Helsinki Pride 2008

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • Sami Mollgren

Helsinki Pride 2008 järjestettiin 23. - 29.6.2008. Olimme paikalla monissa pride-tilaisuuksissa - ja tuomme tunnelmia ranneliike.netin käyttäjille.

Helsinki Priden tämän vuoden teemasta kerrotaan tapahtuman nettisivuilla seuraavin sanoin: "Sateenkaaressa on monta väriä ja tänä vuonna Helsinki Pride nostaa esille vihreän. Vihertymisen haaste Helsinki Pridelle on, että osaamme rakentaa iloisen ja räväkän, mutta ekologisesti kestävämmän sateenkaaritapahtuman. -- Helsinki Pridessa vihreys viittaa kuitenkin vielä laajempaan kestävän kehityksen ajatukseen. Helsinki Pride korostaa yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista kestävää kehitystä. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus tarkoittaa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta, mahdollisuutta olla täysivaltainen yhteiskunnan jäsen omana itsenään."

Pride-viikon avajaiset pidettiin Ravintola Kaisaniemessä 23.6. Tapahtuman virallinen suojelija on kansanedustaja Anni Sinnemäki.

Helsinki Pride 2008 -tapahtuman suojelija kansanedustaja Anni Sinnemäki

Puhumassa Helsingin Setan puheenjohtaja Osmo Ijäs ja tapahtuman suojelija kansanedustaja Anni Sinnemäki.

Audio
Helsinki Pride 2008 avajaiset: Osmo Ijäs ja Anni Sinnemäki

HeSetan pride-tapahtuman koordinaattori Essi Vauras kertoi avajaistilaisuudessa mm. tämänvuotisesta ohjelmasta. Samalla selviää myös, mistä idea tuli idea nostaa ympäristöasiat priden teemaksi.

Audio
Helsinki Pride 2008 avajaiset: Essi Vauras

HeSetan puheenjohtaja Osmo Ijäs kertoo Pride-tapahtuman merkityksestä ja HeSetan pride-odotuksista

Audio
Helsinki Pride 2008: Osmo Ijäs pride-tapahtuman merkityksestä ja HeSetan pride-odotuksista
Out 'n Loud

Pride-viikon tiistaina 24.6. järjestettiin priden valokuvanäyttelyn avajaiset. Paula Ojansuu esittelee valokuvanäyttelynsä teoksia ja niiden syntyvaiheita. Kuvat olivat Pride-infopisteen seinillä pride-viikon ajan.

Audio
Helsinki Pride 2008: Valokuvanäyttelyn avajaiset

Pride-infopisteellä Vihreiden nuorten (ViNon) Leena Hernesniemi puhui tiistai-iltana aiheesta 'Seksuaalivähemmistöt EU:ssa'.

Audio
Helsinki Pride 2008: Seksuaalivähemmistöt EU:ssa

Vihreät nuoret ovat kierrelleet viime vuosina isompana ryhmänä itäeurooppalaissa Pride-tapahtumissa. He myös osallistuivat Eurooppa-nuorten järjestämään kilpailuun parhaasta EU-tiedotusprojektista. Suomalaiset vihreät nuoret voittivat kilpailun, ja tuloksena on esite Seksuaalivähemmistöt EU:ssa. Esitteessä on mm. Euroopan kartta, jossa kaikkien EU-maiden homojen ja lesbojen tilanne on arvioitu ja kuvattu eri väreillä Esite löytyy myös netistä, osoitteesta www.vino.fi/hlbt-eu

Tämän alustuksen alkuosan jälkeen käytiin läpi eri maiden HLBTI-tilannetta.

Kokoomusnuoret mukana pridessa

Kokoomusnuoret ovat ensimmäistä kertaa mukana Helsinki Pride -tapahtumassa. Tässä kolme aktiivinuorta kertoo, mitä on tekeillä.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kokoomusnuoret ensimmäistä kertaa mukana Helsinki Pridessa.

Punavuoren Ahvenessa oli keskiviikkoiltapäivällä Pinkkiruusun keskustelutilaisuus, aiheena: "Miksi politiikan, seksuaalisuuden ja uskonnon yhdistäminen on niin vaikeaa". Järjestäjänä oli sosiaalidemokraattinen hlbti-järjestö Pinkkiruusu. Seuraavassa muutamia paloja puolentoista tunnin tilaisuudesta.

Pinkkiruusun puheenjohtaja Jani  Ryhänen aloitti  tilaisuuden huonekalujen kolistessa. Ensimmäisen puheenvuoron käytti Oscar Ortiz-Nieminen. Hän otti esimerkiksi parisuhdelain valmistelun. Uskonnon, seksuaalisuuden ja politiikan yhdistäminen oli helppoa, kun vuonna 2000 eduskunnassa keskusteltiin parisuhdelaista.

Audio
Helsinki Pride 2008: Pinkkiruusun keskustelutilaisuus (osa 1)

Seuraavaksi asiaa tarkasteli tutkija Vesa Hirvonen. Voiko moraalin pohjalta tehdä 
johtopäätöksiä siitä, ovatko homo- ja lesboparit oikein vai väärin. Vai käytetäänkö 
homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan kovempia moraalimääräyksiä kuin heteroja kohtaan.

Audio
Helsinki Pride 2008: Pinkkiruusun keskustelutilaisuus (osa 2)

Tutkija Vesa Hirvonen miettii vielä, miten pitäisi suhtautua polvirukoilijoihin ja mitä 
merkitsee se, että kirkko on julkis-oikeudellinen yhteisö. Kirkon on alistuttava niihin 
lakeihin, joita eduskunta säätää. Miten homopareihin tullaan jatkossa suhtautumaan.

Audio
Helsinki Pride 2008: Pinkkiruusun keskustelutilaisuus (osa 3)

Tutkija Salome Tuomaala kaipaili, että politiikan käsitettä voitaisiin laajentaa. Nyt ajetaan lakiuudistuksia, mutta elämä on paljon enemmän kuin lakikokoelmat. Se, mitä yksittäinen ihminen tekee, mistä pitää ja ketä rakaastaa, on myös politiikkaa, mutta se politiikka ei mahdu poliittisten järjestöjen tai puolueiden ohjelmiin, vaan esim. etujärjestöt yrittävät luoda hyvän, parisuhteessa elävän homon kuvaa, jotta asiat etenisivät politiikassa.

Audio
Helsinki Pride 2008: Pinkkiruusun keskustelutilaisuus (osa 4)

Ilmastonmuutos, sukupuoli ja seksuaalisuus

Oras Tynkkynen alusti keskustelua aiheesta "Ilmastonmuutos, sukupuoli ja seksuaalisuus". Tilaisuus järjestettiin priden infopisteellä Helsingin Lasipalatsissa keskiviikkona 25.6. klo 18 alkaen.

Oras Tynkkynen
Audio
Helsinki Pride 2008: Oras Tynkkynen aiheesta Ilmastonmuutos, sukupuoli ja seksuaalisuus

Koko alkuviikon on infopisteessä seurattu, mitä netin sääsivuilla luvataan lauantaiksi. Aluksi päivästä oli luvattu huonoa mutta viikon aikana ennusteet ovat parantuneet. Ainoat sateenkaariliput keskikaupungilla löytyivät DTM:stä. Iso lippu pantiin liehumaan keskiviikkona.

Keskustelutilaisuus kunnallispolitiikasta

Kirjasto 10:ssä oli keskustelutilaisuus kunnallispolitiikasta. Kunnallisvaalit pidetään 
lokakuussa, ja tässä keskustelussa oli mukana Helsingin ehdokkaita eri puolueista. 
Puhetta johti Mikko Silvennoinen. Ensiksi puhujat esittäytyivät ja vastasivat kahteen kysymykseen: Mikä teidät sai viimeksi tosi hyvälle tuulelle? ja Nimetkää yksi ongelma tai epäkohta kuntien hlbti-palveluissa, johon aiotte puuttua valtuustossa. Puhujajärjestys: Markku Heikkinen sosiaalidemokraatit, Kristiina Kokko, kokooomus, Ville Ylikahri vihreät, Anna Ranki, keskusta, Lisa Granqvist, RKP, Kati Peltola, vasemmistoliitto.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kuntapolitiikkakeskustelu (osa 1)

Seuraavaksi puolueiden ehdokkaat vastailivat kysymyksiin. Ensimmäinen kysymys koski intersukupuolisia (epäselvää onko tyttö vai poika).  Pitäisikö heidän sukupuolensa korjata heti syntymän jälkeen? Puhujat Kati Peltola vasemmistoliitto, Lisa Granqvist, RKP, Ville Ylikahti vihreät, Markku Heikkinen sosiaalidemokraatit, Minna Selänniemi Hesetan sosiaalisihteeri, Kristiina Kokko kokoomus, Ville Ylikahri vihreät, Kati Peltola vasemmistoliitto, Lisa Granqvist RKP, Minna Selänniemi Heseta.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kuntapolitiikkakeskustelu (osa 2)

Kun sateenkaariperheet asioivat esim. äitiysneuvoloissa, tms. palvelupisteissä, osaaminen siellä voi olla hyvin kirjavaa. Pitäisikö kaupungin keskittää sateenkaariväen palvelut yhteen pisteeseen koko kaupungissa? Kyllä vai ei

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vastaajat: Kristiina Kokko kokoomus, Markku Heikkinen sosiaalidemokraatit, Anna Ranki keskusta, Lisa Granqvist RKP, Ville Ylikahri vihreät.

Entä vanhukset, keskitetäänkö samaan vanhainkotiin? Anna Ranki keskusta, Kati Peltola vasemmisto, Ville Ylikahri vihreät, Markku Heikkinen sosiaalidemokraatit.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kuntapolitiikkakeskustelu (osa 3)

Seuraavana yleisön kommentteja. Osmo Ijäs otti kantaa niihin näkemyksiin, joiden mukaan ongelmista selvitään, kun hoitoyksikköjen henkilökuntaa koulutetaan. Osmon mukaan koulutus ei useinkaan auta, kun on homofobisia asenteita. Siihen vastasivat Kati Peltola vasemmistoliitto, Markku Heikkinen sosiaalidemokraatit, Ville Ylikahri vihreät.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kuntapolitiikkakeskustelu (osa 4)

Keskusteltiin myös Jugend-salin luovuttamisesta Radio Dein taustajärjestöille ja paikasta tulee kristillinen kahvila, joka ei mahdollisesti suopeasti katsele homoasiakkaita. Pitäisikö tulevaisuudessa kaupungin pidättäytyä vuokraamasta tilojaan homovastaisille toimijoille? Kaikki olivat sitä mieltä, että pitäisi kieltäytyä vuokraamasta.Puhuttiin myös Yrjönkadusta.

Audio
Helsinki Pride 2008: Kuntapolitiikkakeskustelu (osa 5)

Sateenkaarimessu Kallion kirkossa

Sateenkaarimessua vietettiin Kallion kirkossa perjantai-iltana. Väkeä oli runsaasti paikalla. Seuraavassa muutamia osia messusta. Alkuosassa oli useita musiikkiteoksia eikä messun alkuosaa sen vuoksi äänitetty (ks. tekijänoikeuslaki).

Aluksi muutama sana ennen messua. Miten messu etenee. Lisäksi tietoa tempauksesta, joka on juuri käynnistynyt.

Audio
Helsinki Pride 2008: Sateenkaarimessu (osa 1)

Saarnan piti pastori Jaana Partti. Lähtökohtana oli Matteuksen evankeliumi, luku 16. Kristillinen kirkko on kuin kallio. Sen ei pitäisi horjua vuosisatojen saatossa. Mutta todellisuudessa monet myrskyt on nähty kirkossa ja se on jakautunut monenlaisiin ryhmiin.  Kaikki eivät ole kelvanneet kirkkoon.

Audio
Helsinki Pride 2008: Sateenkaarimessu (osa 2)

Lopuksi katkelmia messun loppuosasta.

Audio
Helsinki Pride 2008: Sateenkaarimessu (osa 3)

Pride-lauantai 28.6.

Helsinki Pride 2008 - kulkue ja puistojuhla

Perinteinen pride-kulkue järjestettiin lauantaina 28. kesäkuuta. Kulkueen lähtöpaikkana oli Helsingin Rautatieaseman viereinen Rautatientori. Kulkuereitti mutkitteli Mannerheimintien, Etelä-Esplanadin, Unioninkadun, Eteläisen Makasiinikadun, Laivasillankadun ja Ison Puistotien kautta Kaivopuistoon. Kaikkiaan aurinkoisessa säässä pride-paraati kokosi jopa 2 500 ihmistä.

Kulkue tulossa määränpäähänsä Kaivopuistoon.

Kaivopuiston juhlakentällä järjestettiin perinteiseen tapaan puistojuhla. Kaivopuistoon oli kasattu Pride-tori, jossa yhdistykset ja yritykset esittelivät toimintaansa. Ohjelmassa oli mm. kierrätysvaatekilpailun muotinäytös, lastenyhtye Hovinarrit, tanssiryhmä GenderBlenders sekä pop-yhtye Moppi & Aivokurkiaiset, toki myös viralliset puheet kuuluivat ohjelmaan.

Osmo Ijäs, Lotta Backlund ja viittomakielen tulkki
Audio
Helsinki Pride 2008: Osmo Ijäs puhuu Kaivopuiston puistojuhlassa.
Ihmisiä ja kojuja Pride-torilla
Pride-yleisöä nurmikolla

Varsinaisen ohjelman ohella monet tekivät olonsa mukavaksi piknik-asenteella läheisillä kallioilla ja nurmilla.

Aurinko ja ihmisiä Kaivarin kallioilla
Audio
Helsinki Pride 2008: Tapahtuman koordinaattori kertoo priden sujumisesta

Setan "Asiallisen tiedon omena" ja "Kunniarotta"

Seta jakaa vuosittain pride-tapahtumassa Asiallisen tiedon omenan taholle, joka on edistänyt seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen asemaa. Kunniarotta-moitteet jaetaan taholle, joka on esittänyt syrjiviä mielipiteitä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöistä tai harjoittanut syrjintää.

Audio
Helsinki Pride 2008: Setan Asiallisen tiedon omenan saivat Jenni Vartiainen jaTeemu Brunila. Kunniarotta-antipalkinnon saivat ylipormestari Raimo Ilaskivi, kansanedustaja Bjarne Kallis ja kenraali Gustav Hägglund.

Seta ry on palkinnut perinteisellä Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla laulaja Jenni Vartiaisen ja laulun tekijä Teemu Brunilan kappaleesta ”Ihmisten edessä”. Tunnustuspalkinnon luovutti Pride-puistojuhlassa Helsingin Kaivopuistossa Seksuaalinen tasavertaisuus, Seta ry:n puheenjohtaja Juha Jokela.

Kappale ”Ihmisten edessä” on koskettanut syvästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia, heidän läheisiään ja ystäviään. Kappale kuvaa osuvasti, miten suurta rohkeutta monet arkipäiväiset asiat - kuten käsi kädessä kulkeminen - edellyttävät seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvilta.

Setasta kappaleella on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. "Kaunis melodia ja koskettavasti tulkittu teksti johdattelevat kuulijat seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta perustavaa laatua olevien ihmisoikeuskysymysten äärelle", Jokela sanoi.

Setan pj Juha Jokela, Teemu Brunila ja Jenni Vartiainen

Seta on jakanut myös perinteisen kunniarotta-maininnan. Tänä vuonna antipalkintona tunnettu maininta jaettiin ylipormestari Raimo Ilaskivelle, kansanedustaja Bjarne Kallikselle ja kenraali Gustav Hägglundille. Kunniarotat liittyvät keväällä 2008 käytyyn keskusteluun Mannerheim-nukkeanimaatiosta. Ilaskivi, Kallis ja Hägglundin ovat esittäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia suomalaisia loukkaavia kommentteja ja puheillaan pitäneet yllä syrjiviä asenteita.

Kallis muun muassa väitti, että Mannerheimin pukeminen korsettiin ja esittäminen homona loukkaa suuria kansaryhmiä. Ilaskivi puolestaan piti Mannerheimin mahdollista homoutta marsalkan muistoa loukkaavana ja vaati nukkeanimaatioelokuvan tekijöiden päitä pölkylle. Hägglund totesi - yhdistäen rasismia ja homofobiaa - että ”olisi se tavatonta, jos joku kirgiisi bylsii tulevaa Suomen presidenttiä”.

Kuokkijoita

Niin ikään perinteiseen tapaan Helluntaisaarnaajat olivat saapuneet paikalle ohjaamaan homoja kaidalle tielle. Nokkahahmo oli kuitenkin jossakin hukassa, eikä toiminta ollut yhtä virkeää kuin on viime vuosina totuttu. Kovasti tätä yriteltiin puhelimitse tavoittaa, mutta ilmeisesti huonolla menestyksellä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!