• Tui

Makaan sairaana paratiisin puistossa.

Hengittäminen tuntuu juuri nyt ainoalta asialta johon jaksaa keskittyä, kaikki muu on liian voimia vaativaa enkä kykene.

Tuntuu että elämästä selviäminen jotenkin hengissä on suuri tavoite. Että se olisi ehkä liiankin suuri tavoite neidille. Ettei sitä ehkä kykene tekemään, selviämään hengissä kunnes on oikea hetki kuolla. Ettei ota varaslähtöä kuolemaan. Varaslähtö tuntuu houkuttelevalta silloin kun tuntuu niin pahalta ettei jaksa edes hengittää. Oikeammin ei meinaa kyetä hengittämään, ei ole voimia hengittää. Neiti olisi luultavasti jo lopettanut hengittämisen jos se olisi jotenkin järjellisesti mahdollista. Mutta son onneksi sisäänrakennettu ominaisuus jota ei tarvitse kovin itse suorittaa.

Tämä sairaus syö keskittymiskyvyn ja muistin. En muista mitä olen sanonut ja mitä en. Saatan unohtaa käymäni keskustelun samantien ja puhua sen sitten uudestaan viiden minuutin kuluttua. En jaksa keskittyä kirjaan kuin kaksi sivua kerrallaan koska on vaikea pitää mielessä mitä tapahtui sivun yläreunassa lukiessaan kohti alareunaa. Saatan seistä keskellä olohuonetta miettien että jotain piti tehdä mutta ilman mitään ajatusta siitä mitä se olikaan. Keskustelujen käyminen on välillä raskasta koska ei jaksa keskittyä kovin pitkään mihinkään ajatusta vaativaan. Eikä muista.

Olen täällä taannoin listannut syitä elää. Ne pätee edelleen. On oltava jokin kiinnekohta jotta jaksaa. Muuten oikeasti menisin ja ottaisin kaikki pillerit, vetäisin ranteet auki, kävelisin junan alle. Tekisin jotain jotta tämä loppuisi. Koska olen niin väsynyt etten jaksa enää.

3 kommenttia

Enter

5.3.2006 11:53

Liittyykö huono olo siihen, milloin otat lääkettä? Käytätkö mahdollisesti liian voimakkaita kipulääkkeitä?

Tui

5.3.2006 12:46

Kyllä tämä olo on ihan 24/7 huolimatta siitä mihin aikaan pillereitä ottaa. Kipulääkitys on tällä hetkellä kohtuullisen mieto joten ei pitäisi oloa pahentaa. Mutta vakava masennus pahentaa.

Tui

5.3.2006 20:03

Enter, olen pahoillani jos kommenttini kuulostaa jotenkin kärkkäiltä, se ei ole tarkoitus. Suhtaudun vaan...miten sen nyt sanoisi...suojelevasti itseeni ja tähän tilaani, olen huono päästämään ketään näkemään sitä vaikka sitä täällä avoimesti purnaankin. Silti on ihan eri asia purnata yleisesti kuin niin että joku sitä kommentoi. Koska minä otan sen liian herkästi liian henkilökohtaisesti, silloinkin kun sitä ei niin ole tarkoitettu.