Minulla on turvatissit. Eikä järki taaskaan pakota päätä niin yhtään. Ällä sanoi järjen kaikonneen päästäni mikä pitää varmaan paikkansa. Höyrytessä on hävinnyt jonnekin.
Isi ja Leena tapasi tänään Ällän. Tai no isi tapasi hänet jo aiemmin mutta nyt sitten ihan noin kunnolla. Tykkäsivät kyllä, luulen että ovat tyytyväisiä valintaani. Ja mikseivät olisi, Ällä on ihana tyttö. Suloinen pöhnö. Kuka hänestä nyt muka voisi olla pitämättä?
Menen huomenna mamman luo kertomaan olevani suhteessa naiseen. En tiedä yhtään miten sen sanon niin että hän ymmärtää mitä todella tarkoitan. Rakastan häntä ehkä eniten, hän minulle se tärkein läheinen sukulainen jota en missään nimessä haluaisi loukata. Ja vähän huolettaa että josko ottaa sen jotenkin loukkauksena. Kuvittelee minun olevan jotenkin...vino. Vääränlainen.
Sisäinen vapina on täällä taas. Mietin mahtaakohan se liittyä väsymykseen, siihen etten ole nukkunut kunnolla yli viikkoon. Alitajunta jännittää ensi viikon torstaita ja leikkausta. Yritän aktiivisesti olla miettimättä asiaa mutta silti se minun mielessäni on. Ja voisi olla hyväkin miettiä, psyykata itseään mutta en halua. Pelkään etten kestä. Minua vähän huolettaa miten huono psyykkinen kuntoni kestää kipua, hankaluutta, käden "puuttumista" toiminnasta. Kun tunnun kaikkeen reagoivan itsemurha-ajatuksilla.
Sanoinkin niin isille tänään. Että kaikki hassutkin vastoinkäymiset saa minut heittäytymään murhaajaksi. Siis niin että haaveilen itseni murhaamisesta. Mikä on pelottavaa. Tai olisi pelottavaa jos jaksaisin, kykenisin niin voimakasta tunnetta tuntemaan. Mutta en kykene. Minä vain tallustan eteenpäin jollain ihme automaattivaihteella, toivoen että joskus löydän ne avaimet sinne oveen joka pitää valon takanaan.
