Brittiläinen Harmless Records on julkaissut viime vuosina 16 mainiota Disco discharge -kokoelmalevyä, jotka keskittyvät 1970- ja 1980-luvun diskomusiikkiin. Levyt on koonnut diskofriikki MrPinks, ja ne pursuavat pitkiä albumiversioita, maksisingleversioita sekä aiemmin CD-muodossa julkaisemattomia harvinaisuuksia. Näistä kokoelmista neljä keskittyy nimenomaan homodiskoklassikoihin, ja nimetkin ovat sen mukaisia: Gay disco & Hi NRG (2009), Pink pounders (2010), Cruising the beats (2011) ja Midnight shift (2012). Kukin kokoelma sisältää lisäksi diskohistorioitsija Alan Jonesin kirjoittamat kiinnostavat esittelyt kuultavista kappaleesta.
Ensimmäisen kokoelman johdannossa Jones muistuttaa, että juuri homomiehet muodostivat mustien ja latinojen ohella etujoukon, joka otti diskomusiikin omakseen 1970-luvun puolivälissä. Jones kirjoittaa myös osuvasti diskon ja homokulttuurin vahvasta keskinäisriippuvuudesta toteamalla, että hänelle itselleen ei tule mieleen yhtäkään tämän kultakauden ajanjaksoa, tapahtumaa tai seksikokemusta, johon ei liittyisi jokin diskokappale. Diskomusiikki tarjosi kerrassaan täydellisen ääniraidan 1970-luvun seksuaalisen vapautumisen ja gay liberationin vuosille – onhan diskojytkeen vietäväksi antautuminen jo itsessään ruumiillinen ja mikseipä seksuaalinenkin kokemus. Jonesin mukaan disko oli kuitenkin monille homoille vieläkin enemmän: jaettu kokemus kaikesta siitä, mikä teki elämästä elämisen arvoista. Se toi hyvää mieltä ja silasi villin vapautumisen vuodet peilipallon loisteella.
Mutta mitä oikeastaan on homodisko ja sen eurooppalainen variantti eurodisko normaaliin diskoon verrattuna? Jonesin mukaan eroa on vaikea tehdä muuten kuin artistikohtaisesti tai kappaleiden aihepiirin mukaan. Village Peoplen kaltaiset aktit oli tietysti etupäässä suunnattu juuri homoyleisölle, vaikka myös suuri yleisö nieli bändin hitit karvoineen päivineen välttämättä edes tiedostamatta niiden kaksimielisyyttä. Tästä on malliesimerkkinä bändin hitti In the Navy (1979), jonka Yhdysvaltain merivoimat tilasi alun perin värväyskampanjansa tunnuslauluksi ilman ironian häivääkään.
Kappaleiden aihepiirin homoviitteistä Jones käyttää esimerkkinä Gay disco & Hi NRG -kokoelman päättävää Harlow’n kappaletta Take off (Satisfaction guaranteed) (1980). Sen sanoituksessa listataan kaikki keskeiset homokaupungit Los Angelesista Pariisiin, Amsterdamiin ja Madridiin ja ihannoidaan moniin homomiehiin uppoavaa jet set -elämää. Toinen esimerkki on samalla kokoelmalla kuultava The Boys Town Gangin kappale Cruisin’ the streets (1981), joka kuvaa harvinaisen suorasanaisesti ”San Fran-Discon” Castron alueen yöllistä dionyysista kruisailua: ”Up against the wall you assholes, you cunt too!” Näiden lisäksi monet muutkin diskokappaleet viittasivat joko nimellään tai lyriikoillaan homokulttuuriin, seksiseuran etsimiseen tai fetisseihin, mikä takasi niille poppers-huuruisen suosion homoklubien tanssilattioilla. Tosin Alan Jonesin mukaan homoihin upposi diskon kultakaudella laulu kuin laulu, kunhan siihen saattoi yhtyä ja sen mukana pystyi tanssimaan ekstaattisesti ja/tai se edusti kovan luokan kitsiä.
Kun diskomusiikki joutui 1970-luvun lopulla kovaan vastatuuleen, gay disco brändättiin uudelleen entistä nopeammaksi ja takovammaksi Hi NRG:ksi ja tanssimusiikki ylipäätään pirstoutui lukemattomiin eri alalajeihin. Pyrkimyksenä oli ottaa etäisyyttä yleiseen käsitykseen, jonka mukaan kaikki diskomusiikki oli roskaa ja ”tosi homoa”, mikä taas oli aids-kriisin aamunkoitossa kaikkea muuta kuin myönteinen leima. Nimitysten vaihtumisesta ja kriiseistä huolimatta homodisko on pitänyt pintansa, mitä Alan Jones selittää sillä, että se on aina ilmentänyt vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta. Tämän voi kokea itse kukin vaikkapa Herculeksen tanssilattialla minä tahansa lauantai-iltana. Jos taas kotibileet ovat enemmän mieleen, Disco discharge -kokoelmat takaavat nostalgisen ja välillä pikkutuhmankin kuuntelunautinnon.
http://hulivilipoika.blogspot.fi/2013/10/disco-discharge-paketoi-homodiskon.html (mukana soittolista)
https://www.facebook.com/hulivilipoika?fref=ts
14 kommenttia
kesäpoika
16.10.2013 23:24
Mikä '70-luvussa kiehtoo sua? Olisitko itse halunnut elää elämää jota tutkit vai kiinnostaako se muista syistä?
Hulivilipoika
17.10.2013 22:01
Hyvä kysymys! En ole ihan varma itsekään, miksi se niin kovasti kiehtoo. Oikeassa elämässä en edes ole sellainen, että hakisin jatkuvasti jännitystä ja eläisin kovin villisti. Eli jos olisin elänyt 70-luvulla, olisin varmaan ollut pikemminkin sivustakatsoja kuin jokapaikanhöylä. :D Ehkä tämä on jonkinlaista historiallista voyerismia. Se oli lyhyt ja ilmeisen kiihkeä aikakausi, ja sitten kaikki päättyi kuin seinään - siinä on sen kiehtovuus ja tragedia. Täytyy kyllä pohtia tätä asiaa, kiva kun kysyit. :)
Massa
18.10.2013 10:58
Itse olisin kovasti halunnut elää nuoruuteni juuri 70-luvulla. Seksuaalisen vallankumouksen tuulet puhalsivat kunnes vuosituhannen loppua kohden noussut uuskonservatismi leimasi vapaamielisyyden vastuuttomuudeksi. Länsimainen käsitys seksuaalisuudesta on nykyisin pajon vakavahenkisempi ja vastuuta korostavampi kuin se oli vielä 70-luvulla. Mutta onneksi liberaaleilta ajoilta on edes jäänyt muistoksi mitä hienointa musiikkia!
Hulivilipoika
18.10.2013 14:32
Hyvin sanottu! Olen täysin samaa mieltä tuosta seksuaalisuusjutusta, siis siitä, että nyt on niin vakavahenkistä. Oikeastaan mulla on tässä blogiviritelmässä ollut ajatuksena juuri se, että haluan tuoda juuri seksuaalisuutta ja seksiäkin enemmän esiin. Ei vain itsetarkoituksellisesti vaan ihan siksi, että tuntuu tosiaan siltä kuin se pitäisi nykyisin häivyttää olemattomiin. Ajattelen, että puhutaan suoraan niin kuin asiat olivat ja ovat. Ihailen esimerkiksi Jonas Gardellia siitä, että hän teki miehen työn palauttamalla aids-trilogiallaan tuon liberaalin ajan homojen kunnian. Heistä monet eivät ole sitä kuulemassa, mutta me olemme - ja "isien" musiikki ainakin elää. :)
kesäpoika
18.10.2013 22:35
Mäkin rakastan '70-luvun musiikkia ja koen jonkinlaista kaipuuta sille ajalle. En tiedä miksi. Niin on vain aina ollut. Enkä ees tiedä mitä haluan siltä ajalta, ehkä se on vain jokin tunnelma joka musiikista tulee läpi, eikä mulla ole mitään käsitystä siitä, onko koskaan ollutkaan sellaista aikaa joksi '70-luvun mielessäni miellän. '70-luku oli myös jotenkin sopivasti poliittinen. Tuon seksikulttuurin mä koen vieraaksi itelleni, varmaan olisin elänyt siinä mukana jos mahdollisuutta "omaan ihmiseen" ei olisi ollut, mutta oon rakastuvaa ja syvästi kiintyvää tyyppiä, joten en varsinaisesti haaveile irtoseksielämästä.
Hulivilipoika
18.10.2013 22:54
Aivan, tässä asiassa on kyllä monta puolta. Välillä noista aikalaishaastatteluista välittyy just se, että seksuaalinen vapaus tarkoitti usein sitä, että kukaan ei oikein tahtonut sitoutua. Silloin epäseksuaalisemmat ihmiset jäivät syrjään tai hengasivat jotenkuten mukana. Toisaalta kai sitä aina jossain määrin toimii myös yleisen mallin mukaan. Silloin elämä oli seksikeskeistä, nyt se on suhdekeskeistä, koska siihen on paljon paremmat mahdollisuudet yhteiskunnankin tasolla. Tästä turvallisesta elämästä käsin on sitten kiehtovaa ajatella noita villejä vuosia - ihan kuin olisi orgioissa kiltisti katselemassa. :D
kesäpoika
18.10.2013 23:14
Vapaus on sitä että voi oikeasti valita, ei sitä että ei oo realistista mahdollisuutta sitoutua.
Oon siinä määrin läheisyydenkipeä kaikilla tasoilla että olisin varmaan ollut siellä orgioissa, mutta tuntenut siitä surua jälkikäteen.
Mä koen paremmat parisuhdemahdollisuudet vapauden lisääntymisenä, vaikka oikeestaan ei kumpikaan aika, '70-luku tai nykytila, oo vapaita valinnanmahdollisuudelle. Siksi sellaiset ihmiset jotka eivät tahdo parisuhdetta varmaan kokee tilanteen huonontuneen. Yhden vapaus on toisen vankila.
Hulivilipoika
19.10.2013 16:40
Tunnistan tuosta kyllä myös itseni, koska olen aina ollut kova kiintymään. Tykkään seikkailla mielessäni, mutta arkielämässä kaipaan turvallisuutta ja pysyvyyttä. Sen saavuttaminen on kyllä varmaan tietyllä tavalla yhtä vaikeaa kuin ennenkin.
Massa
20.10.2013 10:27
Seikkailemisen ja kiintymisen ei myöskään tarvitse olla toistensa vastakohtia. Uskon, että vapaissa suhteissa keskinäinen välittäminen voi olla ihan yhtä aitoa kuin perinteisissä suhteissa. Se kuuluvatko kyseiset ihmiset kokonaan toisilleen, ei välttämättä ole sidoksissa suhteen henkiseen laatuun. En kiellä ketään pyrkimästä kohti avioliittomaista olotilaa, mutta on hyvä muistaa ettei perhekeskeinen kirkosta ja televisiosta tuttu malli ole kuin yksi tapa hahmottaa maailmaa.
Massa
20.10.2013 11:04
Välittämisen määrällä ja laadulla ei myöskään ole suoranaista yhteyttä seksuaalimoraalin koodistoihin. 70-luvulla seksi oli enemmän triviaalia, arkipäiväistettyä ja soveltuvaa kaikille. Sitä ei yritetty turhaan mystifioida eikä väitetty sillä olevan valtavan syviä merkityksiä. Luulen, että seksin ja sentimentaalisen "rakkauden" koettiin olevan erillisiä asioita. Kirkko ja Hollywood taas ovat halunneet niputtaa ne yhteen.
Kun sitten palattiin takaisin konservatismiin, seksille piti etsiä ja löytää jatkuvia syviä alitajuntaisia merkityksiä. Vetoaminen kirkkoon ja uskontoon ei enää toiminut, taudeilla ja psyykkisillä traumoilla pelottelu toimi siinä ajassa paljon paremmin. Jotta ihmiset saatiin takaisin ruotuun ja elämään siivosti, seksi piti mystifioida uudelleen. Tällöin seksiä voitiin enää kuluttaa kuten alkoholia, ainoastaan tasapainoisessa ja vastuullisessa ympäristössä.
Hulivilipoika
20.10.2013 19:58
Totta kai pitää olla tilaa muunlaisillekin kuin perinteisille suhteille, jos se molemmille on ok. Itse ajattelen, että monogaamiseen suhteeseen ajaa yhteiskunnallisen mallin lisäksi myös vahva henkinen tarve, josta myös ne seksin syvät alitajuiset merkitykset syntyvät. Toiset ajattelevat seksistä arkisemmin tai välineellisemmin, ja se on tietty ok. Itselleni on kuitenkin tärkeää ylläpitää iloista, rempseää ja mutkatonta suhtautumista seksiin. Se tuo iloa elämään ja paljon vapautta ja seikkailua suhteeseen, vaikka pari pitäytyisikin vain toisissaan.
arosusi
23.10.2013 14:49
Masalla hyvä pointti. Maailmassa tuntuu olevan pakko olla aina jotkut vakiot, jotka on yleisesti hyväksyttyjä. Esim. sivistyneet yhteiskunnan jäsenet hyväksyvät nykyään homoavioliiton ajatuksena, koska järkeilevät sen niin, että kyseessä on ihan samanlainen sitoutunut parisuhde kuin heteroillakin (itsekin ajattelen usein vähän näin, mutta tiedostan sen ajatustavan puutteet). Vähemmän sivistyneet sitten ajattelevat vaan tasolla "hyi, homot, ällöä", joka nyt heijastaa vaan yksinkertaisesti xenofobiaa. Ideaali olisi maailma, jossa kaikki osaisivat ajatella niin, että kaikki on ok, mistä ei ole ulkopuolisille (ml. lapset) haittaa, ja se olisi vaan jännää nähdä erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa elämää. Tähän tuskin koskaan päästään, koska "sivistyneilläkin" on tapana jämähtää noihin vakiomalleihin ajattelussaan, ja erilaisuutta automaattisesti vieroksutaan.
Mä kyllä korostaisin monogaamisuuden suhteen, etenkin homojen kohdalla, juuri ympäröivän yhteiskunnan painetta ja parisuhdekäsitystä. Nuoret miehet nyt on "seksuaalisia eläimiä", ja haluaisivat pitää hauskaa. Käytännössä se on vaikeaa, kun vieraat ihmiset tuomitsevat, haluaa myös rakkautta (eikä parisuhdemalli käytännössä jousta tähän), haluaa hyväksyntää ympäristöltä (ei halua olla "se outo" tuttavapiirissään) jne. Mistä me tiedetään, millä tavalla eläisimme rakastaen ja rakkautta saaden, jos olisimme kasvaneet lapsesta alkaen hyvin suvaitsevassa ja itsensä toteuttamista kannustavassa yhteiskunnassa? Ajatelkaas kun nykyään pelottaa pussata poikaa julkisella paikalla, niin mites sitten, jos pussaisikin kahta poikaa julkisella paikalla. Minusta tuonkin pitäisi olla itsestäänselvästi hyväksyttyä, mutta eipä taida olla. :)
Hulivilipoika
23.10.2013 20:12
Tuosta "miten me eläisimmekään, jos ympäristö olisi hyväksynyt" tulee mieleen homojen häpeäntunteita käsittelevä kirja The Velvet Rage (http://www.alandowns.com/services). En ole lukenut itse kirjaa, mutta olen kuullut siitä paljon myönteistä.
arosusi
23.10.2013 21:35
Näyttää kiinnostavalta, kiitos vinkistä!