• Tui

elämäni oli kuuma harha.

Jännittää. Ahdistaa. Paniikki.

Lähtö pääsykokeisiin on edessä ihan kohta. Tarkistin juuri vielä reitin mitä pitkin kulkea jotta pääsen perille. Olen perillä ajoissa mutta onhan aikaa haahuilla jos ei tunnu löytävän perille.

Yritän vain hengitellä ja keskittyä siihen että psyykkaan itseni ajatukseen että osaan. Kirjoitan pääsykoekysymyksiin sen minkä osaan ja se joko riittää tai sitten ei. 14.7 sen sitten tietää riittikö vai ei. Tulin kertoneeksi äidille toissapäivänä että haen opiskelemaan. Ensireaktio oli juuri sitä mitä ajattelinkin se olevan, tyrmistys ja paheksunta. Eilen sieltä kuitenkin tuli viestiä että "sinähähän halusit jo tyttönä egyptologiksi". Eli ehkä hän vähän ehti ajatella asiaa. Muuten emme pahemmin ole olleet tekemisissä viime viikkoina. Ei kumpikaan ole tehnyt aloitetta. Minä en sitä edes halua tehdä.

Häävieraita on jo 48. Ensi viikolla tavataan kaasojen kanssa ja sovitaan käytännön järjestelyistä. Kampausajat pitää saada varattua ennen sitä jotta voidaan puhua meikkaaja-seremoniamestarin kanssa aikataulusta hääpäivänä. Tupareiden yhteydessä ensi viikolla tehdään myös koemeikki ja käydään hankkimassa loput tarvikkeet meikkausta varten. Asiat siis etenee, tosin nyt tuntuu liian aikaiselta alkaa askarteluja tehdä ja mitään muuta projektia tässä ei oikein nyt ole kesken silleen ko kutsut lähetettiin. Kaikki on kutsuja kehuneet. <3

4 kommenttia

Aboa

7.6.2006 12:10

Paljon onnea pääsykokeeseen! Tee parhaasi, se riittää. Sen enempään ei meistä yksikään kykene..

Tui

7.6.2006 17:10

Kiitos, kokeet on ohi ja nyt on viiden viikon piinaava tulosten odottelu. Kaiken kirjoitin minkä asiasta tiesin ja vähän vierestäkin :D

Rainbow

8.6.2006 07:03

Teillehän on tulossa ihan kivasti häävieraita. Toivottavasti hääjärjestelyt pitävät sinut niin kiireisenä ettet ehdi hirveästi ajattelemaan niitä tuloksia. Uskon vakaasti että jos olet tehnyt parhaasi se riittää. Kylläpä se äitisikin siitä varmaan jossain vaiheessa ymmärtää että se on sinun elämäsi ja saat olla kenen kanssa haluat ja opiskella juuri silloin kun haluat ja mitä haluat.

Wilhelmiina

29.6.2006 02:55

Outo-a... pitäisikö niiden kutsujen olla jo perillä? Ei tänne ole tullut. Vaikka osaan minä toki tulla muutenkin kuvaamaan - tai no ainakin jos saan reittiohjeita jne... - mutta niin. Pitikö minulle olla kutsu tullut postissa? Pistäkää meiliä, jookos.