Voi kun oliskin jo tulossa mutta tulee vasta perjantaina kun on Helsingissä. Viemässä eksäänsä homobaariin. Mä en tiedä vieläkään miten mä suhtautuisin asiaan, toisella hetkellä sei häiri miuta lainkaan mutta sitten toisella hetkellä taas häirii ihan kamalan paljon. Kun kyse on kuitenkin eksästä, ihmisestä jonka kanssa laikalla on ollut suhde. Tiedän ettei miulla ole mitään oikeaa syytä olla huolissani, en mä osaa kuvitella että laika menisi tekemään jotain mikä vaarantaisi meidän liiton.
Mä olen epävarma, en usko itseeni enkä siihen että joku voisi miusta tykätä tai saatikka sitten rakastaa. En ymmärrä miksi joku haluisi vierelleen miun kaltaisen sekopään joka on oikeasti vaikeasti sairas. Henkisesti kaiken lisäksi. Eikä ole tulossakaan terveeksi ihan pian, jos koskaan. Miulla on asioita joiden kanssa kamppailen jotta kykenisin suhtautumaan niihin edes jotenkuten järkevästi (onnistumatta siinä kovinkaan hyvin). Kova menneisyys on jättänyt miuhun jäljet, en siedä enää elämää kuten aiemmin. Tietyllä tapaa miuta ehkä pitää pitää vähän pumpulissa. Enkä mä halua sitä.
Odotan kovin että kunhan terapia etenee niin mä saan sieltä välineitä rakentaa itseäni niiin että mä kestän asioita taas. Nyt pienen pienetkin jutut kaataa miun elämän kokonaan ja lopullisesti tai siltä se ainakin sillä hetkellä tuntuu. Alan itkeä pihalla kun olen ottanut mukaan vain toisen tumpun ja joudun siis kävelemään kädet taskussa kauppaan. Menen pois tolaltani kun asiat ei mene kuten olen suunnitellut, en osaa tehdä suunnitelma b:tä valmiiksi. Tasapaino säilyy koska syön lääkkeitä, välillä unohdan nekin ottaa.
3 kommenttia
kesäpoika
24.1.2007 01:46
Yhdessä koetut vaikeat ajat voi myös lähentää ihan hirveästi. Meillä ne on ainakin yksi iso syy, jonka vuoksi on ymmärtänyt toisen tärkeyden. Mä olen sairastanut "vain" fyysisesti, vaikka ei se henkisestikään niin helppoa ollut, mutta sillä tavalla, että olen ollut pakotettu olemaan ihan alasti, avoin ja haavoittuva toisen edessä. Meillä ei oo toisiltamme mitään salattavaa. Ei henkisesti eikä fyysisesti.
Mä arvostan avoimuuttasi. Mielenterveyden ongelmat on niin valtavan yleisiä, että tilanteeseesi samaistuvia on varmasti paljon. Musta on hienoa, kun uskaltaa sanoa asioita ääneen ja olla haavoittuva. Silloin on paljon vahvempi kuin piiloon pyrkiessään. Niin mä elämän ainakin koen. :)
sleepygay
24.1.2007 01:48
Minä itse tulen mahdottoman helposti mustasukkaiseksi. Olen varma, niin kuin taidat itsekin olla, että Laika ei tekisi mitään, mikä sinua voisi satuttaa.
Haleja. Sinä selvästi tarvitset niitä. Joskus elämä voi olla vaikeaa, kyllä sinä selviät. Toivottavasti terapiasta on sinulle apua, samoin kuin toivottavasti lääkkeistä.
Toivon sinulle valtavan paljon onnea ja iloa elämääsi. Haleja, toivottavasti voit hyvin.
Tui
24.1.2007 12:04
kesäpoika, tuo alastomuus oli alkuun vaikeaa koska pelotti seistä alasti toisen edessä koska ei tiennyt mitä toinen miusta ajattelee ja siitä miten miun sisäinen maailma menee omia latujaan. Olen ottanut avoimen linjan sairauden suhteen sen jälkeen kun romahdin niin kokonaan ettei voinut pitää yllä mitään kulissia. Ei jaksanut. Ja kun tämä sairaus näkyy miusta niin monessa asiassa niin on oikeastaan helpompaa ulkona kaapista sen(kin) kanssa.
Sleepygay, halit on parhaita. <3 Minä olen mustasukkainen myös ja vaikean tästä tekee juuri tuo mitä sanoit, en minä järkitasolla usko että Laika tekisi tietoisesti (tai edes tiedostamatta) mitään semmoista mikä loukkaisi miuta. Mutta kun sitten se toinen osa miuta menee jossain valovuosien päässä järjestä nähden itsestäni vaan kaiken kamalan niin sei osaa ajatella muuta kuin miksi Laika EI tekisi niin.