• Mika

Pääkaupunkiseudun kuumin kundi

Vuosien häpeä on ohitse.

En ole enää paarialuokkaa.

Olen jälleen kirjastokelpoinen!

Kun edellisen kerran kävin kirjastossa – joskus neljä, viisi vuotta sitten – ilmoitti kirjastotäti korttini olevan kuuma. Eikä vain Helsingissä vaan myös Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Ja jo vuodesta 1992.

Kiva.

Siinä sitten naama punaisena aloin ihmetellä, miten tämä oli mahdollista. Olinhan paitsi entinen sivarikirjastovirkailija myös käyttänyt korttiani vuoden 1992 jälkeen useankin kerran. Kuulemma järjestelmiä oli vaihdettu tms. ja tässä yhteydessä vanhat olivat merkinnät palanneet henkilötietoihini. Tosin näin vanhat merkinnät pyyhittäisiin pois, jos vain soittaisin kaikkien neljän kaupungin pääkirjastoihin ja pyytäisin poistamista.

En muista tarkalleen soitinko kaikkiin kaupunkeihin, mutta nyt merkinnät ovat poistuneet. Voin lopettaa liki viikoittaisen kirjashoppailun ja alkaa jälleen käyttää kirjastoa!

Olen jo päättänyt mitkä kaksi kirjaa tilaan piskuiseen sivukirjastoomme. Kunhan vain muistaisin niiden nimet! Toinen oli Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan (?) tekemä kirja kuolemantuomiosta ja toinen käsitteli pornoteollisuutta, tämä jälkimmäinen taisi olla Like-kustantamon julkaisema.

Joo, joo, KVG – mutta kun edes Google ei tällä kertaa auttanut.

Apua!

Sen sijaan mieheni ehti jo tilata ja hakea kirjastostamme luettavaa. Hän lainasi Sateenkaari-Suomi –näyttelyn innoittamana Usko Kempin ”Sissinä lainavaatteissa” -tyttökirjan.

Suosittelin hänelle myös muita tyttöjen suosikkeja; Anni Swanin ikivihreitä sekä Neiti Etsiviä.

Minä sen sijaan luen uusinta Ilkka Remestä ja kuuntelen Nightwishin tuoreinta.

On niin äijä olo, että täytyy varmaan pieraista.

Kohta varmaan ainoan rintakarvani rinnalle on kasvanut toinenkin karva?

Sitä odotellessa.

***

Blogin illan biisi: Nightwish: The Poet And The Pendulum

3 kommenttia

arkadas

27.9.2007 10:12

Kerrohan mielipiteesi Remeksen 6/12 kirjasta. Itse ainakin pidin siitä...

Splenetic

27.9.2007 18:33

'The Poet and the Pendulum'... vau, ihan kylmää kun sitä kuuntelee. 'Ghost Love Score' potenssiin kymmenen.

Erästä kiteeläistä sopraanoa taitaa ketuttaa aika paljon juuri nyt.

Mika

3.10.2007 18:00

En enää muista 6/12-kirjasta paljoa mitään. Luin sen silloin vuosi sitten, nyt on menossa tuo uusi Pahan perimä. Remes osaa kirjoittaa sopivan napakasti ja juonten kytkökset Suomeen, historiaamme ja politikkoihimme ovat mukava lisämauste - tai ehkä juuri se syy, miksi luen Remestä. Pidin hänen esikoisteoksestaan todella paljon, myös tämä uusin vaikuttaa hyvältä (mitä nyt yksi tarinanpolku oli snadisti epäuskottava).