Avautuuko avioliitto Kaliforniassa
Jo toisen kerran kahden vuoden aikana on Kaliforniassa päätetty avioliiton avaamisesta homoille ja lesboille. Edustajainhuone päätti asiasta jo kesäkuussa ja senaatti äänesti eilen puolesta äänin 22-1
Jo toisen kerran kahden vuoden aikana on Kaliforniassa päätetty avioliiton avaamisesta homoille ja lesboille. Edustajainhuone päätti asiasta jo kesäkuussa ja senaatti äänesti eilen puolesta äänin 22-1
Tämän päivän molemmissa iltapäivälehdissä on etusivun juttuina uutiset Lehtimäen opistolla tapahtuneesta CP-vammaisen naisen kuolemasta, jonka poliisi epäilee tapahtuneen hoitajien antamasta insuliini
Vanhojen homoelokuvien ystäville on tajolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä aarre. Arte-kanavalla on klo 1.25 eroottinen mielikuvituselokuva Pink Narcissus. Ainakin Helsingin seudulla arte-kanav
Venetsian filmijuhlilla jaetaan tänä vuonna uusi palkinto: ”Queer Lion” eli ”homoleijona” (hyvin vapaa suomennos). Yleensä siellä voitetaan kultaisia leijonia. Perikonservatiivisessa Italiassa tällain
Eri tieteenaloja edustava tutkimusrhmä on saanut tutkimustuloksia, joissa hetero- ja homomiehen aivot eivät eroa toisistaan, mutta hetero- ja lesbonaisilla on eroja.
New Yorkin poliisi löysi ratsiassa gaybaari Mr. Blackista ainakin 6o pussukkaa kokaiinia ja esctasya. Baari on perustettu jo 1855, aluksi tavallsiena olutbaarina. Sen jälkeen se on nähnyt monia vaihei
Uusi hedelmöityshoitolaki astuu voimaan tänään.
Irlannin presidentti Mary McAleese puhui International Association of Suicide Prevention (itsemurhia torjuva järjestö) konferenssissa. Hän totesi, että yhteys seksuaalisen suuntautuneisuuden ja itsemu
Tässä viikonvaihteessa vietetään Berliinissä taas fetissiväen Folsom Europe –juhlia. Motzstrassen ympäristössä on kaupunkijuhla huomenna lauantaina. Folsom-nimi tulee San Fransiscosta. Siellä on ollut
Itävallan homojärjestö HOSI varoittaa, että paavi on sekaantumassa Itävallan sisäpoliittiseen kesksuteluun eli kysymykseen homojen ja lesbojen rekisteröidystä parisuhteesta. HOSI käynnistää julistekam
Budapestiläinen radioasema Lánchid Rádió (”Ketjusiltaradio) on erottanut kaksi työntekijäänsä. Nämä olivat panneet aseman nettisivulle kuvamontaasiin valtiosihteeri Gábor Szeteneyn kuvan, rinnassa vaa
Malawi on Kaakkois-Afrikassa, pieni 13 miljoonan asukkaan maa. Englannista on nimetty sinne lähettilääksi Jack McConnell, entisen Skotlannin pääministeri ja työväenpuolueen jäsen. Entisessä virassaan
Eilen esiteltiin talon asukkaat. Tilanne on mielenkiintoinen. Sauli kertoi viihdeuutisissa olevansa homo. Tummapintainen Nicolas kertoi haastattelussa, että hän hän ei toivo homoja ainakaan kosketuset
Leonding on itävaltalainen kapunki, jossa on 23 000 asukasta. Kaupunki on aikeissa hankkia italialaisen Trevison kaupungin ystävyyskaupungikseen. Mutta… Trevison varapormestari Giancarlo
Konservatiivinen senaattori Larry Craig jäi kiinni Minneapolisin lentokentän miesten vessassa 11. kesäkuuta. Hänet pidätti siviiliasuinen poliisimies. Sopimaton käyttäytyminen johti sakkoihin: 775 dol
Madeira on Portugalin autonominen osa. Saaren presidentti kertoi Porto Santossa 18. elokuuta näkemyksiään homoista. Homoliitot ovat hänen mukaansa ”likaisia” ja ”degeneroituneita”. Sosialistit ajavat
The University of Chicago Press antoi ennakkotiedon syyskuun Journal of Modern History -lehdessä julkaistavasta tutkimuksesta, jonka mukaan homoseksuaalien pariliitot ovat olleet kenties käytäntö 600
Berliinin punaisen raatihuoneen edessä on kaunis neptunus-suihkulähde. Sen ääreltä alkaa lokakuun 6. pnä 2007 koirien ja koiranomistajien belloparaati. Kuljetaan Brandenburgin portille ja takaisin. Ta
Uskonnollinen aktivisti Englannissa varoittaa, että homot ovat valkoisia ja hyvin alttiita uusnatsiajatuksille. Stephen Green on "Christian Voice"-ryhmän johtaja, ja hän on aikaisemminkin herättänyt o
Nelonen - 17.09.2007 alkaen
Hamburger Abendblatt kertoo tänään, että ensi kesästä alkaen TUI alkaa markkinoida seuramatkojaan myös homoväestölle. TUIn tiedottaja Robin Zimmermann kertoo, että omaa matkaesitettä ei rakenneta, mu