Olen valinnut veljeksistä väärän.
Näin tuumin, kun ihailin viime viikonloppuna mieheni veljen ja hänen vaimokkeensa asuntoa. Juuri sellainen, jonka olisin meillekin halunnut; 70-vuotias puutalo ja iso piha omenapuineen ratikkamatkan päässä keskustasta.
Niin lähellä, mutta niin kaukana.
Omat asuntohaaveemme todellakin tuntuvat karkaavan aina vaan kauemmaksi. Hinnat ovat Helsingissä jo pöyristyttävät – esimerkiksi Leppäsuolle valmistuvien uusien kerrostalojen neliöhinnaksi arvioitiin 9.000 euroa. Näin meille passelisti sopivan 80-neliöisen kolmion hinnaksi tulisi vain noin 720.000 €.
Se on vanhaa rahaa yli neljä miljoonaa!
Mechelininkadun kerrostalosta!
En kerta kaikkiaan jaksa miettiä pienituloisten, eläkeläisten, lapsiperheiden tai muiden vaalien alla suosituiksi tulevien ihmisryhmien hyvinvointia, kun ei tällaisella dinkku-pariskunnallakaan ole enää varaa asua Helsingissä säällisesti. Kuka nousisi rohkeasti keskiluokan edustajaksi ja alkaisi ajaa palkkatyössä käyvien, keskiluokkaisten, lapsettomien parien etuja?
Voisiko joku Ranneliikkeessä mainituista homoehdokkaista olla varteenotettava vaihtoehto?
Vaikkapa Pekka Haavisto?
En minä paljoa hänestä tiedä, mutta hänen miehensä on komea.
Ja komeilla miehillä on tunnetusti fiksut puolisot.
Minä tiedän.
Minullakin on komea mies.
