Naimajaiset.

Neidistä tuli eilen Rouva. Päivä oli yhtä juoksemista ja itkemistä, aamupäivän juoksin ja touhotin milloin minkäkin touhun kanssa. Loppupäivä menikin sitten itkiessä. En muista maistraatista oikein mitään, muistan vain sen että henkikirjoittaja puhui kauniisti, oikein kauniisti. Ja että itkin, vaihdettiin sormuksia ja suutelin vaimoa. Sen jälkeen ystävämme lauloivat ja itkin kuin vesiputous.

Maistraatista jatkoimme kuvattavaksi Linnan pihalle jossa olimme yleinen turistinähtävyys, japanilaiset turistit ihmettelivät meitä ja kuvasivat sekä meitä että sitä että meitä kuvattiin. Ja pyysi muutama päästä kuvaan meidän kanssa. Ennen juhlan alku oli stressiä ihan kamalasti ja olin ihan kamalan kireä, tiuskin vain ihmisille mutta jännitys laukesi kun seremoniamestari kuulutti meidät sisään rouva & rouva Ahlstedtina. Se oli kovin liikuttava hetki, samoin se että äitini piti tervetuliaspuheen ja käski meidän rakastaa toisiamme koska son tärkeintä. Siinä vaiheessa kyyneleet valuivat jo valtoimeen, sekä äidillä että tyttärellä.

Ilta oli ihana, häät olivat ihanat ja kaikilla oli hauskaa. Se oli parasta. Itkin vähän joka välissä mutta eiköhän se ole sallittua. Nyt olo on onnellinen mutta onnellinen <3