Neidillä on kriisipaikkaoikeus psykiatriselle avo-osastolle. Pelottaa mutta tämä on tilanne, suoraan ja kiertelemättä. Pää ei toimi eikä sille nyt mitään voi muuta kuin yrittää selvitä hengissä. Mikä tuntuu olevan kovinkin raskasta, kovinkin vaikeaa. Enpä olisi uskonut sen olevan näin vaikeaa. Niin paljon helpompaa olisi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja päättää tämä kituminen. Mutta kun. Ei se taida olla kovin järkevää joten yritetään vielä kitua ja kestää ja katsoa josko jonain päivänä ehkä se aurinko löytäisi minutkin taas. Sen on pakko. Ei voi jatkua näin, yksinkertaisesti ei voi koska tämä on niin kuluttavan kamalaa.
Tuntuu ettei akut lataudu lainkaan. Että ne on ihan miinuksella ja että kaikki varasellaisetkin on jo käytetty. Ihan kokonaan. Jo hengittäminen on raskasta, saatikka siten mikään muu. Virkkaan koska se pitää ajatukseni pois itseni tappamisesta. Jee.
Tänään on käsikirurgi, suunnitelma neidin puolelta on että käsi leikataan uusiksi. Ja jotain kunnon kipulääkkeitä on saatava ettei tapa itseään sen takia että sattuu.
Tästä tuli tappo-entry. Sori.
