Radio Yle1:n ylimääräisessä Leikola&Lähde -ohjelmassa keskusteltiin poliittisista nöyryytyksistä ja puolueiden hajottamisista. Hlbtiq-näkökulmasta viime päivien tapahtumat ovat kiinnostavia, koska Perussuomalaiset on aktiivisesti estänyt parannukset lainsäädäntöön. Entinen hallitus jatkaa, eikä mitään translakia tule, vaikka jotkut jo niin ehtivät toivoa.
Leikola&Lähde -ohjelmassa olivat vieraina Pekka Perttula, keskustan entinen puoluesihteeri ja Ilkka Kanerva, kokoomus-poliitikko. Jo 1950-luvulla sosialidemokraattinen puolue hajosi, kun alettiin etsiä kaupungeista uusia väestöryhmiä puolueen kannattajiksi. Sosialidemokraattien rinnalle syntyi TPSL (työväen ja pienviljelijöiden sosialidemokraattinen liitto). Vihanpito ja sisäinen riitely oli jatkuvaa. Veikko Vennamo erosi maalaisliitosta 1958 ja loi oman Suomen pientalonpoikien puolueen. Sinne saakka ulottuvat perussuomalaisten juuret. Kokoomuksesta on lohjennut yksi sivusta 1970-luvulla.
Nöyryytykset
Perussuomalaisten hajottua viime viikonloppuna on puhuttu paljon puolueen perustajan Timo Soinin nöyryyttämisestä. Puolueiden hajoamiset ovat aina olleet näytelmiä, joissa ei ole ollut paljon järjellistä politiikkaa.
Pääministeri Jäätteenmäki ajettiin vuonna 2003 Paavo Lipposen toimesta asemaan, josta ei ollut paluuta. Se oli suuri poliittinen nöyryytys. Eri puolueiden väliset voimakentät järjestettiin uudelleen eikä keskusta ollut pääministerinsä tukena. Jäätteenmäki on viime vuosina tunnettu melko liberaalina. Hän toimii EU:ssa eikä osallistunut 2014 äänestykseen avioliittolaista.
Viime vuosiltakin on esimerkkejä nöyryytyksestä. Kaksi vuotta sitten Sebastian Tynkkynen joutui poistumaan takavasemmalle nuorisoliiton johdosta. Se on Perussuomalaisten traditionaalinen toimintatapa. Puolue on johtajakeskeinen, ”lokeropuolue”, jossa on erilaisia ihmisiä ja nämä eivät paljon keskustele toistensa kanssa. Tynkkynen oli ensimmäisenä hurraajana keltaisessa takissa Halla-ahon takana valinnan hetkellä viime lauantaina.
Viime vuodelta Ilkka Kanerva nostaa yhden valtataistelun: Alexander Stubbin syrjäyttämisen. Alexander Stubb oli isoin kirjaimin herrasmies. Hän tuli polkupyörällä shortseissa töihin, hän avasi Pride-viikon ja toimi priden suojelijana. EU-parlamentissa hän toimi parlamentin poliitisten ryhmien välisen hlbtiq-yhteistyöryhmän varapuheenjohtajana. Hallitusneuvottelujen aikana Seta oli muiden kansalaisjärjestöjen tapaan muistuttamassa olemassaolostaan Valtioneuvoston juhlahuoneiston edessä. Ohikulkiessaan Stubb iloisesti tervehti setalaisia, jotka hän muutamaa vuotta aikaisemmin oli kutsunut Brysseliin viikon tutustumiskäynnille. Stubb oli hyvin myönteinen hlbtiq-ihmisä kohtaan.
Stubbin kohtelu oli kokoomuksen traditiossa ainutlaatuinen tapahtuma. Istuva puheenjohtaja kaadettiin. Miksi Stubb oli pakko kaataa? Kanervan mukaan Stubbin persoona ja hänen osaamisalueensa eivät osuneet yhteen sen kanssa, mitä hänet valinnut puoluekokous oletti. Hänellä oli hieno draivi äänestäjiin, mutta instituutio Stubb ja instituutio Kokoomus eivät sopineet yhteen. Arvot, arvot.
Oliko Perussuomalaisten hajoamisen taustalla epäonnistsunut sukupolvenvaihdos vai vallankaappaus ja onko vennamolaisuus hävinnyt puolueesta? Ilkka Kanervan mukaan asiaa voisi kysyä Kike Elomaalta joka on toisen polven vennamolaisuuden jatkaja. Hänen isänsä oli vennamolaisissa kahden tulen välissä. Kike joutui nyt samantapaiseen ongelmatilanteeseen. Vielä 2011 Kike oli valmis toimimaan ”homoikonina”, mutta viime vuosina hän on kiinteästi seurannut Soinin määräyksiä.
Miksi?
Medialta kaivataan aina syväanalyysiä. Tässä sitä tulee. Mennään pinnan alle ja tehdään poliitikoista ihmisiä. Ihmiset tekevät politiikkaa. Näin se menee:
Viimeisimmässä plokissaan Soini puhuu käenpojista. Käenpoikana on toiminut Petteri Orpo, joka valtasi pesän ja pudotti Stubbin eduskunnan takarivin kansanedustajaksi. Nyt Orpo hoiti Stubbin pois näkyvistä Brysseliin. Ylen tv-lähetyksen kuvassa eilen näytettiin, että lähes itku silmässä Soini puhui Stubbin kanssa. Yhteiset kohtalot lähentävät.
Soinin kasvattamia ovat perintöprinssi Sampo Terho ja munasta kuoriutuva Simon Elo.
Mutta keitä ovat Soinin mainitsemat käenpojat? Sampo T. vai Jussi H. Voisiko yksi käenpojista olla Sampo, joka ilmoittautui osaksi ministeritrioa. Soini on kasvattanut Sampoa. Simon Elo on haaveillut, että Uudesta vaihtoehdosta tulisi Macronin puolueen kaltainen. Olisiko Simon Elosta Macroniksi?
Ilkka Kanervastakin voidaan jatkaa muistelmia. Kun Kanerva näki Teuvo Hakkaraisen eduskunnan käytävällä, hän kysyi: ”Mikäs mies sinä olet”.
Tuleeko Uusi Vaihtoehto -puolueesta erilainen kuin entinen perussuomalaiset. Pirkko Ruohonen-Lerner arvioi torstaina 15.6.2017 Politiikkaradiossa, että irtautunut osa puolueesta toimii samoilla periaatteilla kuin vanhat perussuomalaiset. Hän ei osaa arvioida halla-ahoslaisten linjaa paitsi maahanmuuton ja EU-kriittisyyden osalta. Halla-aho on kirjoittanut perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelman. Puolue on oikeistolainen ja EU-vastainen, ranskalaisen ja hollantilaisen veljespuolueen tapaan. Mutta hollantilainen puolue ei ole erityisen homovastainen.
Takkula muistutti Politiikkaradiossa, että Terho ja Halla-aho ovat samoilla linjoilla pakolaisten ja EU:n suhteen. Takkula pitää heitä arvomaailmaltaan samanlaisina. Yleisesti Terhoa pidetään radikaalimpana.
Nuivan manifestin kannattajia on molemmissa ryhmissä. Halla-aho oli valmis hyväksymään hallitusohjelman jatkon. Kiista syntyi keskustan ja kokoomuksen välisessä arvo-keskusteluissa.
EU-parlamentti
Europarlamentissa on kolme ryhmää, jotka ovat EU- ja maahanmuuttokriittisia. Perussuomalaiset mepit ovat kuuluneet ECR-ryhmään (konservatiivit ja reformistit), jossa ovat britit ja Puolan homovastainen Laillisuus ja järjestys -puolue. ECR:n arvo on heikentynyt, kun britit eroavat.