihon alle menevä huomio tarkoituksellista pahantahtoisuutta vai tietämättömyyttä ja tahaton lapsus. Asioiden muuttamisen kannalta kuitenkin vain loppumattomalla kärsivällisyydellä ja kerta toisensa jälkeen taivutetulla rautalangalla on myönteinen vaikutus - niin sosiaalisessa mediassa kuin muussakin kommunikoinnissa, myös pride-tapahtumissa.
Vaihtoehtoina ovat keskustelu ja ratkaisukeskeisyys tai poteroituminen ja barrikaadien rakentaminen. On helppo päätellä, kummalla tavalla myönteisiä tuloksia nähdään nopeammin.
Onko transsukupuolisuus liikaa esillä pridessa? No ei.
Kesän 2017 Turku Pridea koskevan keskustelun yhteydessä eräissä puheenvuoroissa ilmaistiin trans-aihepiirin olleen esillä suhteettoman paljon. Aiemminkin jotkut ovat kokeneet trans-aihepiirin näkyvän mukanaolon pride-tapahtumassa ja laajemminkin hlbtiq+ -aihepiiriin liittyvissä yhteyksissä jollain tavoin häiritsevänä. Turku Pride -keskustelun yhteydessä esimerkiksi translainsäädännön uudistusten näkyvää vaatimista on kuvattu toiminnaksi, joka imee ilon, vapauden ja vapaamielisyyden pride-tapahtumista.
Nyt vuonna 2017 uuden translain ja kansalaisaloitteena edistetyn äitiyslain säätäminen ovat Suomessa kuitenkin ajankohtaisimmat lainsäädäntöä koskevat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät hankkeet, avioliittokysymyksen jo ratkettua myönteisesti. Ikuisuusasia ovat tietysti asenteet hlbtiq+ -vähemmistöjä kohtaan.
Priden ei ole tarpeen olla ilon ja hauskuuden juhla, jossa on esillä komeaa paljasta pintaa ja hurlumheitä - yksinomaan. Se toki voi olla myös sitä. Pridessa voi nostaa esiin iloa hlbtiq+ -vähemmistöön liittyvien yhdenvertaisuuskysymysten etenemisestä, mutta myös niitä asioita, jotka vaativat korjaamista. Pride kulkueineen on erityisen hyvä paikka levittää tietoutta esimerkiksi translain uudistuksen tarpeesta.
Kaiken huipulla: cismies
Sukupuoliteoreetikkojen kehittämän käsitteen "cissukupuoliset" alle määritellyt kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta: joko nainen tai mies. Käytännössä cissukupuolinen tarkoittaa samaa kuin ei-transsukupuolinen.
Käsitteen cissukupuolisuus olemassaolon mielekkyydestä ylipäänsä on myös käyty keskustelua. Kritiikkiä ovat herättäneet pyrkimykset levittää käsitettä akateemisten sukupuoliteoreetikkojen toimintakentän ulkopuolelle, arkikieleen. Aiemmin ns. queer-teorioiden parissa toimivat pyrkivät Suomessakin nostamaan esiin ryhmää "etuoikeutetut valkoiset hetero- ja homomiehet", mutta tällaiseen pohjautuvalle vastakkainasettelulle ei ole ollut suurta kaikupohjaa suomalaisessa todellisuudessa.
Pride-keskustelun yhteydessä ja muutenkin viime aikoina ovat voimistuneet sellaisetkin puheenvuorot, joissa cissukupuolisiksi miehiksi oletetuilta haluttaisiin suorastaan riistää puheoikeus seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja niiden moninaisuuteen liittyvässä keskustelussa. Etenkin sosiaalisessa mediassa sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen - sekä niiden moninaisuuteen - liittyvässä keskustelussa asenne cis-miehuutta (seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta) kohtaan näyttäytyy välillä aika aggressiivisena. Kyseiseen ryhmään kuuluvaksi katsottuja samalla vähätellään ja esitetyt näkökulmat suoranaisesti ohitetaan.
Onko cismieheksi oletetulla tilaa esittää näkemyksiään seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä? Vaikenemista vaaditaan varsinkin heteroksi cismieheksi oletetulta erityisesti silloin, jos esittämänsä näkökulma millään tavalla kyseenalaistaa käsitystä siitä, että cismies olisi kaikessa etuoikeutetussa asemassa ja muut tavalla tai toisella alistetussa asemassa.
Toisinaan esitetään, että cissukupuoliset miehet olisivat vailla kokemusta sukupuolisuuteen liittyvästä syrjinnästä ja sorrosta - ja siksi vajaavaltaisia käsittelemään koko aihepiiriä. Samoissa yhteyksissä katsotaan, että kaksinapaiseen sukupuolikäsitykseen sidotun sortojärjestelmän huipulla marssivat heterot cismiehet, ja etenkin hlbti-aihpiiriä käsiteltäessä kintereillään homot cismiehet.
Mutta onko miehelläkään aina niin helppoa?
Keskimäärin cis-homomiehillä (tarkemmin: sellaiseksi oletetuilla) ehkä menee monilla elämänalueilla paremmin kuin cis-lesboilla, puhumattakaan transsukupuolisista tai intersukupuolisista henkilöistä. Tällaisessa "cis-miehet vs. muut" -tyyppisen korttitalon rakentelussa unohtuu kuitenkin se, että myös cis-miehet (ja sellaisiksi oletetut) ovat yksilöitä, eivät keskiarvoja.
Kaikenlaisia haasteita liittyy myös cismiehuuteen - seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Toisen sukupuolen euron oleminen 83 senttiä ei ole koko kuva.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla pojilla esimerkiksi kaapistatulo on usein tyttöjä rankempi prosessi, koska kelpaavan miehen muotti on kokonaisvaltaisuudessaan hyvin periksiantamaton, meillä Suomessakin. Miesten välisen ystävyyden muodot ovat naisten välisen ystävyyden muotoja tiukemmin rajattuja. Rajojen rikkomisesta joutuu helposti leimatuksi ja kiusatuksi. Pysyvän parisuhteen ihanteena kokevia ja mahdollisesti lapsia haluavia homomiehiä saatetaan vähätellä "kotileikkien" harrastajiksi ja kyseenalaistaa tällainen heteronormatiivisuuden peesaamisena - jopa homoyhteisön sisältä. Vastaavanlaista kyseenalaistamista kokevat toki lesbotkin, varsinkin kun kyse on lasten hankkimisesta. Vanhuuden myötä tai muusta syystä tapahtuva toisten armoille joutuminen johtaa yleensä päätymiseen takaisin kaappiin, miesten kohdalla vielä naisiakin varmemmin.
Yhtäläisesti voisi todeta, että miehisyyteen liittyviä haasteita ei voi ymmärtää, ellei itse ole cismieheksi leimattu.
Tätä "kokonaisvaltaisen miehisyyden vankilaa" ei kuitenkaan pitäisi lähteä purkamaan rikkomalla ja vastakkainasetteluja luomalla vaan laajentamalla ja yhteisymmärrystä edistämällä. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviin identiteetteihin liittyvän tilan laajentuminen jo näkyy nuorempien sukupolvien kohdalla. Rikki sukupuolisuus ei ole menossa - eikä sen tarvitsekaan mennä.
Jotkut miehet ovat myös kertoneet haluttomuudestaan toimia hlbtiq+ -järjestöissä, koska joutuvat jatkuvasti uuvuttavasti puolustuskannalle oman sukupuolensa vuoksi. Pride-organisaatioissa ja muutenkin järjestäytyneen hlbtiq+ -toiminnan parissa miesten osuus onkin suhteellinen vähäinen. Yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta esimerkiksi pride-kansalaistoimintaan osallistuvat homomiehet ovat kuitenkin solidaarisia hlbtiq+ -järjestöjen tavoitteille kaikkien yhdenvertaisuudesta.
Pride ja kaupallisuus
Pride-tapahtumien kohdalla keskustellaan säännöllisesti myös yhteistyöstä kaupallisten toimijoiden kanssa.
Osa katsoo, että kaupallisuus pitäisi pitää poissa aatteellistaustaisesta toiminnasta - esimerkiksi siksi, että kaupallisuuden koetaan tallovan yhdenvertaisuuden edistämistä ja esineellistävän vähemmistöjä. Usein kaupallisen toimijan raha kuitenkin kelpaisi, mutta vastineeksi ei haluttaisi antaa näkyvyyttä ja mukanaoloa maksajalle mielekkäässä muodossa. Osa taas näkee molemminpuoleisen kaupallisen yhteistyön parhaimmillaan sekä yhdenvertaisuutta, tapahtuman järjestelyjä että yhteistyökumppania hyödyttävänä asiana.
Samalla kun kaupallisen toimijan näkyvä läsnäolo nähdään usein suurena mörkönä, ei aatteelliselta yhteistyötaholta tai -henkilöltä välttämättä syystä tai toisesta edellytetä sellaista vastuullisuutta, kunnioitusta ja pelisääntöjä, että tapahtuman yhteydessä toimiessa pitäydyttäisiin prideen liittyvissä aihepiireissä.
Yhteistyössä vastuullisuus, kunnioitus ja pelisäännöt ovat olennaisia: priden ja sen ihanteiden pitää aina olla vievä osapuoli - ja yhteistyökumppanin on ehdoitta sitouduttava hlbtiq+ -vähemmistöjen yhdenvertaisen aseman edistämiseen. Näin yhteistyökumppani ilmaisee samalla tukensa pridelle ja sen edistämille ihanteille.
Kaupallisten yhteistyökumppanien avulla saatavilla varoilla olisi mahdollista esimerkiksi hankkia tunnettuja - usein samalla hinnakkaita - esiintyjiä, eikä tarvitsisi tyytyä esiintyjiin, joille riittää korvaukseksi areenan saaminen oman agendan levittämiselle.
Yritettäisiinkö kuitenkin vielä yhdessä?
Vastakkainasettelut eivät tietenkään ole hyvästä asioiden edistämisen kannalta. Asioita on silti toisinaan tarpeellista pöyhiä ja pyrkiä avaamaan solmuja.
Jo ihan inhimillisyyden nimissä olisi hyvä tukea tai ainakin sietää toinen toisiamme - ja kunkin pitäisi kunnioittaa toistemme elämänvalintoja ja aatetaustoja. On yhteisöllisyyttä rikkovaa pyrkiä tieten tahtoen jakamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta edistävissä prideissa sateenkaarilipun alle kokoontuvia "oikein" ja "väärin" ajatteleviin.
Kun prideissa ja muissa yhteyksissä tuodaan korjaamista kaipaavia asioita esiin, olisi hyvä pohtia sitä, miten asioita esittää. Viestin perillemenon kannalta ei ole perusteltua edistää asiaansa vastakkainasettelua luomalla ja aggressiivisin äänenpainoin. Kestävämpi keino on perusteltujen näkökantojen tuominen esiin, asiallisesti. Asioita voi pyrkiä edistämään myös pride-hengessä ja positiivisessa ilmapiirissä.
Jos emme olekaan samassa veneessä, olemme kuitenkin samassa venekunnassa.
Pride-liikkeellä on historiansa, ja sillä on mahdollisuus muuttaa hlbtiq+ -vähemmistöjen tulevaisuutta parempaan suuntaan, kunhan me yhdenvertaista asemaa kannattavat puhallamme yhteen hiileen. Kyse ei ole siitä, miten saa tai voi toimia. Kyse on siitä, millaiseen lopputulokseen tavalla tai toisella toimiminen johtaa.
