• Hortus

kasvihuoneilmiö tai ei...

....mutta en voi siitä kauheudesta huolimatta olla hyrisemättä tyytyväisenä, kun maaliskuun puolivälissä saa tehdä puutarhatöitä. Maa oli topalla ihan sulaa. Ensimmäiset talventähdet kukassa. Mieheni osti minulle syntymäpäivälahjaksi hakettimen. Olenkohan todellakin ollut niin kiltti? Haketin oli sellainen kunnollinen, tukeva, joka hyrisi hiljaa käynnistettäessä ja napsutteli kuivat oksat siistiksi silpuksi :-). Nyt saan haketta pensaille niin paljon kuin haluan. Lisäksi teimme ennen kotiin lähtöä aitan eteen "lastauslaiturin". Täytyy tuumia vielä, sopiiko se siihen. Siinä olisi vain niin kiva istua kesällä paistattelemassa päivää. Saas nähdä.

Torpalla pukkaa muutenkin kaikkea kivaa jo ylös. Luulen, että tämän kesän kukkaloisto on taas monin verroin runsaampi kuin viimevuoden. Kisu (siis rakas mieheni -koska minä olen kuulemma pupu, niin hän ei voi olla pupu joten hän olkoon siis kisu...pysyikö joku kärryillä?) kysyi "kuinka paljon enemmän kukkia torpalla on tänä vuonna, jos vertaa viimevuoteen" Ilmoitin, että 178%. Se on ainakin tavoite. Idänunikot ovat varmaan vahvistuneet. Viime vuonna ne olivat vain pieniä taimia ja kukkia oli vain muutama. Laitoin syksyllä taas aimo annoksen sipuleita, varsinkin laukkoja, joista pidän todella. Marskinliljat suojasi huolella, joten toivottavasti ovat hengissä. Taatankurjenmiekat pulskistuivat. Niitä haluan lisää. Erilaiset esikot näyttävät pärjänneen talvesta hyvin ja kukkivat varmaan runsaasti tänäkin vuonna. Mmm....jokohan päärynöihin tulisi kukkia ja pari hedelmääkin?

7 kommenttia

JPHki

18.3.2008 21:17

Teillä on vähän leudompaa kuin Hämeessä, sillä siellä sateli lunta viikonloppuna. Tarkoitus oli aloittaa suurimman omenapuun leikkaaminen, mutta lumisateen vuoksi lykkäsin tuonnemmaksi. Lumikellot kyllä kukkivat eteläpäädyssä, mutta hautautuivat uudelleen lumen alle.
Talventähdet ovat mainioita, johonkin mäkin niitä istutin syksyllä.
Mitä päärynälajiketta sulla on?

Apoptoosi

19.3.2008 11:48

JPHki, onko sulla vanhoja suuria puita?
Nykykäsitysten mukaan niitä on parempi leikata heinäkuun loppupuolelta alkean. Luepa L. Blomqvistin Äppel i norr - Pohjoisen omenat - kirja. Siinä on hyvin perusteltu tämän leikkaustavan suosiminen.

JPHki

19.3.2008 16:42

Apoptoosi, tuosta asiasta oli juuri puhetta Ransun ja hänen kumppaninsa kanssa. Isoimman puun kanssa urakka on niin suuri, että joka tapauksessa aloittelen sitä varovasti nyt keväällä ja jatkan sitten kesällä. Olen selannut Blomqvistin kirjaa kaupassa mutta en hankkinut vielä. Minulla on vanhempi Anssi Krannilan kirjoittama omenapuukirja.

Hortus

19.3.2008 20:18

JP mulla on Pepi, Flemish beauty, Porin päärynä ja Aunen päärynä. Flemish on kasvanut kaikkein parhaimmin ja on jo pieni puu nuoresta iästään huolimatta. Ihmeettelimme kun torpalla ei ollut yhtään vanhaa omanapuuta -sääli - mutta naapuri kertoi että ne oli joskus menneisyydessä kaadettu, ilmeisesti ihan vaan muuten. Käsittämätöntä. Niimpä omenatarhakin on ollut pakko luoda tyhjästä. Lisäksi tietty luumua ja kirsikkaa :-) Kirsikoille kävi vanhanaikaisesti. Vesimyyrä söi juuret, mutta sain ne kaikki kuitenkin jollaintapaa pelastettua aj siissin tontin yläosaan jossa ovat saaneet olla rauhassa. Viime viikonloppuna kävin muuten Kauppilassa ja ostin valkoista tiikerinliljaa ja muutaman orientaalililjan sipulin ihan vaan koska muistin sinun ylistäneen niiden tuoksua ;-) ( Mullakin on mieltymys jonkinlaiseen tuoksupuutarhaan, oletko muuten huomannut kuinka taivaalliselle kultaherukka tuoksuu iltaisin?!)

Ransu

19.3.2008 21:55

Mukava lukea taas mitä kevään touhuja olette puutarhoissanne touhunneet. Itse olin myös auttamassa mökkinaapurin omenapuiden leikkuussa. Kylmä oli, hiukan luntakin sateli ja sunnuntai-iltana sitten iski kova kuume ja vatsa tauti. Kaksi päivää olin saikulla, mutta tänään jo lähes terveenä töissä. Toivottelen tässä teille kaikille jo mukavaa pitkää viikonloppua!

JPHki

19.3.2008 23:04

Hortus, mä olen hedelmä- ja marjafriikki tuoksufriikkiyden (ja monien muiden!) lisäksi. Flamish beautya olen havitellut mutta en vielä hankkinut, sen menestyminen Hämeessä taitaa olla sillä hilkulla, mutta toisaalta tontti on lämmin. Meillä on kaksi hyvää isoa omepuuta, loput ovat aivan räsistyneitä. Isoja omenapuita siitäkin pihasta on kaadettu pois, kertoi naapurin vanha isäntä, mutta onneksi ei kaikkia. Lajikkeista ei ole vielä tietoa, sillä viime kesänä omenoita ei tullut lainkaan.
Kultaherukkaa mulla ei ole, mutta se on hankintalistalla sekä tuoksun että kauniin ruskavärin takia.
Hyvää pääsiäistä kaikille minunkin puolestani!

Apoptoosi

20.3.2008 10:52

Ai niin Kauppila. Voi kun saisivat nettisivunsa pelittämään tänä vuonna. Ei mitään hienoa tarvitse olla, ihan vain nimet riittäisivät ja tietty (sikakalliit)hinnat Pitää varmaan pistäytyä siellä, jos tulee vaikka lähdettyä Turun messuille.