Olen ollut viime aikoina todella kiukkuinen. Osansa ovat saaneet niin työkaverit, ystävät kuin mieskin.
Ensin epäilin pitkäksi venähtäneitä kuukautisia, mutta sitten tajusin totuuden. Olen varmaankin raskaana. Kaikki merkit viittaavat siihen; pyöristynyt vatsa, suurentuneet tissit, oksentelu viimeksi firman pikkujoulujen jälkeen sekä jatkuva ketutus. Pyysin tänään työkavereiltani ymmärrystä, sillä eihän tämä kestä kuin yhdeksän kuukautta.
Paitsi jos saan synnytyksen jälkeisen masennuksen.
Sitten tämä jatkuu vielä monta vuotta.
Viime bloggailujeni genitaalikeskeisyys on muuttunut digitaalikeskeisyydeksi. Perheemme on yhtäkkiä muuttunut tietokonekeskukseksi. Kuin varkain ovat langattomat megabitit, messengerit, youtubet ja webcamit vallanneet kotimme. Mikä onkaan romanttisempi tapa viettää parisuhdeiltaa kuin surffailla netissä ja soittaa välillä toiselle videopuhelu keittiöstä makuuhuoneeseen? Onhan siinä välimatkaa sentään varmaan 10 metriä.
Meistä on tullut nörttejä.
Varsinkin minusta.
Viikonloppunakin valvoin aamuyöhön asti, kun odotin tietoja ja YouTube-videoita ”Englannin Idolsin” X-factorin voittajasta.
Oikeus voitti. Katso vaikka
Tuolloin yöllä valvoessani löysin meille vihdoinkin hääkappaleen. Sitten joskus jos kenties mahdollisesti jonakin päivänä ehkä pääsemme niin pitkälle. Oikeastaan kappale ei ole häämarssimme - sillä sen etsiminen on vielä kesken - vaan se, joka alkaa soida heti kun sulhanen saa suudella sulhasta. Olen jo suunnitellut kaiken; peilipallot katossa ja ne paperinpalaset, jotka singotaan ihmisten päälle kappaleen alkaessa soida; ”Finally it has happened to me, right in front of my face, my feelin's can't describe it…”
Ehkä en olekaan nörtti.
Jospa olenkin romantikko?
Vai epätoivoinen?
***
Blogin päivän hääkappale: Ce Ce Peniston: Finally (12" Choice Mix)
Ei näköjään blogia ilman edes yhtä penistä…
