Pitäisi herättää Ällä ja alkaa tehdä lähtöä Entiselle asunnolle jotta saisin muuton hoidettua loppuun tänään. Isi pitää hakea töistä vartin yli kolme joten siihen asti on aikaa. Olen ollut hereillä jo tunnin enkä vain saa aikaiseksi sen vertaa että herättäisin Ällän ja tekisin jotain. Niinku yhtään mitään. Vaatteet sain juuri ja juuri päälle, istuin varmaan puolisen tuntia nojatuolissa puolialasti tuijottaen tyhjyyteen. Olen väsynyt.
Tai no. Väsynyt ei oikein ehkä kuvaa tätä tilannetta. Tyhjä. Hiljainen. Olematon. Tietyllä tapaa kuollut sisältä. Enkä tiedä miten sitä kuollutta osaa saa takaisin henkiin, mikä sille antaisi sen tarvitsemaa tekohengitystä jotta sen saisi toimintaan. En tiedä enää miten jaksan. On taas olo että haluaisin vain antaa periksi, ettei tässä ole mitään järkeä. Se olo vaanii neitiä jatkuvasti, kurkkii sopivaa hetkeä ja iskee sitten ko tunnen olevani heikoimmillani. Koen etten ole minkään arvoinen, en rakkauden enkä vihan. Olen olematon. Pieni parka.
Parka joka ei jaksaisi enää. Raahaa itseään kuitenkin väkisin eteenpäin, yrittää ja soheltaa minkä kerkiää. Neiti jotenkin...vain on. Olemassa. Sekin tuntuu hetkittäin kummalliselta. Tämä maailma tuntuu kummalliselta. Vieraalta, siltä että ei neiti oikeasti täällä ole vaan että seuraan sivusta jonkun rinnakkaisen maailman elämää jossa on Neiti ja Ällä ja Ystävät.
6 kommenttia
pimazukka
31.5.2006 07:33
Periksi ei saa antaa, eikä luovuttaa! Ei koskaan. *suuren suuri voimahali*
Tui
31.5.2006 12:15
kiitos. yritetään taas jaksaa päivä eteenpäin.
Rainbow
1.6.2006 09:08
Voi kun osaisi sanoa ne oikeat sanat ja tehdä ne oikeat teot. On helpompi mennä sielun syvyyksiin tuntematta mitään, välittämättä mistään. Vaikeampaa on saada sielu täyttymään, tuntemaan rakkautta ja vihaa. Elämässään on helpompi kiertää ympyrää kuin murtaa se yksi reuna josta jatkaa tietä eteenpäin.
mun mielestä sinun tulee nauttia välistä siitä tyhjyyden tunteesta, se puhdistaa, mutta kun aurinko nousee, nouse sinäkin. Sano itsellesi että olen elämän arvoinen. Se ei välttämättä auta ellet halua uskoa siihen. Jos saat voimaa edes sekunniksi tiedät että pystyt siihen. Minä ainakin uskon siihen, että sinä vielä naurat, naurat elämälle. Sun sydän huutaa tulta onnellisuudesta. Sen ei tarvitse eikä pidäkkään olla jatkuva tunne vaan edes sekunti riittää kertomaan.
Joskus kuitenkin on hyvä vain olla tuntematta mitään. Mie en siihen pysty. Antaisin mitä vain yhdestä hiljaisesta hetkestä mielessäni ja sydämessäni. Pääni hajoaa kun koko ajan tunnen vihaa, ärsytystä, rakkautta, onnellisuutta ym.
Sun ei pidä tuntea itseäsi vähäpätöiseksi. lueppa oma tekstisi. Raahaudut väkisin eteenpäin, silloinhan sinä yrität. Olet sen rakkauden arvoinen, sillä jokainen joka viitsii yrittää saa aikaan jotain. vihaa sun ei kannata miettiä se on olemassa koko ajan mutta sen voi pitää eri arvossa kaikesta.
Mie olen joskus opetellut ilmaisemaan tunteita vihan kautta.. vihannut kaikkea ja kaikkia mutta jossain vaiheessa huomasin ettei sillä saa aikaan muuta kuin omaa mielipahaa. Keskity rakastamaan itseäsi ja ympärilläsi olevia ihmisiä vaikkei ne aina omaa välittämistään näyttäisikään...
Oon taas eksynyt aiheesta toiseen ja kirjoittanut romaanin..
Jaksamista tähänkin päivää. :)
Rainbow
1.6.2006 09:09
mie lähetän sulle täältä sateenkaarelta vähän jokaista väriä päivääsi:)
Tui
1.6.2006 17:20
rainbow, kiitos.
En tiedä. Luulen että kukaan joka tätä tunnottomuutta on kokenut, ei sitä halua kenellekään antaa. Ymmärrän toiveesi siitä että olisi helpompia hetkiä jolloin ei tunne mitään mutta ei tämä kovin mukavaa ole, päinvastoin aika kamalaa. Katsoa vierestä ko toiset nauttii tietäen että kyseessä on asia joista itsekin aiemmin nautti. Nyt vain tuijottaa ja katsoo että jaahas.
Tui
1.6.2006 20:53
Palaan vielä asiaan. Tämä hiljaisuus ei ole silleen hiljaista mukavaa hiljaisuutta vaan sellasta ahdistavaa tukahduttavaa hiljaisuutta josta ei voi nauttia.