Harmony Sister kirjoittaa elämästään

Olen tainnut tulla elämässäni siihen pisteeseen, että vähitellen tulen ulos kaapista jokaiselle. Tai sanotaan näin, että salaileminen on minulle nykyään aika tuskaa. On aika raskasta, kun tiettyjen ihmisten kanssa ei voi puhua tietyistä aiheista ollenkaan. He tulevat niin surullisiksi ja alkavat rukoilla puolestani...että eheytyisin. Ja tietysti kuvioon kuuluu muistutukset siitä, että olen tällaisena helvetin oma ja sitä en kertakaikkiaan nyt jaksa kuunnella. Kun tarvitisisin enemmänin tukea läheisiltäni kuin alaspäin murjomista. Mutta koska tämä on synneistä pahin melkeinpä, niin tukea on turha odottaa.

Olin käymässä Tukholmassa erään vanhan ystäväni kanssa, joka on konservatiivinen uskovainen. Minua niin sisällä nauratti, kun Tukholmassa oli Prideviikko ja siinä puistossa missä käytiin oli vaikka mitä tapahtumia ja kirkon puhujia Pride-teemaan liittyen ja päälle päätteeksi vielä ajateltiin julkisilla, joissa oli pienet sateenkaariliput bussin keulassa :) Heh! Emme tietenkään puhuneet aiheesta, koska olen hänelle jos kertonut olevani lesbo ja hän tuomitsi sen jyrkästi (tai raamattu tuomitsi, vaikka hän sanoikin, että minä menen helvettiin, jos en muutu). Hän varmaan olettaa, että minä olen muuttunut heteroksi, koska en puhunut mitään. Mutta ei se mitään. Sitten kun aihetta tulee, niin minä kerron kyllä asian todellisen laidan. Se on ihan viisasta, ettei pahoita toisten mieltä ja samalla omaansakin väittelemällä aiheesta, josta kumpainenkin on eri mieltä. Toivon, että hän näkisi minut samana ihmisenä kuin ennenkin ja lakkaisi katsomasta minua pelkästään harhautuneena luopiona ja sairaana. Mutta minä ymmärrän heidän asenteensa ja ajatusmaailmansa - olenhan itse ollut samalla tavalla ajatteleva joskus aikoinaan. Siksi en halua näyttää ovea näillekään ystäville, heissä on muuta niin paljon arvostettavia piirteitä. Minun pitää olla se ymmärtävä osapuoli, koska he lukevat raamattua kirjaimellisesti ja he eivät voi kuvitellakaan muuta tietä ajatella.

Mutta kuten sanoin, niin joskus se on raskasta vältellä tiettyjä puheenaiheita ja varoa sanomasta tiettyjä asioita ääneen. Olisi niin mukavaa ja helppoa, kun saisi olla sukunsa ja ystäviensä keskellä sellaisenaan hyväksytty eikä olla karsastavien katseiden alla. Siksi minun onkin oltava henkisesti mahdollisimman tasapainossa itseni kanssa, että kestän kaiken sen paineen, mitä ihmiset minun päälleni lastaavat. Teen työtä pikkuhiljaa ja tulen yksi ihminen kerrallaan, jos mahdollista, ulos kaapista. Sitten ei niin läheisille asia saa valjeta, kun jotain konkreettista tapahtuu.

Mutta sellaista elämä on ja maailman meno. Kaikki poikkeava on ihmiselle pelottavaa - se uhkaa turvallista rakennetta, jossa hän elää. Kaikki erilainen koetaan usein uhaksi ja se pahimmillaan aiheuttaa jopa kuoleman. En usko, että minä joudun kohtaamaan fyysistä väkivaltaa suuntautumisen tähden, mutta henkistä painostusta tulen aivan varmasti kohtaamaan ja paljonkin ja se on myös eräällä tapaa väkivaltaa sekin. Vaiikka heillä olisi kuinka raamattu kourassa ja omasta mielestään Jumala selkänsä takana, niin sitä tosiasiaa ei muuta mikään, että sellainen käytös joskus loukkaa ja satuttaa, koska homoseksuaalikin on ihminen. Ja sitä eivät kaikki muista, kun kertovat mielipiteitään rakkaudessa.