• Mika

Historiallinen kirjastopäivä

Pidin jo kouluaikanani historiasta. Varsinkin uudemmasta 1900-luvun – silloin ei vielä ollut 2000-lukua – historiasta. Nyt olen löytänyt historian uudelleen.

Nimittäin pornoelokuvan historian!

Sivukirjastoomme oli saapunut tilamaani ”Alaston Hollywood – pornoelokuvateollisuuden sensuroimaton historia”. Ja kyllä! Siinä on kuviakin! Kirmasin heti kotiimme ja avasin kuvasivut.

Mikä pettymys!

Kuvat olivatkin siistejä ja lapsille sallittuja.

Samalla harmittaa, ettei vanha kondomin ostotemppuviritelmä toiminut. Siis se, että ostetaan kaikkea muuta ja sitten lopuksi köhäistään mukaan vielä se kondomipaketti. Olin nimittäin varannut kirjastoomme toisenkin kirjan – kuolemantuomiosta – viemään huomiota pois pornokirjaltani, mutta eihän tämä ”hämäyskirjani” ollutkaan ehtinyt lähetykseen. Varaushyllyssä oli nimelläni vain pornoa! Onneksi kirja oli luokiteltu Helsingin kirjaston 770-sarjaan, eli näyttämötaide ja elokuvataide.

On muuten mielenkiintoista, kuinka kova porno muuttuu yhtäkkiä salonkikelpoiseksi, kun se – siis porno – puetaan hyväksyttävämpään kaapuun, kuten historiankirjaksi tai vaikkapa taidekirjaksi. Kovissa kansissa kovinkin erektio on yhtäkkiä taidetta ja jokakodin kirjahyllyyn sopivaa.

Tästä oivana esimerkkinä muutaman vuoden takaiset Hullut Päivät. Akateeminen Kirjakauppa myi hullun halpaan hintaan lavallisen Taschen-kustantamon koostamaa ja uudelleenpakkaamaa settiä 50-90-lukujen Physique Pictorial -homolehdistä. Jep, sama lehti jossa Tom of Finlandkin teki läpimurtonsa. Kyllähän komeita uroksia aina katsoo, mutta muutamassa kuvassa alastonta itseään esittelee myös pari kovasti alaikäisen näköistä poikaa.

Muuttuivatko nekin kuvat hyväksyttäväksi, kun asia pakattiin söpöön vaalenpunaiseen ja ToF-kuvilla ryyditettyyn taideboxiin?

Minä ainakin pitäisin boxia piilossa dekkareiden takana.

Kuten nukkuessani pidän aina käsiä peiton päällä.

***

Blogin päivän pornobiisi: Louie Austen & Peaches: Grab My Shaft